Eino Hiltunen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eino Vilho Hiltunen (24. maaliskuuta 1887 Nilsiä4. huhtikuuta 1953) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat räätälimestari Juho Hiltunen ja Ida Savolainen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Maikki Adolfina Peräkylän kanssa.[1][2]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiltunen kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion klassillista lyseosta vuonna 1907 ja liittyi Savolaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1907–1910.[1][2]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkäripataljoona 27:n haupitsijaoksen toinen tykki tuliasemassa miehistöineen Riianlahdella syksyllä 1916.

Hiltunen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 17. lokakuuta 1915, josta hän kumminkin pyrki vapaaehtoisena perusteilla olevaan Jääkäripataljoonan tykistöön ja tulikin valituksi yhtenä niistä 26 miehestä, jotka Jääkäripataljoonan komentaja majuri Bayer valitsi haastattelunsa perusteella. Hänet siirrettiin virallisesti haupitsijaokseen 17. maaliskuuta 1916, minkä päivämäärän voidaan katsoa olevan jääkäritykistön virallinen perustamispäivä[3]. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella. Hiltunen osallistui jääkäripataljoonan toimittaman Suomalaisen sotilaskäsikirjan tykistöä käsittelevän osan tekemiseen ja oli Berliinissä komennettuna ko. käsikirjan oikolukijaksi.[1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Suomen sisällissota

Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan vääpeliksi Jääkäritykistön 1. patteriin, josta hänet siirrettiin 2. maaliskuuta 1918 adjutantiksi Jääkäritykistön esikuntaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurissa.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiltunen määrättiin sisällissodan lopulla 4. toukokuuta 1918 lähettiupseeriksi Jääkäritykistöprikaatin 1. patteriston esikuntaan, josta hänet komennettiin 17. kesäkuuta 1918 perusteilla olevan tykistökoulun yhdysupseeriksi Yleisesikuntaan. Yleisesikunnasta hänet siirrettiin 1. elokuuta 1918 alkaen Laatokan puolustukseen ja määrättiin Valamon saariaseman päälliköksi. Valamosta hänet siirrettiin 17. lokakuuta 1918 Rannikkotykistörykmentti 3:een adjutantiksi ja edelleen 17. huhtikuuta 1919 alkaen 3. patteriston komentajaksi sekä 29. heinäkuuta 1919 alkaen jälleen rykmentin adjutantiksi. Kolmannen patteriston komentajuuden hän sai 9. maaliskuuta 1920, josta hänet siirrettiin varikkokomppanian päälliköksi 30. tammikuuta 1923. Armeijasta Hiltunen erosi vakinaisesta palveluksesta 2. toukokuuta 1923 ja siirtyi Valkealan piirin apulaisnimismieheksi 1. lokakuuta 1923 alkaen ja toimi tehtävässä 30. syyskuuta 1924 saakka ja siirtyi Enso-Gutzeit oy:n palvelukseen Kotkaan ja Rutolaan. Vuonna 1926 hän siirtyi Oy. Saastamoisen palvelukseen Kuopioon ja palveli yritystä vuoteen 1927 saakka. Vuonna 1930 hän siirtyi kirjuriksi Helsingin kaupungin rakennuskonttorin varastokonttoriin ja työskenteli konttorissa vuoteen 1931 saakka. Vuodesta 1934 alkaen hän toimi ylimääräisenä virkailijana Puolustusministeriön sotahistoriallisessa toimistossa osallistuen Jääkärielämäkerraston toimitustyöhön sekä kirjoitteli sanoma- ja aikakauslehtiin.[1][2]

Talvisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiltunen palveli talvisodan aikana edelleen Sotahistoriallisessa toimistossa Helsingissä, josta hän siirtyi jatkosodan puhjettua Mikkeliin ja siirtyi jo sodan ensimmäisenä vuotena eläkkeelle. Eläkkeellä olonsa aikana hän toimi erilaisissa kirjallisissa tehtävissä Helsingissä ja oli vuodesta 1949 alkaen hoidettavana hänen invaliditeettinsä takia Helsingissä ja Mikkelissä.[2]

Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiltunen toimi Rannikkopuolustuksen kunniatuomioistuimen jäsenenä vuosina 1921–1922 ja varajäsenenä vuonna 1923 ja Rannikkotykistörykmentti 3:n kunnianeuvoston jäsenenä vuosina 1921–1922.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Tykkimies 1960 s. 51–54.