Douglas TBD Devastator
| Douglas TBD-1 Devastator | |
|---|---|
.jpg) TBD Devastator |
|
| Tyyppi | torpedopommittaja |
| Alkuperämaa |
 Yhdysvallat |
| Valmistaja | Douglas Aircraft Company |
| Ensilento | 15. huhtikuuta 1935 |
| Esitelty | 1937 |
| Valmistusmäärä | prototyyppi + 129 tuotantokonetta |
| Valmistusvuodet | 1937 - marraskuu 1939 |
Douglas TBD Devastator oli Douglas Aircraft Companyn Yhdysvaltain laivastolle toimittama kokometallinen, yksitasoinen, sisäänvedettävillä laskutelineillä ja taittuvilla siivillä varustettu lentotukialuksilla toimiva torpedopommittaja toisessa maailmansodassa.
Suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mallin prototyyppi XTBD-1 (s/n 1285, BuNo 9720) tilattiin 30. kesäkuuta 1934. Siinä oli kolmen hengen miehistö, jotka olivat lentäjä, suunnistaja/torpedoupseeri ja radisti/taka-ampuja. Miehistö istui peräkkäin ohjaamossa, jossa oli yhtenäinen kuomu. Koneen moottorina oli 800 hevosvoiman 14-sylinterinen ilmajäähdytteinen Pratt & Whitney XR-1830-60 -tähtimoottori, johon oli liitetty kolmilapainen potkuri. Omasuoja-aseistuksena olivat eteenpäin ampuva oikealle rungon sivuun sijoitettu .50" konekivääri, joka ampu potkurin kehän läpi, ja taka-ampujan .30" konekivääri. Hyökkäysaseina oli joko 21 tuuman torpedo tai jopa 544 kilogrammaa pommeja. Koneen ensilento tehtiin 15. huhtikuuta 1935, minkä jälkeen se siirrettiin Norfolkiin Anacostiaan vastaanottotesteihin. Kone siirrettiin 26. marraskuuta 1936 länsirannikolle, jossa sille tehtiin lentotukialustestit USS Lexingtonilla.[1]
Syksyllä kone palautettiin Douglasille huollettavaksi ja pieniä muutoksia varten. Koneeseen muun muassa asennettiin uusi kuomu, joka oli samanlainen kuin myöhemmissä tuotantokoneissa. Kone palautettiin 13. joulukuuta laivastolle, joka jatkoi sillä erilaisia kokeita. Kone romutettiin 10. syyskuuta 1943 NAS Normanissa Oklahomassa.[1]
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Douglas vastaanotti 3. helmikuuta tilauksen 114 TBD-1 Devastator -koneen (BuNo 0268-0381) toimittamisesta. Tuotantoversion moottorina oli 900 hevosvoiman R-1830-64 ja niiden pyrstö oli suunniteltu uudelleen. Tyhjäpaino oli kasvaneet 2 289 kilosta 2 540 kiloon samoin kuin lentopaino 3 803 kilosta 4 213 kiloon. Ensimmäisen tuotantokoneen ensilento tehtiin 25. kesäkuuta 1937 Anacostassa. Ensimmäinen ja toinen tuotantokone sijoitettiin vastaanottokokeisiin.[1]
Ensimmäinen palvelukseen otettu kone sijoitettiin 14. elokuuta 1939 Naval Torpedo Stationille Newportiin Rhode Islandilla. Koneessa oli Naval Aircraft Factoryn toimittamat kellukkeet. Kone sai tyyppimerkinnän TBD-1A ja oli VX-4:llä testeissä, kunnes se romutettiin 23. syyskuuta 1943.[1]
Douglas vastaanotti 16. elokuuta 1938 15 koneen (BuNo 1505-1519) lisätilauksen, minkä viimeinen kone toimitettiin marraskuussa 1939.[1]
