Eduskuntatutkimuksen keskus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eduskuntatutkimuksen keskus on vuonna 2002 perustettu Turun yliopistossa toimiva tutkimusyksikkö, joka tutkii suomalaista parlamentarismia, eduskuntaa ja demokratiaa. Varsinaisen akateemisen tutkimuksen lisäksi keskus järjestää muun muassa yleisötilaisuuksia, antaa asiantuntijalausuntoja tiedotusvälineille ja toteuttaa tilaustöitä.[1] Keskuksen johtajana on toiminut vuodesta 2014 lähtien professori Markku Jokisipilä.[2] Keskuksen varajohtaja on professori Vesa Vares.[3]

Eduskunta päätti vuonna 2000 tilata Turun yliopistolta satavuotisjuhlansa kunniaksi vuosina 2006–2008 julkaistun 12-osaisen kirjasarjan suomalaisesta demokratiasta ja eduskunnan toiminnasta. Seitsemän vuotta kestäneen tutkimusprojektin nimi oli Suomen eduskunta 100 vuotta – Eduskunta ja suomalainen demokratia. Teossarjan myötä Turun yliopistoon perustettiin Eduskuntatutkimuksen keskus. Teossarjan tutkimusjohtajana ja päätoimittajana oli dosentti Juhani Mylly, josta tuli myös Eduskuntatutkimuksen keskuksen ensimmäinen johtaja.[4][5] Hallinnollisesti Eduskuntatutkimuksen keskus kuuluu Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan filosofian, poliittisen historian ja valtio-opin laitokseen.[6] Keskuksen entinen johtaja on Ville Pernaa. Eduskuntatutkimuksen keskuksen tunnettuja tutkijoita ovat muun muassa Mari K. Niemi ja Erkka Railo.[7]

Keskus on toteuttanut muun muassa historia- ja poikkitieteellisiä hankkeita, jotka käsittelevät politiikan ja julkisuuden historiallista muutosta, sekä vaalien julkisuutta tarkastelleita tutkimus- ja kirjaprojekteja. Keskeisenä teemana on ollut vuodesta 2004 lähtien vaalidemokratian julkisuuden tutkimus.[1]

Vuodesta 2018 lähtien keskuksessa on ollut Eurooppa-tutkimuksen alue, jonka tavoitteena on lisätä erityisesti Euroopan unioniin liittyvää tutkimusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja opetusta. Tutkimusalue koskee etenkin Euroopan integraatiota poliittisena ilmiönä. Eurooppa-tutkimus toteuttaa myös merkittävän määrän sisältöä vuosittaiseen poliittiseen keskustelutapahtuman Turun Eurooppa-foorumiin.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Eduskuntatutkimuksen keskus utu.fi. Turku: Turun yliopisto. Viitattu 2.1.2019.
  2. Jokisipilä Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajaksi Turun Sanomien verkkosivusto ts.fi. 18.6.2014. Turku: Turun Sanomat Oy. Arkistoitu 3.1.2019. Viitattu 2.1.2019.
  3. Eduskuntatutkimuksen keskuksen asiantuntijat utu.fi. Turku: Turun yliopisto. Viitattu 2.1.2019.
  4. Muilu, Hannele: Eduskunnasta laaja kirjasarja hs.fi, Helsingin Sanomien verkkopalvelu. 8.12.2000. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 17.2.2023.
  5. Vento, Heikki: Lipponen ja Kääriäinen puolustivat eduskunnan miljoonahistoriikkia Turun Sanomien verkkosivusto ts.fi. 22.4.2008. Turku: Turun Sanomat Oy. Viitattu 17.2.2023.
  6. Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan rakenne ja henkilöt (pdf) utu.fi. 24.9.2018. Turku: Turun yliopisto. Viitattu 2.1.2019.
  7. Koivisto, Janne: Eduskuntatutkimuksen keskus täyttää 15 vuotta – juhlaseminaari avoin kaikille turkulainen.fi. 10.11.2017. Turku: Etelä-Suomen Media Oy. Viitattu 2.1.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]