Don’t Come Knocking
| Don’t Come Knocking | |
|---|---|
 |
|
| Ohjaaja | Wim Wenders[1] |
| Käsikirjoittaja | |
| Tuottaja | Peter Schwartzkopff |
| Säveltäjä | T-Bone Burnett |
| Kuvaaja | Franz Lustig |
| Leikkaaja |
Peter Przygodda Oli Weiss |
| Tuotantosuunnittelija | Nathan Amondson |
| Pukusuunnittelija | Caroline Eselin |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Saksa, Ranska, Yhdysvallat[1] |
| Tuotantoyhtiö |
Reverse Angle Production Arte France Cinéma Reverse Angle International |
| Levittäjä |
Sony Pictures Classics Vudu |
| Ensi-ilta | 2005 |
| Kesto | 113 min[1] |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Don’t Come Knocking on vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Wim Wendersin ohjaama road movie -elokuva, jonka pääosissa nähdään Sam Shepard, Jessica Lange ja Tim Roth. Käsikirjoituksesta vastaavat Shepard ja Wenders.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Howard Spence (Shepard), ikääntyvä ja rankasti elävä lännenelokuvien tähti päättää yhtäkkiä paeta uusimman elokuvansa kuvauspaikalta allaan olevalla hevosella jossain Utahin aavikolla. Hän päätyy aluksi vanhaan kotikaupunkiinsa Elkoon Nevadan osavaltioon ja sitten Montanan Butteen, josta löytää naisen (Jessica Lange), jonka parikymmentä vuotta aiemmin tapasi ja jätti ollessaan kuvauksissa siellä päin. Toinen etsijähahmo elokuvassa on nuori Sky-niminen nainen (Sarah Polley), joka on tuomassa äitinsä tuhkauurnaa kotikaupunkiinsa Butteen. Howard Spenceä jahtaa vakuutusyhtiön tosikko etsivä Sutter (Tim Roth), jonka tehtävä on löytää Spence jotta kuvaukset voisivat jatkua.
Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turun Sanomien Tapani Maskulaa elokuvassa viehättivät tuttujen western-miljöiden hyödyntäminen sekä melodramaattisena elementtinä että pelkistettynä vieraannuttamiskeinona. Wendersin kuvasommitelmien hän sanoi aluksi tehoavan avaruudellaan, mutta kutistuvan sitten ”pikkukaupungin tunkkaisuutta taltioiviksi teatraalisiksi asetelmiksi”. Myöskään käsikirjoittajana toimineen ja pääosaa näyttelevän Shepardin panos ei Maskulan mielestä yllä elokuvien Paris, Texas (1984) tai Hulluna rakkaudesta (1985) tasolle.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Varjola, Markku: Elokuvien ensi-illat Suomessa 2000–2007, s. 90. Helsinki: Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL ry, 2008. Arkistoitu 16.10.2013. (pdf) (viitattu 18.11.2012).
- ↑ Maskula, Tapani: Paluu menneisyyteen Turun Sanomat. 28.4.2006. Arkistoitu 16.4.2019. Viitattu 16.4.2019.
