Eddie Holland
Edward ”Eddie” Holland Jr. (s. 30. lokakuuta 1939 Detroit) on yhdysvaltalainen laulaja, lauluntekijä ja musiikkituottaja. Hänet tunnetaan erityisesti työstään Lamont Dozierin ja veljensä Brian Hollandin kanssa Motown-yhtiössä 1960-luvulla.
Hollandin musiikkiura alkoi vuonna 1958, jolloin musiikkituottaja Berry Gordy tarjosi hänellemahdollisuuden nauhoittaa musiikkia vasta perustetulle Tamla-levymerkille, josta tuli myöhemmin osa Motownia.[1] Hollandin laulama ”Jamie” (1962) nousi parhaimmillaan R&B-listan kuudennelle sijalle ja kuului Motownin ensimmäisiin hitteihin.[1][2] Yhteensä hän nauhoitti noin 20 singleä ja yhden albumin esiintyjänä ennen siirtymistään taustavaikuttajan rooliin tuottaja-sanoittajaksi vuonna 1962.[1] Seuraavana vuonna aloitti yhteistyön Lamont Dozierin ja veljensä Brian Hollandin kanssa.[1][3]
Hollandit ja Dozier (nimet esitetään usein muodossa Holland–Dozier–Holland) kirjoittivat ja tuottivat Motown-artisteille lukuisia hittejä, mukaan lukien 12 pop-listan kärkisijalle noussutta kappaletta,[1] ja olivat merkittävä tekijä pienen detroitilaislevymerkin nousussa kansalliseen menestykseen.[3] Heidän tuotantoonsa sisältyivät Martha and the Vandellas -yhtyeen kappaleet ”Come and Get These Memories”, ”Heatwave” ja ”Quicksand”, The Isley Brothersin ”This Old Heart of Mine”, The Four Topsin ”I Can’t Help Myself” ja ”Reach Out, I’ll Be There” sekä Marvin Gayen ”Can I Get a Witness” ja ”You’re a Wonderful One”. The Supremes nauhoitti kuusi peräkkäistä Hollandien ja Dozierin kappaletta, mukaan lukien ”Stop! In the Name of Love”, ”Baby Love” ja ”You Can’t Hurry Love”.[4]
Dozier ja Hollandit ajautuivat erimielisyyksiin Motownin kanssa rojaltien jakamisesta, ja kaksivuotisen oikeuskäsittelyn jälkeen kolmikko päätti vuonna 1968 perustaa oman yhtiönsä. He alkoivat tuottaa musiikkia omien Invictus- ja Hot Wax -levymerkkiensä alla muun muassa Freda Paynelle, Chairman of the Boardille ja Honey Conelle.[4][3] Vuonna 1973 Lamont Dozier lähti yhtiöstä jatkaakseen laulu-uraansa.[1] Brian ja Eddie Holland jatkoivat yhdessä joitakin vuosia, kunnes yhtiö lakkautettiin lopullisesti 1970-luvun puolivälissä.[1]
Holland–Dozier–Holland valittiin vuonna 1988 Songwriters Hall of Fameen ja vuonna 1990 Rock and Roll Hall of Fameen.[3][2]
Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Eddie Holland (1962)
- It Moves Me: The Complete Recordings 1958–1962 (kokoelma, 2011)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g Kellman, Andy: Eddie Holland Allmusic. Viitattu 30.10.2012. (englanniksi)
- ↑ a b Edward Holland Songwriters Hall of Fame. Viitattu 30.10.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d Holland, Dozier and Holland Rock and Roll Hall of Fame. Arkistoitu 7.1.2014. Viitattu 30.10.2012. (englanniksi)
- ↑ a b Hardy, Phil: ”Holland, Dozier And Holland”, The Faber Companion to 20th Century Popular Music. Faber and Faber Ltd, 2001. ISBN 0-571-19608-X. (englanniksi)
| ||||||||||||||||||||||||||
