E. W. Pakkala

E. W. Pakkala
Ernst Werner Pakkala
Henkilötiedot
Syntynyt	27. toukokuuta 1878 Turku
Kuollut	24. syyskuuta 1945 (67 vuotta) Helsinki
Ammatti	kappalainen, kirkkoherra, kirjailija, toimittaja
Vanhemmat	Erik Pakkala ja Emilia Pihlman
Puoliso	Hanna Elina Silander
Lapset	Liisa, Esko ja Saara
Kirjailija
Aikakausi	1913–1945
Tyylilajit	hartauskirjat, synodaalikirjoitus
Aiheet	hengellinen elämä, saarnat, sielunhoito
Esikoisteos	Kirkkojen taiteellinen asu, 1913
Muuta tietoa
Rovasti 1934
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Ernst Werner Pakkala (27. toukokuuta 1878 Turku – 24. syyskuuta 1945 Helsinki) oli suomalainen pappi, ”Koko Suomen kappalainen”, kirkkoherra, kirjailija, toimittaja.

Perhe ja koulunkäynti

Veturinkuljettaja Erik Pakkalan ja Emilia Pihlmanin perheeseen syntyi Turussa poika, joka sai nimen Ernst Werner. Isä Erik oli talollisen poika Vehkalahdelta.

Ernst aloitti koulunkäynnin Oulussa, mutta jatkoi pian Mikkelissä, josta tuli hänen varsinainen koulukaupunkinsa. Rautatieläisten tapaan perhe joutui vaihtamaan usein paikkakuntaa. Isä oli harvapuheinen, joten äidin vaikutus oli suurempi. Pakkala totesi myöhemmin äidistään: ”Tokko minusta lainkaan pappia olisi tullut ilman äidin rukousta.”

Mikkelin lyseossa samalla luokalla olivat tulevat professorit Antti Filemon Puukko ja Kaarlo Taskinen. Rippikouluajastaan pastori A. L. Gulinin johdolla Pakkala totesi: ”Silloin jo nuorukaisen elämän suunta määrättiin”. Niinpä Pakkala ylioppilaaksi tultuaan aloitti teologian opinnot Helsingissä.

Pakkala avioitui Hanna Elina Silanderin kanssa ja perheeseen syntyivät lapset Liisa, Esko ja Saara..

Työ

Lammi

E. W. Pakkala vihittiin papiksi Porvoossa 30. joulukuuta 1900. Pakkala määrättiin apulaispapiksi Lammin seurakuntaan. Siellä olikin kirkkoherrana Jaakko Päivärinta, entinen Swan, joka oli hänen uskonnonopettajansa Mikkelin lyseossa. Päivärinnan esimerkki työssään ja elämässään vaikuttivat pysyvästi Pakkalaan. Toinen tärkeä tekijä Lammilla oli Soverin talo. Siellä oli sairaanhoitoalalle suuntaava Hanna Silander, talon tytär, jonka kanssa nuori pastori kihlautui.

Äidiltään Ernst oli saanut evankelisia vaikutteita mm. Siionin Kanteleen lauluista. Soverin talossa hän sai vaikutteita rukoilevaisuudesta. Lammilla Pakkala koki syvän hengellisen murroksen. Rippi tuli hänelle arvokkaaksi.

Porvoo

Lammilta Pakkala siirtyi apulaiseksi Porvoon kaksikieliseen tuomiokirkkoseurakuntaan. Pakkala kokosi pian suuria kuulijakuntia molemmankielisiin jumalanpalveluksiin. Vanha lehtori Berndt Nybergh lausui kirkosta lähdettäessä Pakkalalle: ”Sinä olet istunut elämän lähteellä”. Saarnoissa oli tuoreutta ja voimaa. Pakkala puhui yksinkertaisesti ja suorasti. Valtava herätys tuli Porvooseen.

Helsinki

Keväällä 1908 tuli Helsingin Pohjoisen seurakunnan virallisen apulaisen paikka täytettäväksi. Siihen määrättiin Pakkala. Tämä pesti kesti vuoteen 1914. Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys (NMKY) oli rakennuttanut juhlasalin Vuorikatu 17:ta. Siellä pidettiin usein hengellisiä tilaisuuksia. Pakkala puhui hiljaa. Myöhemmin hän oli lausahtanut ”Kun minulla on vähän sanottavaa, koetan erityisesti puhua hiljaa ja hillitysti: kuulijat tarkkaavat paremmin”.

Erityisesti Pakkala halusi käydä kuulemassa syvämielistä kirkkoherraansa Erkki Kailaa, josta tuli myöhemmin Viipurin piispa ja sittemmin arkkipiispa, sekä keskustella hänen kanssaan jumaluusopillisista ja uskon kysymyksistä. Kailan johtamissa pyhäkoulunopettajien valmistuskokouksissa Betaniassa Pakkala kävi säännöllisesti.

