Dušan Simović

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dušan Simović
Pakolaispääministeri, kenraali Dušan Simović vastaanottamassa vieraita Lontoossa vuonna 1942.
Pakolaispääministeri, kenraali Dušan Simović vastaanottamassa vieraita Lontoossa vuonna 1942.
14. Jugoslavian pääministeri
Edeltäjä Dragiša Cvetković
Seuraaja Slobodan Jovanović
Henkilötiedot
Syntynyt 28. lokakuuta 1882
Kragujevac, Serbian kuningaskunta
Kuollut 26. elokuuta 1962 (79 vuotta)
Belgrad, Jugoslavia
Arvonimi kenraali
Tiedot
Koulutus sotilasakatemia
Uskonto ortodoksi

Dušan Simović (28. lokakuuta 1882 Kragujevac26. elokuuta 1962 Belgrad) oli serbialainen sotilas ja pääministeri. Hän toimi Jugoslavian kuningaskunnan pääministerinä vuosina 1941-1942. Akselivaltojen hyökkäys pakotti hänet siirtymään maanpakolaisuuteen pääministerikauden alkuviikkoina.

Simović kouluttautui vuoteen 1900 mennessä sotilaaksi Belgradin sotilasakatemiassa ja astui armeijan palvelukseen tykistöön kapteenina. Hän jatkoi sotilaskoulutustaan sotakorkeakoulussa, josta hän valmistui 1905. Hän osallistui Balkanin sotiin 1912-1913 ja ensimmäiseen maailmansotaan 1914-1918. Hänet ylennettiin sodissa kunnostautumisen johdosta majuriksi 1913 ja everstiluutnantiksi 1915.[1]

Taistellessaan maailmansodan loppuvaiheessa Salonikin rintamalla hän komensi tykistörykmenttiä. Samaan aikaan hän oli kiinnostunut myös ilmavoimista ja -puolustuksesta. Maailmansodan jälkeen toimi serbien edustajana Sloveenien, kroaattien ja serbien kuningaskunnan eli myöhemmin Jugoslaviana tunnetun valtion kansallisneuvostossa. Vuonna 1925 hänet ylennettiin prikaatinkenraaliksi.[1]

Simović ylennettiin vuonna 1936 Jugoslavian kuningaskunnan ilmavoimien komentajaksi. Toukokuussa 1938 hänestä tuli yleisesikunnan päällikkö. Hänen suunnitelmanaan oli puolustaa jugoslavialaisilla joukoilla Saksan mahdollisen hyökkäyksen tapahtuessa. Puolustusta jatkettaisiin, kunnes saataisiin apua muualta. Tappiotilanteessa vetäydyttäisiin Kreikan suuntaan etelään. Hänen suunnitelmaansa ei hyväksytty, ja hänet syrjäytettiinkin yleiskunnan päällikön tehtävästä.

Ulkopolitiikassa akselivallat eli Adolf Hitlerin johtama Saksa ja Benito Mussolinin johtama Italia olivat lisänneet valtaansa keskisessä Euroopassa. Aluejärjestelyitä oli tehty. Akselivallat painostivat Jugoslaviaa liittymään kolmen vallan sopimukseen. Toisen maailmansodan syttyminen syyskuussa 1939 teki tilanteesta entistä jännittyneemmän. Pääministeri Dragiša Cvetković allekirjoitti kolmen vallan sopimuksen akselivaltojen kanssa Wienissä 25. maaliskuuta 1941 saatuaan vakuutuksen, ettei Jugoslavian tarvitsisi osallistua sotaan eikä myöntää kauttakulkuoikeutta vieraille joukoille.[2], [3]

