Dornier

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Dornier Do X - aikoinaan maailman suurin vesitaso.

Dornier Flugzeugwerke oli saksalainen lentokonetehdas, joka perustettiin Friedrichshafenissa vuonna 1914 Claude Dornierin toimesta. 1960-1990-luvuilla se valmisti myös avaruusaluksia, joka osuus jatkuu 2000-luvulla EADS-konsernissa.

Alkuhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dornier, jonka alkuperäinen nimi oli Dornier Metallbau, nousi maailman johtavaksi lentoveneiden valmistajaksi 1920-luvulla. Tällöin yhtiö suunnitteli Dornier Wal (1924) ja Do X -lentoveneet. Kokometalliset lentoveneet oli sen perusliiketoimintaa toisen maailmansodan varusteluun asti.

Yhtiö valmisti myös maakoneita, esimerkiksi Dornier Komet ja Dornier Merkur. Ne olivat muun muassa Lufthansan käytössä 1920- ja 1930-luvuilla.

Dornier rakensi lentokoneensa 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa ulkomailla, koska ensimmäisen maailmansodan häviöstä johtunut Versailles’n rauhansopimus kielsi lentokoneenrakennuksen Saksassa. Dornierin koneita valmisti muun muassa CMASA ja Piaggio Italiassa, CASA Espanjassa, Kawasaki Heavy Industries Japanissa ja Aviolanda Hollannissa.

Dornier tuli kuuluisaksi myös pommikoneillaan: Dornier Do 17 eli ”lentävä lyijykynä”. Sekin oli alun perin matkustajakone vaikka runko ei matkustajien kuljetukseen sopimut lainkaan.

Dornier kehitti toisen maailmansodan nopeimman potkurikoneen, Dornier Do 335-hävittäjän.

Toisen maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen Claude Dornier ja yhtiö toimivat Espanjassa ja Sveitsissä. Niistä Dornier palasi Saksaan 1954, jolloin Saksan jälleenvarustautuminen alkoi.

Dornier pyrki kehittämään STOL-lentokoneita kutem Dornier Do 27 ja Dornier Do 28. Vuonna 1974 valmistui Dassault Breguet Dornier Alpha Jet-harjoitushävittäjä, josta tuli joidenkin NATO-maiden valinta.

Dassault-Brequet/Dornier Alpha Jet

Vuonna 1985 Dornier ostettiin osaksi Daimler-Benz-yhtymää.

Loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1996 Dornierien osake-enemmistö meni yhdysvaltalaiselle Fairchild Aircraftille, jolloin syntyi Fairchild Dornier. Tämä yhtiö ajautui vararikkoon vuonna 2002. Konkurssipesää purkamaan perustettiin M7 Aerospace-niminen yhtiö. Dornierin satelliittiteollisuus oli jo ennen tätä vararikkoa siirtynyt Daimler-Benz Aerospacen osaksi ja sitä kautta EADSiin.

Dornierin lentokoneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920-luvulla

1930-1945

1945-2002

Satelliitteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]