E3-messujen historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

E3-messujen historia alkoi vuodesta 1995 ja päättyi vuoteen 2023. Messut jouduttiin perumaan ensimmäisen kerran COVID-19 -viruksen johdosta vuonna 2020.[1] Myös vuosien 2022 ja 2023 tapahtumat peruttiin. Järjestäjä ESA ilmoitti 12. joulukuuta 2023 E3-messujen lakkauttamisesta.[2]

1995[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historian ensimmäiset messut lähtivät käyntiin sillä, että Sony liittyi pelikehittäjien joukkoon omalla PlayStation-konsolilla. Sega puolestaan esitteli samoilla messuilla oman Sega Saturn -konsolin, jonka esittelyn aikana Sega yllätti vieraat tiedottamalla siitä, että konsoli on saatavilla heti messujen jälkeen.[3] Nintendo puolestaan esitteli oman ”Ultra 64” -konsolin, joka kuitenkin nimettiin myöhemmin Nintendo 64:ksi. Nintendo käytti myös tilaisuutensa paljastaa oman Virtual Boy -konsolin, joka kuitenkin koitui myöhemmin pettymykseksi. Kaikille konsoleille esiteltiin myös muutamia pelejä.

SNK esitteli messuilla myös oman Neo Geo CD -konsolin.

1996[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapahtuma jatkoi kasvamistaan ja tulemistaan tutuksi paikaksi, jossa paljastetaan uusia projekteja. Vuoden 1996 messuilla Nintendo vahvisti ensimmäisillä messuilla projektivaiheessa olleen konsolin Nintendo 64:ksi ja paljasti myös yhden sen ensimmäisistä peleistä, Super Mario 64:n. Capcom esitteli ensimmäisen selviytymiskauhupelinsä, Resident Evilin, samalla kun se esitteli ensimmäisen kolmiulotteisen taistelupelinsä, Star Gladiatorin. Namco esitteli heidän kokoelmastaan PlayStationille julkaistun Tekken 2:n. Naughty Dog esitteli Crash Bandicootin. Sega esitteli myös heidän uuden maskottinsa NiGHTS into Dreams... -pelillä. Eidos puolestaan esitteli ensimmäisen Tomb Raider -pelin. Epic MegaGames esitteli heidän oman Unreal Enginen. Square paljasti sen ensimmäisen pelin PlayStationille, Tobal No. 1:n ja näytti videon kaikkein odotetuimmasta roolipelistä, Final Fantasy VII:sta. Tapahtuma pidettiin Los Angelesissa, Kaliforniassa 16.–18. toukokuuta.

1997[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1997 messut pidettiin Atlantassa, Georgiassa. Siellä esiteltiin paljon uusia ensimmäisen persoonan ammuntapelejä, kuten Half-Life ja Unreal. Muita saman luokan pelejä olivat SiN, Daikatana, Prey, Quake II ja Star Wars Jedi Knight: Dark Forces II. Samoilla messuilla näytettiin myös Metal Gear Solid PlayStationille ja Panzer Dragoon Saga Sega Saturnille. Samalla näytettiin myös Superman-videopeli Nintendo 64:lle. Se luokiteltiin myöhemmin ”yhdeksi historian surkeimmista peleistä”.

1998[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1998 Half-Life teki esiintymisen sen lopullisessa muodossa. Duke Nukem Forever esiteltiin myös ensimmäistä kertaa. Prey-pelin trailerikin esiteltiin ensimmäistä kertaa. Monolith Productions paljasti sen kaksi uutta ensimmäisen persoonan ammuntapeliä, Blood II: The Chosenin ja Shogo: Mobile Armor Divisionin. Messuilla nähtiin myös lopullinen versio The Legend of Zelda: Ocarina of Timesta. Tapahtuma pidettiin jälleen kerran Atlantassa, Georgiassa.

1999[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1999 messuilla nähtiin uuden konsolisukupolven alkaminen. Sillä messuilla Sega esitteli ensimmäisen kuudennen sukupolven konsolin, Sega Dreamcastin. Tällä kertaa tapahtuma pidettiin Los Angelesissa, Kaliforniassa.

