Tämä on lupaava artikkeli.

Dunwichin hirviö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Dunwichin hirviö
The Dunwich Horror
Weird Talesin huhtikuun 1929 numero.
Weird Talesin huhtikuun 1929 numero.
Alkuperäisteos
Kirjailija H. P. Lovecraft
Kansitaiteilija Hugh Rankin
Kieli englanti
Genre kauhu, Cthulhu-tarusto
Kustantaja Weird Tales
Julkaistu huhtikuu 1929
Suomennos
Suomentaja Ulla Selkälä & Ilkka Äärelä
Kustantaja Kustannus Oy Jalava
Julkaistu Novellikokoelma Kuiskaus pimeässä (1989)
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Dunwichin hirviö (The Dunwich Horror) on yhdysvaltalaisen kauhukirjailija H. P. Lovecraftin vuonna 1928 kirjoittama ja vuonna 1929 Weird Tales -lehdessä julkaistu pitkä novelli. Se kertoo syrjäisestä kylästä, jossa asuva noitien perhe saa hirviömäistä jälkikasvua.[1]

Novelli on eräs Lovecraftin suosituimmista ja useimmin painetuista. Sen ihailijoihin lukeutui muun muassa August Derleth, ja tarinalla oli suuri vaikutus myöhempään Cthulhu-tarustoon. Lovecraft-asiantuntijat ovat kuitenkin usein kritisoineet tarinaa ja pitäneet sitä jopa tahattoman koomisena.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dunwich on Massachusettsin maaseudulla sijaitseva syrjäinen kylä. Omituinen Whateleyn perhe herättää muissa kyläläisissä epäilyksiä. Eräänä kynttilänpäivänä Whateleyn albiinotytär synnyttää tuntemattoman miehen siittämän lapsen, joka saa nimekseen Wilbur. Poika kasvaa luonnottoman nopeasti, ja hän on jo nuorukaisena jättiläisen kokoinen.

Wilbur on myös poikkeuksellisen älykäs ja lukee perheen kirjaston kaikki kirjat. Yksi niistä on John Deen lyhennelmä Necronomiconista. Alkuperäisen kirjan sivulla 751 kuvataan loitsu Yog-Sothothin kutsumiseen, mutta Deen lyhennelmästä tämä loitsu puuttuu. Wilbur siirtyy siksi Arkhamin kaupunkiin, jossa säilytetään lyhentämätöntä teosta. Kirjastonhoitaja Henry Armitage ei kuitenkaan luota Wilburiin ja kieltäytyy luovuttamasta kirjaa hänelle.

Wilbur murtautuu kirjastoon, mutta vahtikoira tappaa hänet. Ruumista tutkittaessa paljastuu, että Wilbur oli vain osaksi inhimillinen, mikä lienee hänen tuntemattoman isänsä verenperintöä.

Whateleyn talossa on piilotellut hirviö, josta Wilbur ei enää ole huolehtimassa. Peto murtautuu ulos ja alkaa jyrätä Dunwichin asukkaiden koteja. Armitage saapuu paikalle ja turvautuu okkulttiseen asiantuntemukseensa. Hän valmistaa maagisen jauheen ja lausuu loitsun, joiden avulla hirviö surmataan. Tarinan lopussa paljastuu, että hirviö oli Wilbur Whateleyn kaksosveli. Se muistutti veljeään enemmän veljesten isää, hirviömäistä jumalaa Yog-Sothothia.

