Drive-in

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Drive-in-elokuvateatteri Saksan Wolfsburgissa.

Drive-in on englanninkielinen ilmaus, jota käytetään palveluista joita voi käyttää poistumatta omasta autostaan. Erityisen suosittuja olivat 1960-luvulle asti drive-in-elokuvateatterit ja edelleen hampurilaisravintolat ym. pikaruokapaikat.

Drive-in elokuvateatteri sai patentin Yhdysvalloissa laman keskellä vuonna 1933.[1]

Drive-in on suosittu Yhdysvalloissa, koska oma auto antaa yksityisyyttä (mm. elokuvat). Suomessa drive-in-pikaruokapaikat yleistyivät 1990-luvulla, tosin Suomen ensimmäinen drive-in-nakkikioski avattiin jo vuonna 1967 Porissa.[2][3]

Maailmanlaajuisen koronaviruspandemian aikoina 2020-luvun alussa drive-in-menetelmää käytettiin virusnäytteiden ottamiseen, rokotusten antamiseen[4] sekä äänestämiseen, esimerkkinä Suomen kuntavaalien 2021 ennakkoäänestyksessä käytetyt ulkoäänestyspaikat[5].

Suomessa toimi 1960–80-luvuilla useita autopankkeja. Niissä pankkikonttorin palveluita sai autosta käsin. Yhdysvalloissa ja muissa käteisrahaa ja sekkejä maksuliikenteeseen käyttävissä maissa drive-in-pankit ovat yhä yleisiä.

1900-luvun puolivälin tienoilla Yhdysvalloissa toimi myös drive-in-kirkko[6] ja drive-in-hautaustoimisto[7].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Drive-In Theater History Water Winter Wonderland. Viitattu 9.7.2013.
  2. YLE Elävä arkisto: Drive-in-tyypin nakkikioski Porissa (1968)
  3. Suomen ensimmäinen drive-in-nakkikioski avattiin Porissa 1967 yle.fi. 6.11.2007. Viitattu 7.3.2024.
  4. Heino, Elina: Mehiläinen pilotoi drive-in-influenssarokotusta Helsingissä – Riskiryhmät saavat rokotteen ilmaiseksi terveyskeskuksesta mediuutiset.fi. 27.10.2020. Viitattu 4.6.2021.
  5. Parkkonen, Tommi: Näin äänestät koronaturvallisesti: Ennakkoon drive in -pisteisiin ja oma kynä mukaan iltalehti.fi. 15.04.2021. Viitattu 4.6.2021.
  6. Time Inc: LIFE. Time Inc, 1955-04-18. Teoksen verkkoversio (viitattu 31.7.2023). en
  7. Time Inc: LIFE. Time Inc, 1968-05-10. Teoksen verkkoversio (viitattu 31.7.2023). en