2000[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2000 paljastuksensa saivat PlayStation 2 ja Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty kuten Microsoftin ensimmäinen konsoli, Xbox ja yksi sen ensimmäisistä peleistä, Halo: Combat Evolved. Sega esitteli puolestaan Marvel vs Capcom 2:n. Nintendo esitteli yhä uusia pelejä Nintendo 64:lle ja joitakin vihjailuja saatiin uudesta käsikonsolista, Game Boy Advancesta. Epic Games esitteli ensimmäistä kertaa Unreal Engine 2:n.

2001[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2001 esiteltiin kaksi uutta konsolia, Nintendo GameCube ja Xbox. Molemmat julkaistiin myöhemmin saman vuoden aikana. Microsoft piti sen ensimmäisen konferenssin, jossa esiteltiin Xboxin ensimmäisen osapuolen pelejä. Sen esittelemiin peleihin kuuluivat muun muassa Oddworld: Munch’s Odyssee, Enclave, Jet Set Radio Future, Amped: Freestyle Snowboarding, Mad Dash, Project Gotham Racing, Project Ego, Medal of Honor: Allied Assault, Dead or Alive 3, Gun Valkyrie ja Halo: Combat Evolved.

Nintendon GameCubelle näyttelemään kokoelmaan kuului esimerkiksi Luigi’s Mansion, Pikmin, Wawe Race: Blue Storm, Super Smash Bros. Melee, Cel Damage, Eternal Darkness: Sanity’s Requiem, Super Monkey Ball ja Star Fox Adventures. Nintendon Game Boy Advance koki myös näytöksensä.

Tämä oli myös viimeinen tapahtuma, jossa esiteltiin Sega Dreamcastille pelejä. Pelikokoelmaan kuuluivat Sonic Adventure 2, Ooga Booga ja Bomberman Online. Tapahtuma pidettiin Los Angelesissa.

2002[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huolimatta Segan konsolien valmistamisen lopettamisesta E3 jatkoi vuonna 2002 sen entistä suurempien näyttelyiden pitämisen trendiä. Xbox Liven esittelemisen rinnalla Microsoft esitteli lukuisia pelejä kuten Blinx: The Time Sweeperin, Tom Clancy’s Splinter Cellin, Dead to Rightsin, Unreal Championshipin, Panzer Dragoon Ortan, Ninja Gaidenin ja julkaisemattomaksi jääneen B.C:n.

Nintendo GameCubelle julkaistuun kokoelmaan kuuluivat kyseisenä vuonna Super Mario Sunshine, The Legend of Zelda: The Wind Waker, Metroid Prime, Starfox Adventures, Timesplitters 2, Resident Evil Zero, Wario World, Rayman 3: Hoodlum Havoc, Agressive Inline, Phantasy Star Online ja 1080 Avalanche. Nintendo esitteli myös heidän ensimmäisen langattoman ohjaimensa, Wavebirdin, jolla pystyi pelaamaan Super Mario Sunshinea. Nintendo paljasti myös Game Boy Advancen The Legend of Zelda: Link to the Pastilla, Kirby: Nightmare in Dreamlandillä, Doom II:lla, Reign of Firella ja Super Monkey Ball Jr:lla.

PlayStation 2:n peleihin kuuluivat Colin McRae Rally 3, Ratchet & Clank, Sly Cooper and the Thievius Raccoonus, Red Dead Revolver, The Getaway ja Kingdom Hearts.

PC-pelien tekijät esittelivät myös uusia pelejä, muun muassa Doom 3:n ensimmäistä kertaa. Myös Age of Mythology ja Warcraft III esiteltiin ensimmäistä kertaa.

2003[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2003 esityksensä koki Half-Life 2. Halo 2:sta oli pelattavana demo, jossa hyödynnettiin erikoista valoitusmoottoria (joka ei tullut lopulliseen versioon). PlayStation Portable esiteltiin ensimmäistä kertaa. Tämän E3-tapahtuman aikana pelintekijät korostivat MMORPG-lajityypin nousua. The Sims 2 esiteltiin myös messuilla.

