Edith Massey
Edith Massey (28. toukokuuta 1918 – 24. lokakuuta 1984) oli yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja. Massey tunnettiin parhaiten esiintymisistään John Watersin elokuvissa.[1]
Aiempi elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edith Massey (o.s. Dornfield) syntyi San Franciscossa ja kasvoi denveriläisessä orpokodissa. Massey eli orpokodissa "kunnes oli tarpeeksi vanha lähteäkseen vaimoksi viisitoistavuotiaana. Edie karkasi, mutta poliisit saivat hänet kiinni ja veivät turvakotiin."
Massey muutti Los Angelesiin Kaliforniaan aikomuksinaan aloittaa ura showbisneksessä. Hän teki näyttelydebyyttinsä vuoden 1940 elokuvassa Lentävä reportterimme.
Vuonna 1946 hän meni naimisiin sotilaan kanssa Renossa, Nevadassa. John Watersin kirjassa Shock Value Edie kertoi, että häät olivat hänen elämänsä onnellisin päivä. Massey erosi miehestään vuonna 1951 Masseyn "tultua levottomaksi".
Massey työskenteli joissakin oudoissa töissä vuosien mittaan ja lopulta asettui Baltimoreen Marylandiin, jossa hän oli baarityöntekijä Pete's Hotelissa. John Waters tapasi Masseyn kun hän työskenteli Pete's Hotelissa ja tarjosi naiselle roolia omana itsenään elokuvassa Multiple Maniacs. 1970-luvun alussa hän lopetti työnsä Pete's Hotelissa ja avasi oman säästökauppansa, Edith's Shopping Bagin. Muuttaessaan Kaliforniaan elämänsä ollessa jo lopuillaan Massey muutti myös kauppansa mukanaan.
Yhteistyö John Watersin kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ohjaaja John Waters tapasi Edithin, kun hän oli töissä Pete's Hotel -baarissa Baltimoressa; Massey oli myös säästökauppa Edith's Shopping Bagin omistaja. Massey sai palvontaa esiintymisistään John Watersin elokuvissa Multiple Maniacs vuonna 1970, Pink Flamingos vuonna 1972, Female Trouble vuonna 1974, Desperate Living vuonna 1977 ja Polyester – hullu maailma vuonna 1981.
Myöhempi ura ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa hyödynsi pahaa mainettaan Watersin elokuvissa alkaen punkbändi Edie and the Eggsin laulajaksi. Hän oli myös joissakin tervehdyskorteissa. Myöhemmin, kun Baltimoren talvet alkoivat olla Masseylle liikaa, hän muutti Veniceen, Kaliforniaan, jossa avasi toisen säästökaupan sillä rahalla, minkä oli ansainnut Watersin elokuvissa esiintymisestä. Kuolinvuonnaan ennen kuolemaansa Edith esiintyi elokuvassa Mutants in Paradise. Hän oli ollut Paul Bartelin lännenparodia Saluunojen sulottaren näyttelijäkaartissa, mutta kuoli ennen kuvaamista; hänet paikattiin Nedra Volzilla.[2][3] Massey kuoli vuonna 1984 syöpänsä aiheuttamiin sairauksiin ja diabeteksen aiheuttamiin komplikaatioihin. Hänet haudattiin Los Angelesiin.
Edith Massey mediassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ohjaaja Robert Maier teki lyhytdokumentin hänestä vuonna 1975, ja antoi sille nimeksi Love Letter to Edie.
- Edith esiintyi myös John Cougar Mellencampin This Time -musiikkivideossa. Hän oli myös Mellencampin Nothin’ Matters and What If It Did -albumin kannessa vuonna 1980.
Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lentävä reportterimme (1940), lisänä
- Multiple Maniacs 1970), esitti baarinomistajaa
- Pink Flamingos (1972), esitti Edietä
- Female Trouble (1974), esitti Idaa
- Desperate Living (1977), esitti kuningatar Carlottaa
- Polyester – hullu maailma (1981), esitti Cuddles Kovinskia
- Love Letter to Edie (1975), esitti itseään
- Edith's Shopping Bag (1976), esitti itseään
- Mutants in Paradise (1984), esitti tohtori Durchfallia
- Divine Waters (1985) (Säveltäjä)
- In Bad Taste (2000) (TV, esitti itseään)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Edith Massey IMDb. Viitattu 26.8.2008.
- ↑ Lust in the Dust DVD Special Features, including Edith Massey audition tape
- ↑ Edith Massey Lust in the Dust screen test YouTube.
| ||||||||||||||||||||||
