Einar Marttinen
Einar Iisakki Marttinen (19. joulukuuta 1895 Mikkeli – 21. helmikuuta 1919) oli suomalainen jääkärivänrikki ja Viron armeijan luutnantti. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka osallistui myöhemmin Suomen sisällissotaan ja Viron vapaussotaan.[1][2]
Perhetaustat ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marttisen vanhemmat olivat junailija Albin Marttinen ja Lovisa Kuitunen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Oulun suomalaisessa lyseosta vuonna 1915 ja liittyi Pohjois-Pohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa ja suoritti teologisen alkututkinnon vuonna 1916.[1][2] Hänen veljiään ovat eversti Alpo Marttinen ja kirkkoherra Olli Marttinen.
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marttinen työskenteli kirkkoherran apulaisena Kurussa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 18. kesäkuuta 1917, josta hänet siirrettiin 7. elokuuta 1917 pataljoonan 2. komppaniaan.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marttinen astui Suomen armeijan palvelukseen 7. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä. Hän saapui takaisin Suomeen 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana Vaasaan. Vaasasta hänet komennettiin aluksi Ouluun, missä hän koulutti värvättyjä joukkoja. Myöhemmin hänet siirrettiin päälliköksi 2. Krenatöörirykmentin II Savon pataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Vilppulassa, Lylyssä, Korkeakoskella, Lempäälässä (Moisio), Kuljussa, Tampereella ja Vesilahdella, missä hän haavoittui 19. huhtikuuta 1918.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marttinen palveli sisällissodan jälkeen 2. Krenatöörirykmentistä muodostetussa Viipurin vartiopataljoonassa, josta hänet siirrettiin 17. lokakuuta 1918 pataljoonan lakkauttamisen jälkeen Karjalan kaartin rykmenttiin. Armeijasta hän erosi 28. joulukuuta 1918 vain voidakseen osallistui Viron vapaussotaan.[1][2]
Marttinen liittyi 12. tammikuuta 1919 Viron vapaaehtoiseen apuretkikuntaan, missä hän toimi aluksi vapaaehtoisten värvääjänä ja kerääjänä Viipurin alueella. Myöhemmin hän liittyi Pohjan Poikain rykmenttiin, missä hänet sijoitettiin päälliköksi I pataljoonan 3. komppaniaan. Hän osallistui Viron vapaussodassa taisteluihin Luhde-Grosshoffissa, Valkissa, Koikylässä ja Marienburgissa, missä hänen kohtalokseen tuli kaatua taistelussa 21. helmikuuta 1919. Hänet haudattiin Tornion sankarihautaan.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
     |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.