2004[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeinen vuosi, jolloin keskityttiin pelien julkaisemiseen kuudennen sukupolven konsoleille oli vuosi 2004. Halo 2:lta esiteltiin demo, joka sijoittui Zanzibariin. PlayStation Portable ja Nintendo DS kokivat myös ensiesittelynsä. Toinen kuudennen sukupolven konsolille julkaistu Zelda-peli, The Legend of Zelda: Twilight Princess esiteltiin messuilla. F.E.A.R oltiin myös paljastettu trailerilla. Unreal Engine 3 näytettiin ensimmäistä kertaa. Sony tiedotti messuilla että sen kehittämä PlayStation 3 tekee ensiesiintymisensä seuraavassa E3-tapahtumassa.

2005[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä oli ensimmäinen E3-tapahtuma, jota näytettiin myös televisiossa G4-kanavalla.

Vuonna 2005 Sony näytteli oman PlayStation 3 -konsolin, mutta pelaamattomassa muodossa. Moni tapahtumassa esitelty peli oltiin tehty valmiiksi videolle. Nintendo näytteli oman seitsemännen sukupolven konsolin, jonka nimi oli esittelyhetkellä ”Revolution” (nimettiin myöhemmin Wiiksi). Sen lisäksi Nintendo esitteli Game Boy Micron. Nintendo kuitenkin päätti pitää Wii-konsolin ohjausmekaniikat salassa vuoden 2005 Tokyo Game Showhun asti.[4] Microsoft esitteli Xbox 360 -konsolinsa omassa konferenssissaan, kuten myös pelin, jota ei julkaistu ennen vuotta 2010, Alan Waken.

Vuoden 2005 E3-tapahtuma oli järjestyksessään yhdestoista ja keräsi kävijöitä yhteensä 70 000.

2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2006 E3-tapahtuma sisälsi Sonyn PlayStation 3:n ja Nintendon Wiin julkaisuajankohtien paljastukset Nintendo DS:lle, Xbox 360:lle, PlayStation Portablelle ja kännykkälaitteille kehitettyjen pelien rinnalla. Muutamat nettisivustot kuten Washington Post tiedottivat, että Nintendo ”varasti huomion näyttelyssä”. Kuitenkin, nämä seitsemännen sukupolven konsolit esiteltiin, koko messujen vierailumäärä oli 60 000 asiakasta, joka oli 14 prosenttia vähemmän kuin E3 2005 -tapahtuman asiakasmäärä.

Microsoft

Microsoftin konferenssissa Hollywood Boulevardilla olevassa Chinese Theaterissa Microsoft tiedotti suunnitelmistaan omalle konsolilleen, Xbox 360:lle. Microsoftin paljastamia uusia pelejä olivat Halo 3, Grand Theft Auto IV, Hitman: Blood Money, The Sopranos: Road to Respect, Fable II, Gears of War ja Sonic the Hedgehog.

Nintendo

Wii-konsoli E3 2006 -messuilla.

Tiistaina Nintendo piti konferenssinsa Hollywoodissa ja Highland Centressä. Nintendo tiedotti Nintendo DS Liten Yhdysvaltain julkaisuajankohdan. Nintendo päätti olla paljastamatta Wiin hinnoitteluja E3-messun aikana. He tiedottivat paljastavansa hinnat neljännellä neljänneksellä. Aivan ensimmäinen Wiille näytelty peli oli Wii Sports, joka oli myös saatavilla samassa paketissa Wii-konsolin kanssa. Wii-konsolin tulevista peleistä esiteltiin The Legend of Zelda: Twilight Princess, Super Smash Bros. Brawl, Metroid Prime 3: Corruption, Super Mario Galaxy, Sonic and the Secret Rings, Dragon Quest Swords: The Masked Queen and the Tower of Mirrors, Final Fantasy Crystal Chronicles: The Crystal Bearers, Fire Emblem: Radiant Dawn, Red Steel, Disaster: Day of Crisis, Project H.A.M.M.E.R. ja Excite Truck. Nintendo DS:lle tulevista peleistä esiteltiin Final Fantasy III, New Super Mario Bros., The Legend of Zelda: Phantom Hourglass, Children of Mana, Pokémon Mystery Dungeon: Blue Rescue Team, Dragon Quest Heroes: Rocket Slime, Yoshi’s Island DS, Star Fox Command, Final Fantasy Crystal Chronicles: Ring of Fates, Castlevania: Portrait of Ruin, Disney’s American Dragon: Jake Long, Attack of the Dark Dragon, Diddy Kong Racing DS ja Mario Hoops 3-on-3. Game Boy Advancelle julkaistavista peleistä esiteltiin Final Fantasy V, Final Fantasy VI ja Pokémon Mystery Dungeon: Red Rescue Team. Nintendo GameCubelle tulevista peleistä esiteltiin Super Paper Mario, DK Kongo Blast, The Legend of Zelda: Twilight Princess ja Baten Kaitos Origins. Näistä kaksi ensimmäistä kuitenkin julkaistiin lopulta Wiille, ja kolmas julkaistiin molemmille konsoleille.