Toisena ystäväpiirinä olivat Helsingin heränneet. Valtiopäivien aikana rovasti Wilhelmi Malmivaara asui Helsingissä. Hän ja tarkastaja Matti Pesonen olivat kautta vuosien läheisiä Pakkalan ystäviä ja vaikuttivat Helsingin seuratoiminnassa.

Kolmas ystäväpiiri oli Kristillinen ylioppilasliitto. Se veti puoleensa Pakkalaa. Häntä kutsuttiin sinne mielellään puhumaan.

Pakkalalle oli tärkeää myös pohjoismainen yhteys. Vuonna 1912 suomalainen ylioppilasjoukko, pastori Pakkala ja paroni Paul Nicolay osallistuivat Norjan Lillehammerin ylioppilaskokoukseen. Historiaan on piirtynyt Hannes Kolehmaisen kultamitali 10000 metrin juoksussa. Lillehammerin kokousmatkalla Pakkala sai seurata tätä juoksua Tukholman olympialaisissa. Myös Vadstenan ylioppilaskokoukseen vuonna 1914 Pakkala osallistui. Ensimmäinen Helsingin työkausi kesti kuusi vuotta.

Askola

Seuraavaksi Pakkalan työpaikkakunnaksi tuli Askola vuonna 1914. Hän oli seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra.

Askolassa Pakkala opetti uskontoa kirkonkylän kansakoulun jatkoluokilla. Hän oli etevä opettaja ja vaati oppilailta kuria. Rippikoulussa vallitsi sama ryhdikäs meno. Sielunhoitotilanteessa ei ollut painostavuutta. Pakkalan aikana Askolan kirkkoa ruvettiin kunnostamaan, mm. välikatto tehtiin puusta.

Pakkala osallistui kunnalliseen elämään kunnanvaltuutettuna. Kansakoulun johtokunnan puheenjohtajana hän oli toimellinen. Kirkkoherralla oli kiivas luonto, mutta hän piti sen kurissa. Hän oli kuitenkin herkkä ja auttavainen. Vuosien 1917–18 vaikea murrosaika haittasi työtä. Pakkalalla oli suhteita suojeluskuntaan. Tämän takia suhteet vasemmistoon kärsivät. Parin kiivaan saarnan jälkeen kirkkoherra joutui pakenemaan pappilasta. Yhdeksän viikkoa hän piileskeli metsissä. Tilanteen selvittyä jälki jäi olemaan. Pekkala saarnoissaankin mainitsi: ”Välit ovat rikki paimenen ja seurakunnan välillä. Vain suuri palveleva rakkaus voi sen korjata.” Vähitellen hänellä kypsyi päätös hakeutua muualle.

Helsinki

Pakkalan toinen jakso Helsingissä alkoi vuonna 1923. Hänestä tuli Pohjoisen suomalaisen seurakunnan (myöhemmin Keski-Helsingin) kappalainen. Edelliselle Helsingin työajalle 1908–1914 oli ominaista Pakkalan läheinen liittyminen Suomen kristilliseen ylioppilasliittoon (SKY), jonka puheenjohtajana hän oli 1913–1914. Pakkalan asema hengellisenä eturivin miehenä yhä laajemmissa piireissä oli kristillisen ylioppilasliiton ansiota. SKY:n ja sen ystävien piirissä alkoivat papiston hengelliset veljeskokoukset.

Pakkalan toiselle Helsingin kaudelle antoi leimaa vuonna 1924 julkaisuksi kypsyneen ”Kirkko ja Kansa” –lehden toimittaminen ja Tampereen synodaalikokoukselle synodaaliväitöskirjan tekeminen vuonna 1927. Kirkkopäiviin ja samantapaisiin uusiin aloitteisiin Pakkala mielellään osallistui. Vuonna 1943 hän toipui vakavasta sairaudesta. Tämän jälkeen alkoi hänen voimakkain vaikutuskautensa usein myös radioitujen ja kautta maan kuunneltujen saarnojensa kautta.

Yleisradion ensi vuosina jumalanpalveluksia lähetettiin ainoastaan Helsingin Johanneksen kirkosta. Pian otettiin mukaan myös Vanhan kirkon jumalanpalvelukset. Pakkalan julistuksen totuudellisuuspitoisuus satutti sydämiä kaikissa piireissä. E. W. Pakkalasta tuli 1930-luvun eniten kuunneltu suomalainen radiosaarnaaja. Siihen häntä olivat kypsyttäneet vuosien 1933–1934 ahdistukset.

Pakkala nautti suurta luottamusta sielunhoitajana. Neuvojen pyytäjiä kävi paljon hänen puheillaan. Monet nuoret kristillisen ylioppilasliikkeen piiristä kysyivät neuvoa hengellisissä ja ajallisissa asioissa uskoutuen hänelle, monet maaseudun papit kävivät yksityisissä keskusteluissa. Vaikeita aviollisia asioita selviteltiin. Myös sielunhoidollista kirjeenvaihtoa hän kävi. Pakkalan sielunhoitotyö syveni Helsingin keskusvankilan apulaissaarnaajan toimensa ansiosta vuosina 1923–1944. Siellä hän oppi kuuntelemaan toisia.