Kirjoittaminen ja julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajatus hirviön ja ihmisen seksuaalisesta kanssakäymisestä oli peräisin Arthur Machenin romaanista The Great God Pan. Armitage jopa mainitsee Machenin kirjan ja vertaa Dunwichin tapausta siihen. Hirviön luokse johtavat oudot jalanjäljet lienevät Algernon Blackwoodin ”Wendigon” innoittamat. Hirviömäinen jumalhahmo Yog-Sothoth esiintyi ensimmäistä kertaa Lovecraftin romaanissa Charles Dexter Wardin tapaus.[1]

Lovecraft kirjoitti ”Dunwichin hirviön” elokuussa 1928, ja se julkaistiin Weird Tales -lehdessä huhtikuussa 1929. Ensimmäinen kirjamuotoinen kokoelma oli vuonna 1939 ilmestynyt The Outsider and Others. Vuonna 1944 se oli mukana Random Housen Great Tales of Terror and the Supernatural -antologiassa. Elokuvasovitus ilmestyi vuonna 1970.[1]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Dunwichin hirviö” on eräs Lovecraftin suosituimmista novelleista. Se on myös yksi useimmin antologisoiduista, ja useampi Lovecraft-kokoelma on nimetty sen mukaan.[1][2] August Derleth ihaili ”Dunwichin hirviötä” suuresti, minkä seurauksena novellista tuli tärkeä esikuva myöhemmälle Cthulhu-tarustolle.[3]

Lovecraft-tutkijat S. T. Joshi ja David E. Schultz vertaavat ”Dunwichin hirviötä” Lovecraftin hieman aiemmin kirjoittamaan novelliin ”Yigin lapset”: molemmat käsittelevät ihmisen ja jumalan välistä seksiä. Joshin ja Schultzin mukaan ”Dunwichin hirviö” on ”jonkin verran tyydyttävämpi” tulkinta aiheesta. He arvostelevat tarinan ”ilmeistä hyvä vastaan paha -asetelmaa”, jossa Armitage edustaa hyvyyttä ja Whateleyn perhe pahuutta.[1] Joshin mukaan on sääli, että myöhemmät Cthulhu-kirjailijat ryhtyivät jäljittelemään juuri ”Dunwichin hirviötä” ja sen moraalisilta asetelmiltaan naiivia melodraamaa. ”Cthulhun kutsun” ja ”Värin avaruudesta” kaltaiset hienovaraisemmat tarinat olisivat todennäköisesti tarjonneet aineistoa huomattavasti kiinnostavammalle kirjallisuudelle.[3]

Donald R. Burlesonin mukaan tarina saattaa olla satiiri tai parodia, joka pilailee pulp-lehtien lukijakunnan lapsellisuudella. Burlesonin mukaan novellin todellisia sankareita ovat Whateleyn veljekset. Lovecraft itse ei koskaan vihjannut mitään tähän suuntaan, vaan päinvastoin kertoi samaistuneensa Armitagen hahmoon.[1]

Markku Sadelehdon mukaan ”Dunwichin hirviö” on ”huolettomasti ajateltu ja kirjoitettu juttu, jota saattaisi pitää parodiana ellei tekijä suhtautuisi siihen vakavasti. Tosin Lovecraft viljeli huumoria naama peruslukemilla, joten hänen tapauksessaan mikään ei ole varmaa. Derleth ihaili ’Dunwichin hirviötä’, ja se avasi portit muiden kirjoittajien Cthulhu-tarinoille, joten hirviön isä oli osasyyllinen siihen kauhean proosan tulvaan, joka on riivannut genrekirjallisuutta aina 1930-luvulta lähtien.”[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Joshi, S. T. & Schultz, David E.: “Dunwich Horror, The“. An H.P.Lovecraft encyclopedia, 2001. Viitattu 25.1.2021. (englanniksi)
  2. a b Sadelehto, Markku (toim.): ”Esipuhe”, Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia, s. 10–11. Suomentanut Ulla Selkälä & Ilkka Äärelä. Jalava, 2009. ISBN 978-951-887-410-5.
  3. a b Joshi, S. T.: A Subtler Magick: The Writings and Philosophy of H.P. Lovecraft, s. 140–141. Wildside Press LLC, 1996. ISBN 9781880448618. Google-kirjat (viitattu 26.1.2021). (englanniksi)