Sony

Sonyn esittelykerros E3-tapahtumassa.

Maanantai-iltana Sony piti oman E3-konferenssinsa Sony Pictures Studiolla Culver Cityssä. Yhtiö paljasti PlayStation 3:n kahden tulevan version hinnat niille julkaisuajankohdille ja paikoille, jotka oltiin vahvistettu. Sony sanoi, että se julkaisisi sen 20GB:n ja 60GB:n versioissa. Sony esitteli myös oman Sixaxis-ohjaimen, jonka tiedotettiin sisältävän liiketunnistusteknologiaa. Tulevista peleistä paljastettiin Grand Theft Auto IV, Warhawk, Eyedentify, Final Fantasy XIII, MotorStorm, Vision Gran Turismo (nimetty myöhemmin Gran Turismo HD Conceptiksi) ja Genji: Days of the Blade. PlayStation Portablelle tulevista peleistä esiteltiin Metal Gear Solid: Portable Ops, Crisis Core: Final Fantasy VII, Killzone: Liberation, Ratchet & Clank: Size Matters, Tekken: Dark Resurrection, LocoRoco, Monster Hunter Freedom, Gangs of London, Valkyrie Profile: Lenneth, Sonic Rivals, Silent Hill: Origins, Lemmings ja Ridge Racer.

2007[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2007 E3-tapahtumaan osallistui vain 10 000 kävijää. Tämä johtui siitä, että tapahtumaan päästettiin vain kutsuvieraat. Tapahtuma pidettiin Santa Monicassa 11.–13. heinäkuuta.

Microsoft

Microsoft tiedotti, että Disney-elokuvat olisivat tulossa jatkossa Xbox Live Marketplaceen. Gears of War esiteltiin tulevan Windowsille. Halo 3:lle ja Halo Warsille näytettiin uudet trailerit. Halo-teemainen Xbox 360 -konsoli oltiin myös vahvistettu. Tiedot Sid Meier’s Civilization Revolution ja Fallout 3 -pelistä oltiin annettu. Xbox 360:lle julkaistuista peleistä näytettiin BioShock, Call of Duty 4: Modern Warfare ja Assassin’s Creed. Windowsille Microsoft esitteli Crysisin. Microsoft tiedotti myös, että Xbox 360:sta tultaisiin julkaisemaan Elite-versio Euroopassa 24. elokuuta 2007. Se tiedotti myös, että Xbox Live Video Marketplace tultaisiin julkaisemaan Kanadassa ja valikoima Euroopan maissa loppuvuodesta 2007.[5]

Nintendo

Nintendo esitteli kolme uutta lisälaitetta. Wii Balance Boardin, Wii Zapperin ja Wii Wheelin. Wii Balance Boardin tiedotettiin tulevan Wii Fit -pelin kanssa. Wii Wheelin tiedotettiin tulevan Mario Kart Wiin mukana. Wii Zapperin tiedotettiin tulevan sen oman laitteiston kanssa pienellä hinnalla. Nintendo vahvisti Super Smash Bros. Brawlin julkaisuajankohdaksi 3. joulukuuta 2007 (vaikka julkaisu kuitenkin siirrettiin lokakuussa 2007 helmikuuhun 2008 ja siitä maaliskuuhun 2008) ja Super Mario Galaxyn julkaisupäiväksi se vahvisti 12. marraskuuta 2007. De Blob, Contra 4 ja Metroid Prime 3: Corruption -pelien demot näytettiin myös tapahtuman aikana, viimeisin lähes valmiissa muodossa. Soulcalibur Legendsin traileri näytettiin myös tapahtumassa, ja Nintendo esitteli myös Nitrobiken sekä Medal of Honor: Heroes 2:n.