Pyhäkoulutyötä Pakkala myös uskollisesti harrasti. Hän antoi panoksensa sekä sen johtajana että kenttätyöntekijänä. Pyhäkouluyhdistyksen johtokuntaan hän kuului vuosina 1915–1945. Varapuheenjohtajuutta hän hoiti vuosina 1925–1932 ja 1937–1941. Loppuajan hän oli puheenjohtajana. Seurakunnassaan Pakkalalle oli uskottu pyhäkoulupapin työ. Hänen viikkokokouksissaan ja keskustelutilaisuuksissaan opettajille annettiin hyvät eväät seuraavaa sunnuntaita varten. Myös Luther-opistolle hän omisti paljon aikaansa. Pakkala oli papiston valitsemana edusmiehenä kirkolliskokouksissa vuosina 1923, 1928, 1933, 1935 ja 1938.

Pakkala mielellään aloitti saarnansa epätavallisesti käyttäen hyväksi havaintoa: ”Kolme ensimmäistä minuuttia ratkaisevat, rupeaako kuulija kuuntelemaan.” Saattoipa hän huomauttaa nukkujalle: ”Tullaan tänne kirkkoon nukkumaankin”. Joku kuulija otti sanan itselleen. Pakkalan vaikutus ja arvovalta perustui siihen, mitä hän oli ihmisenä, persoonallisuutena. Tutustuminen herännäisyyteen liitti hänet koko elämän ajaksi heränneitten ystäväpiiriin. Yhteys eri hengellisiin liikkeisiin säilyi Pakkalalla loppuun saakka.

Rovasti E.W. Pakkala oli radiosaarnojensa takia ”koko Suomen kappalaiseksi” kutsuttu peloton julistaja..

Julkaisutyö

”Kirkko ja Kansa” –lehden päätoimittajaksi tuli Erkki Kaila ja toimitussihteeriksi E. W. Pakkala. Lehti ilmestyi 1924–1929. Vuonna 1919 Kotimaan päätoimittaja Martti Ruuth pyysi Pakkalaa lehden pysyväiseksi avustajaksi. Tämä kirjoittikin säännöllisesti ”Päivän sana”-hartauskirjoituksia (aluksi nimimerkillä ”Vakaa”). Kuolemaansa saakka hän oli Kotimaan uskollinen ja ahkera avustaja. Myös Hengellistä kuukauslehteä Pakkala avusti säännöllisesti.

Synodaaliväitöskirja ”Jumala ja Hänen valtakuntansa” vuodelta 1927 oli tärkeä Pakkalan kirjallisen tuotannon alkupuolella. Merkittävin hartauskirjoista oli ”Iankaikkinen elämä”. Vuoden 1947 loppuun mennessä kirjaa oli julkaistu 45500 kappaletta ja useita painoksia senkin jälkeen. Muina kirjatyyppeinä on julkaistu saarnoja, saarnakokoelmia ja sielunhoitoa käsittelevä teos.

Teokset

• Kirkkojen taiteellinen asu. Tekijä, 1913.
• Herätys. WSOY, 1917.
• Herännäisyyden voima. WSOY, 1919.
• Raamatullinen päivän sana : mietittäväksi kuukauden kunakin päivänä. WSOY, 1926.
• Jumala ja hänen valtakuntansa tuleminen : synodalikirjoitus Tampereen hiippakunnan pappein kokoukseen v. 1927. Kustantaja tuntematon, 1927.
• Kuinka Jumala opettaa rakastamaan? Suomen ev.-lut. pyhäkouluyhdistys, 1936.
• Eliaan hengellä ja voimalla : saarna 5. 9. 1937 Helsingin Vanhassa kirkossa. Suomen ev.-lut. pyhäkouluyhdistys, 1937.
• Iankaikkinen elämä : Suomen kotien hartauskirja. WSOY, 1937.
• Hyvän Paimenen kutsu. Kustantaja tuntematon, 1938.
• Herra sen tekee : Helsingin Vanhassa kirkossa pidettyjä saarnoja. WSOY, 1938.
• Jumalan sanaa kodeistaan poistuneille. Kotij. rovasti, 1940.
• Herran kansa. Kuva ja sana, 1944.
• Nykyinen henkien taistelu : adventtiajan saarnaa. Kirjapaja, 1944.
• Minun Vapahtajani. Kirjapaja, 1945.
• Elämän veden virta ; pikakirjoittanut ja julkaissut Jussi Kuoppala. Kirjapaja, 1946.
• Herran sana vuoden jokaiselle päivälle. Kuva ja sana, 1948.
• Hartauden kultainen kirja : Raamatun sanoma kirkkovuoden jokaiselle päivälle, koonnut Eino Kiuas. Kirjapaja, 1948.
• Parannuksen armo. Herättäjä-yhdistys, 1983.

Aiheesta muualla

• Vapaasti ladattavia E. W. Pakkalan e-kirjoja Projekti Lönnrotista.