Eero Aaltonen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eero Aaltonen
Henkilötiedot
Nimi Eero Aaltonen
Kansalaisuus Suomen lippu Suomi
Syntynyt 12. joulukuuta 1990 (ikä 26)
Pituus 194 cm
Paino 89 kg
Pelipaikka Pieni laitahyökkääjä
Pelaajaura
Seurajoukkueet
2008–2013
2011
2013–2014
2014–2016
2015–2016
2016–
LoKoKo / Nilan Bisons
Oulun NMKY
Namika Lappeenranta
Bisons Loimaa
Forssan Koripojat
Ura Basket

Eero Aaltonen (s. 12. joulukuuta 1990[1]) on suomalainen koripalloilija. Aaltonen on ainoa useammalla kuin yhdellä kaudella kasvattajaseuraansa Loimaan Korikonkareita miesten pääsarjatasolla edustanut pelaaja. Hän pelasi urallaan myös VTB-liigassa ja miesten I-divisioonassa. Aaltonen voitti Loimaalla Suomen mestaruudet vuosina 2012 ja 2013, SM-hopeaa vuonna 2015 ja Suomen cupin hopeaa vuonna 2013.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltosen kasvattajaseura oli Loimaan Korikonkarit, jonka edustusjoukkueessa hän debytoi I-divisioonassa kaudella 2008–2009. Hän oli mukana nostamassa seuraa Korisliigaan kaudella 2010–2011, minkä päätteeksi hän jatkoi uraansa Nilan Bisonsissa, joka jatkoi Korikonkareiden lisenssillä Korisliigassa.[1]

Aaltonen pelasi kauden 2011–2012 pääasissa Bisonsin joukkueessa, mutta hän edusti myös Oulun NMKY:ta kolmen ottelun ajan I-divisioonassa. Bisonsissa hän voitti Suomen mestaruuden vuosina 2012 ja 2013. Kaudeksi 2013–2014 Aaltonen siirtyi Namika Lappeenrantaan. Kaudella 2014–2015 Aaltonen edusti Bisons Loimaata.[1] Hän loukkaantui talvella Lapua-ottelussa ja oli loukkaantunut loppukauden ajan. Hän teki vuoden mittaisen jatkosopimuksen Loimaalle heinäkuussa 2015.[2]

Bisonsin Korisliiga-kauden päätyttyä huhtikuussa 2016 puolivälierätappioihin Tampereen Pyrinnölle Aaltonen ilmoitti päättävänsä huipputason pelaajauransa Bisonsin viimeisten VTB-liigaottelujen jälkeen.[3][4] Hän suunnitteli aloittavansa opinnot.[5] Syyskuussa 2016 Aaltonen palasi ainakin yhdeksi kaudeksi koripallon pariin tehtyään pelaajasopimuksen M1DB:ssä pelanneen Ura Basketin kanssa.[6]

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen mestaruus 2012 ja 2013
    • SM-hopeaa 2015
  • Suomen cupin hopeaa 2013

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]