Sony

Sony paljasti PlayStation 3:n 60GB:n version ja uuden 80GB:n version hinnat. Ohuempi, kompaktisempi versio PlayStation Portablesta näytettiin messun aikana. Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots, Gran Turismo 5:n, Resident Evil 5:n ja Star Wars: The Force Unleashedin trailerit näytettiin Sonyn esittelyn aikana. Heavenly Sword, Killzone 2, Ratchet & Clank: Tools of Destruction, Uncharted: Drake’s Fortune ja Burnout Paradise kokivat myös omat esittelynsä. Silent Hill Homecomingista näytettiin lyhyt traileri.

2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2008 messuilla oli yhteensä vain 5 000 kävijää. Tämä johtui jälleen siitä, että tapahtumaan pääsivät vain kutsuvieraat.

Microsoft

Microsoft paljasti Fallout 3:n, Gears of War II:n, Fable II:n, Resident Evil 5:n ja Saints Row 2:n demot muiden pelien rinnalla. Vaikka kaikkia demoja ei ollut mahdollista ladata Xbox Live Marketplacesta, uusia trailereita niille oltiin kehitetty. Myös Xbox 360:lle julkistettiin kojelauta, joka julkaistaisiin syksyllä 2008 uudella liitännällä. Televisio ja elokuvakontinentti NBC Universalilta julkistettiin Xbox Livelle sisältäen tuen Netflix-ohjelmalla. Televisiotyylinen peliominaisuus Primetime näytettiin 1 vs 100 -nimisellä pelillä, messuilla oli myös vihjeitä Big Brother -tyylisestä pelistä sekä Deal or No Dealistä. Final Fantasy XIII vahvistettiin myös julkaistavaksi Xbox 360:lle Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Nintendo

Nintendo julkisti Wii MotionPlus -lisälaitteen 14. heinäkuuta 2008. Se on Wii Remoten alapäähän kiinnitettävä lisäosa, jonka tarkoituksena on lisätä Wii Remoten tarkkuutta. Wii Music -pelin demo julkistettiin 15. heinäkuuta paljastaen samalla sen olevan yhteensopiva Wii Balance Boardin kanssa, kuten Wii Remoten ja Nunchukin kanssa. Wii Speak -niminen lisälaite julkistettiin myös Nintendon esittelyvuoron aikana. Se on mikrofonilaite, jonka avulla kaksi pelaajaa voivat viestiä keskenään. Ensimmäiseksi tätä laitetta hyödyntäväksi peliksi on julkistettu Animal Crossing: City Folk ja sen on sanottu olevan yhteensopiva myös The Conduitin kanssa.[6] Grand Theft Auto: Chinatown Wars esiteltiin messuilla Guitar Hero: On Tour Decadesin ja Spore Creaturesin kanssa, kaikki mainitut pelit ovat Nintendo DS:lle. Wii Sports -pelille vahvistettiin seuraaja, Wii Sports Resort, jonka vahvistettiin olevan työn alla, ja se julkaistaisiin seuraavan kevään aikana. Pyöreän pöydän konferenssissa vahvistettiin uuden Pikmin-pelin olevan kehitteillä tutkimustyössä olevan uuden The Legend of Zeldan ja kahden uuden Mario-pelin kanssa.

Sony

Sony aloitti sen E3-esittelyt Resistance 2:n demolla. Tietoja päivitetystä PlayStation Networkista julkaistiin myös. Tämä sisälsi Life With PlayStationin ja uuden videonlatauspalvelun, joka antoi käyttäjille mahdollisuuden ostaa tai vuokrata laajasta valikoimasta eri valmistajien tekemiä elokuvia. Näitä valmistajia olivat muun muassa Sony Pictures, Lions Gate, Warner Bros, Fox Home Entertainment, Disney ja MGM. Ratchet & Clank Future -sarjan toinen osa, Ratchet & Clank: Quest for Booty julkistettiin messuilla. Lyhyitä trailereita God of War III:sta ja muista peleistä julkistettiin PlayStation 3:lle. Sony tiedotti aloittavansa uudestaan ”Greatest Hits” -listan käytön julkistaen aina pelejä, joita on myyty eniten kuten Assassin’s Creedin, Fight Nightin, Resistance: Fall of Manin ja muuta. Muita julkistettuja pelejä olivat muun muassa Resistance: Retribution PlayStation Portablelle ja MAG PlayStation 3:lle. Sony totesi myös, että voisi julkaista nippupakkauksen, joka sisältäisi jäänharmaan PSP Slimin ja Liten, Ratchet & Clank: Size Mattersin, National Treasure: Book of Secretsin UMD:ssä, kupongin Echochromeen ja 1GB:n Memory Stick Duon. Sony tiedotti, että 80GB:n versio PS3:sta tultaisiin julkaisemaan PAL- ja NTSC-alueilla elokuussa 2008, samaan hintaan kuin 40GB:n malli.