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marraskuussa 1937 USS Saratogan VT-3 vastaanotti ensimmäisen TBD-1-koneensa (BuNo 0270). Pian tämän jälkeen laivue oli täysin varustettu kahdeksalla koneella. Pian lentotoiminnan alettua koneet laitettiin lentokieltoon peräsimestä löydetyn vian vuoksi. Lisäksi korroosio aiheutti siipien uudelleen pinnoittamistarpeen. Koneiden palauduttua palvelukseen VT-3 osallistui uudella kalustollaan vuotuiseen laivastoharjoitukseen vuonna 1938, jolloin laivue simuloi hyökkäyksen Pearl Harboriin.[2]
Vuoden 1938 aikana Lexingtonin VT-2, USS Yorktownin VT-5 ja USS Enterprisen VT-6 varustettiin uudella kalustolla. Vuosina 1940-1941 varustettiin USS Waspin VS-71 ja VT-7, USS Rangerin VS-42 ja VT-4 sekä USS Hornetin VT-8. Loput valmistuneista koneista sijoitettiin reserviin tai laivastoasemien lentueisiin. Lisäksi yksi kone (BuNo 1518) oli maaliskuusta kesäkuuhun 1941 merijalkaväellä maalinhinauskoneena.[2]
Japanin hyökätessä Pearl Harboriin 69 TBD-1-konetta oli operatiivissa laivueissa ja 31 sijoitettuna toissijaisiin tehtäviin tai huollettavana. Grumman TBF Avengerien toimitusten viivästyessä koneet partioivat Tyynellä valtamerellä ja Atlantilla sekä pyrkivät jarruttamaan japanilaisten etenemistä Tyynellä valtamerellä. Lisäksi niitä käytettiin uusien lentomiehistöjen koulutukseen Yhdysvalloissa.[2]
Yorktownin VT-5:n ja Enterprisen VT-6:n TBD-1-koneet hyökkäsivät 1. helmikuuta 1942 japanilaisten meriliikenteeseen, lentokentille ja maakohteisiin Kwajaleinille, Jaluitiin ja Taroalle. Helmi-maaliskuussa VT-6 iski Wakelle, Wilkesille ja Marcukselle sekä VT-2 ja VT-5 Laeen ja Salamauaan. Huolimatta ilmatorjunnasta hyökkäyksissä ei menetetty koneita.[2]
Korallimeren taistelussa 4.-8. toukokuuta VT-5 ja VT-2 upottivat Tulagin satamaan keisarillisen Japanin laivaston miinanraivaajan Tamamarun sekä kevyen lentotukialuksen Shōhōn. Taistelun viimeisenä päivänä upposi Lexington mukanaan 13 TBD-1-konetta. Midwayn taistelussa 4.-6. kesäkuuta menetettiin 36 TBD-1-konetta 41:stä mukana olleesta, vaikka taistelu päättyikin Yhdysvaltain voittoon päättäen japanilaisten etenemisen. Taistelun viimeisenä päivänä jäljellä olleet kolme TBD-1-konetta (VT-6) osallistuivat raskaan risteilijän Mikuman upotukseen ja vaurioittivat Mogamia. Taistelun jälkeen TBD-1 jatkoi palvelustaan VT-4:ssä ja VT-7:ssä, kunnes ne korvattiin TBF Avengereilla.[2]
Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähde: [2]
Yleiset ominaisuudet
- Miehistö: 3
- Pituus: 10,67 m
- Kärkiväli: 15,24 m
- Korkeus: 4,60 m
- Siipipinta-ala: 39,2 m²
- Tyhjäpaino: 2 804 kg
- Voimalaite: 1 × Pratt & Whitney R-1830-64 Twin Wasp -tähtimoottori; 671 kW (900 hv)
Suoritusarvot
- Suurin nopeus: 331 km/h
- Lentomatka: 700 km
Aseistus
- 1 × 7,62 mm eteenpäin ampuva konekivääri
- 1 × 7,62 mm taaksepäin ampuva konekivääri
- 1 × 454 kg pommi tai 1 × 544 kg torpedo
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Francillon, René J.: McDonnell Douglas Aircraft since 1920: Volume 1. Putnam, 1995. ISBN 0-85177-827-5. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Douglas TBD Devastator Wikimedia Commonsissa
