Dragana Tomašević

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Dragana Tomašević (s. 4. kesäkuuta 1982 Sremska Mitrovica, Serbian ST, Jugoslavia) on serbialainen kiekonheittäjä.[1][2]

Tomašević voitti kultaa Välimeren kilpailuissa 2005. Hän voitti Balkanin-mestaruuden vuosina 2005, 2007, 2011, 2017 ja 2022. Universiadeissa hän saavutti pronssia vuosina 2005 ja 2007. Heittolajien Euroopan cupissa hän saavutti hopeaa vuonna 2017 sekä pronssia vuosina 2008, 2013 ja 2014.[2]

Tomašević on kilpaillut olympialaisissa viisi kertaa mutta ei ole kertaakaan selviytynyt loppukilpailuun. Pekingin olympialaisissa 2008 hän oli karsinnassa kolmastoista ja paras loppukilpailusta pudonneista, mutta myöhemmin yksi loppukilpailuun selviytynyt heittäjä on hylätty, joten Tomašević on jälkikäteen noussut karsintatuloksissa 12:nneksi.[1][2]

Tomašević on yltänyt maailmanmestaruuskilpailuissa loppukilpailuun Helsingissä 2005 ja Daegussa 2011. Molemmilla kerroilla hän sijoittui seitsemänneksi. Euroopan-mestaruuskilpailuissa hän on sijoittunut loppukilpailussa kahdeksanneksi Göteborgissa 2006, kuudenneksi Barcelonassa 2010, yhdeksänneksi Helsingissä 2012, 11:nneksi Amsterdamissa 2016 ja kuudenneksi Berliinissä 2018.[2]

Tomašević ylitti 60 metrin rajan 15 vuotena peräkkäin vuosina 2005–2019 ja 16. kerran vuonna 2021. Hän heitti ennätyksensä 63,63 metriä Göteborgin EM-kilpailujen karsinnassa elokuussa 2006, ja se on myös Serbian-ennätys.[2]

Tomašević on voittanut maansa mestaruuden vuodesta 2002 alkaen 15 kertaa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Dragana Tomašević Olympedia. (englanniksi)
  2. a b c d e f Dragana Tomašević Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.