2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

E3 2009 -tapahtuma pidettiin Los Angelesissa 2.–4. kesäkuuta välisenä aikana. Tällä kertaa tapahtumaan saivat taas tulla vapaasti kaikki yli 18-vuotiaat toimittajat ja pelialan ammattilaiset.

2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

E3 2010 -tapahtuma pidettiin taas Los Angelesissa 14.–17. kesäkuuta välisenä aikana.[7]

2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

E3 2011 -tapahtuma oli järjestyksessään seitsemästoista pidetty tapahtuma. Se pidettiin 7.–9. kesäkuuta välisenä aikana Los Angelesissa.

2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

E3 2012 -tapahtumassa siirryttiin takaisin 5.–7. kesäkuuta väliselle ajalle.[8]

2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entertainment Software Association (ESA), E3-messujen hallitsija, tiedotti, että E3-messuja tullaan pitämään seuraavan kolmen vuoden ajan Los Angelesissa. E3 2013 pidettiin 11.–13. kesäkuuta välisenä aikana Los Angeles Convention Centerissä.

2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2015[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2016[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2017[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2018[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2019[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2020[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2020 tapahtuma peruttiin COVID-19 -viruksen johdosta.[9]

2021[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2021 tapahtuma järjestettiin verkossa 12. – 15. kesäkuuta.[10]

2022[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2022 tapahtuma on peruttu sekä paikallisena että digitaalisena etätapahtumana.[11]

2023[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2023 tapahtuma suunniteltiin järjestettäväksi 13.-16. kesäkuuta.[12] Maaliskuussa 2023 ilmoitettiin, että vuoden 2023 tapahtuma perutaan "resurssien puutteen vuoksi". Aiemmin useat suuret yritykset ilmoittivat etteivät osallistu tapahtumaan.[13] Vuoden 2023 jälkeen messuja ei enää järjestetä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. It’s official: E3 2020 has been canceled 11.3.2020. Ars Technica. Viitattu 9.9.2020. (englanniksi)
  2. a b Gene Park: E3, once gaming’s biggest expo, is officially dead The Washington Post. 12.12.2023. Viitattu 12.12.2023. (englanniksi)
  3. Eight Extremely Embarrassing E3 Moments gamepro.com. Arkistoitu 3.12.2011. Viitattu 1.4.2012.
  4. Looking Back: E3 2005 wii.ign.com. Arkistoitu 12.1.2008. Viitattu 1.4.2012.
  5. Bungie.net: Inside Bungie: News bungie.net. Arkistoitu 25.4.2011. Viitattu 1.4.2012.
  6. E3 2008: Nintendo Announces Wii Speak wii.ign.com. Arkistoitu 22.5.2011. Viitattu 1.4.2012.
  7. E3 2009: Dates for next year's E3 Expo Announced qj.net.
  8. E3 2012 dates announced develop-online.net.
  9. It’s official: E3 2020 has been canceled [Updated] 11.3.2020. Ars Technica. Viitattu 11.3.2020. (englanniksi)
  10. Nintendo, Xbox and Ubisoft back digital-only E3 2021 gamesindustry.biz. 6.4.2021. Viitattu 31.5.2021. (englanniksi)
  11. Rebekah Valentine: E3 2022 - Digital and Physical - Has Officially Been Canceled nordic.ign.com. 31.3.2022. Viitattu 3.4.2022. (englanniksi)
  12. Sal Romano: E3 2023 set for June 13 to 16, featuring separate industry and consumer days gematsu.com. 26.9.2022. Viitattu 26.9.2022. (englanniksi)
  13. Abbey White: E3 Canceled for 2023 hollywoodreporter.com. 30.3.2023. Viitattu 31.3.2023. (englanniksi)