Jo ennen kuin pääministeri palasi Belgradiin, puhkesi Jugoslaviassa mellakoita. Samaan aikaan armeijassa oli joukko korkeita upseereita prikaatinkenraali Borivoje Mirkovićin johdolla suunnitellut Cvetkovićin hallituksen syrjäyttämistä, mikäli Jugoslavia liittyy Kolmen vallan sopimukseen. Kansannousun tukema sotilasvallankaappaus syrjäytti 27. maaliskuuta 1941 akselivalloille ystävällisen Cvetkovićin hallituksen ja prinssihallitsija Paulin sijaishallitsijan tehtävästä. Valtaan nousi täysi-ikäiseksi julistettu kuningas Pietari II ja pääministeriksi kenraali Dušan Simović. Uusi hallitus kumosi liittymisen Kolmen vallan sopimukseen. Lisäksi hallitus solmi Neuvostoliiton kanssa 5. huhtikuuta hyökkäämättömyys- ja ystävyyssopimuksen, jolla ei kuitenkaan ollut käytännön merkitystä.[2]

Pääministeri-kenraali Dušan Simović (vasemmalla), Jugoslavian kuningas Peter II (keskellä) ja maaliskuun 1941 Belgradin vallankaappauksen arkkitehti, professori Radoje Knežević (vasemmalla) kuvattuna pian saapumisensa jälkeen maanpakoon Lontooseen 21. kesäkuuta 1941.

Jugoslavian vallankaappaus johti siihen, että Operaatio Barbarossaan valmistautumassa ollut Saksa hyökkäsi samanaikaisesti Jugoslaviaan ja Kreikkaan. Kahdessa viikossa Saksa, Bulgaria, Unkari ja Italia valtasivat maan, ja se antautui 17. huhtikuuta. Sen jälkeen Jugoslavia jaettiin hyökkääjien kesken.[3]

Kuningas Peter ja kenraali Simovićin hallitus poistuivat Jugoslaviasta maanpakoon Kreikan kautta Britanniaan. Simović oli ottanut perheensä mukaan maanpakolaisuuteen. Hän toimi pakolaishallituksen pääministerinä tammikuuhun 1942. Hänen pakolaispääministeriyden ajan vallitsi jännite hänen ja hallituksen puoluetaustaisten jäsenten kanssa. Simović oli taustaltaan sotilas, jonka yhteistyö poliittistaustaisten pakolaisministereiden ei sujunut halutusti. Seuraajaksi tuli siihenastinen varapääministeri, professori Slobodan Jovanović.[4]

Simović palasi Jugoslaviaan kesällä 1945. Hän toimi seuraava vuonna Četnikkikenraali Draža Mihailovićin oikeudenkäynnin todistajana. Simović oli toiminut pakolaishallituksen pääministerinä samaan aikaan, kun Mihailović johti sodanaikaisessa Jugoslaviassa kuningasmielisiä serbitaustaisia partisaanijoukkojaan akselivaltojen miehityksen aikaan. Titon kommunistinen hallinto ei asettanut Simovićia sodan jälkeen oikeuteen, vaan hän sai elää vapaana. Hän kirjoitti sodan jälkeen lukuisia sotilaskirjoja.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • J. R. von Salis: Uudemman ajan maailmanhistoria osa 6. WSOY, 1966.
  • Joseph Rothschild: East Central Europe Between the Two World Wars. University of Washington Press, 1990. ISBN 978-0295-595-357-1. (englanniksi)
  • Mikko Uola: Eritahtiset aseveljet. Docendo Oy, 2015. ISBN 978-952-291-170-4.
  • Stevan K. Pavlowitch: The London-based wartime government, 1941-45. Teoksessa: Dejan Djokic and James Ker-Lindsay (toim.) New Perspectives on Yugoslavia - Key Issues and Contraversies. Routledge, 2011. ISBN 978-0-415-49919-4. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b GENERAL DUSAN T. SIMOVIC udruzenjepvlps.org/. Viitattu 25.8.2017. (englanniksi)
  2. a b J.R. von Salis 1966: 307.
  3. a b Mikko Uola 2015: 398.
  4. Stevan K. Pavlowitch 1966: 103.
  5. Gen. Simovic Dies; Yugoslav Leader; Headed Royal Government When Nazis Invaded in '41.. The New York Times, August 28, 1962. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]