Dolinin hiihtoprikaati

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomalaisjoukot kävivät taisteluita hiihtoprikaatia vastaan vaikeissa korpiolosuhteissa, joissa joukkojen liikkuminen perustui hiihtämiseen. Kuvassa suksilla liikkuneita suomalaisjoukkoja tilapäisiin asemiin asettuneena.

Dolinin hiihtoprikaati oli lähinnä siperialaisista koottu puna-armeijan yhtymä talvisodassa. Sen komentajana oli eversti Vjatšeslav Dmitrievitš Dolin. Prikaati muodostettiin 3. helmikuuta 1940 Neuvostoliiton 9. armeijan kolmesta hiihtopataljoonasta[1] ja sen tehtävänä oli edetä Kuhmon taisteluissa motitetun Neuvostoliiton 54. vuoristodivisioonan avuksi. Prikaati kärsi merkittävät tappiot ja sen tehtävä jäi käytännössä suorittamatta. [2] Yhtymää on pidetty tietyssä mielessä eliittijoukkona, muun muassa sen hiihtotaidon ja hyvän varustelun perusteella.

Joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eversti Dolinin komentamaan hiihtoprikaatiin kuuluivat muun muassa seuraavat yksiköt:[3]

  • 9. hiihtopataljoona
  • 13. hiihtopataljoona
  • 34. hiihtopataljoona

Näiden yksiköiden lisäksi prikaatiin kuului myös kolme jalkaväkikomppaniaa, konekiväärikomppania sekä viesti- ja tiedusteluosasto[4].

Prikaatin taistelut ja tuhoutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kuhmon taistelut

Hiihtoprikaati sai ensimmäisen taistelukosketuksen Hukkajärvellä Kuhmossa 2. helmikuuta, jolloin sen 34. hiihtopataljoona oli etenemässä kohti tavoitettaan. Seuraavan kolmen päivän aikana käydyissä taisteluissa Osasto Kekkosen onnistui työntää alueelleen edenneet neuvostojoukot takaisin valtakunnan rajan itäpuolelle. [5]

Puna-armeijan hiihtoprikaatin kärkijoukot onnistuivat 10.–11. helmikuuta karkottamaan suomalaiskomppanian Hukkajoen alueella päästen etenemään Hamaravaaraan (yli 10 kilometrin päähän valtakunnan rajasta Suomen puolelle). 12. helmikuuta hiihtoprikaati jatkoi etenemistään lounaaseen useaan osastoon jakautuneena. Sen etenemisreitillä olleet, vähäiset suomalaisjoukot joutuivat vetäytymään.[6]

13. helmikuuta prikaatin joukot saivat Kesselissä haltuunsa Jalkaväkirykmentti 27:n huoltotien. Suomalaiset aloittivat nopeasti vastatoimet tien avaamiseksi. 14. helmikuuta sääolot olivat erittäin ankarat pakkasen laskiessa jopa 40 asteeseen, joka johti neuvostojoukkojen vahvasti rasvattujen aseiden toimintahäiriöihin ja edisti näin suomalaisten toimintaa. Suomalaiset hyökkäsivät hiihtoprikaatin kärkipataljoonaa vastaan ja sitkeän taistelun jälkeen prikaatin puolustus romahti. Vetkon alueelle jäi lähes 400 kaatunutta neuvostosotilasta ja loput joukoista alkoivat hajaantua lähialueen metsiin ilman yhtenäistä johtoa.[7]

15. helmikuuta kaksi päivää kestäneet taistelut johtivat prikaatin merkittäviin tappioihin ja suomalaiset olivat käytännössä estäneet sen etenemisen tavoitteeseensa. Lisäksi hiihtoprikaatin joukot olivat osin hajallaan pitkin laajaa taistelualuetta ja osin saarrettuna. Hiihtoprikaatin vielä toimintakykyisinä olevat joukot olivat hiljalleen vetäytymässä kohti Kesseliä. Päivän taisteluiden aikana suomalaisten onnistui motittaa lähes kaikki hiihtoprikaatin jäljellä olleet noin 700–800 sotilasta.[8]

16. helmikuuta suomalaiset aloittivat ratkaisevan hyökkäyksen hiihtoprikaatin joukkoja vastaan. Pimeän turvin suomalaiset soluttautuivat neuvostojoukkojen asemiin. Neljä tuntia kestäneessä taistelussa puna-armeijan joukkojen puolustus murtui lopullisesti. Pakoon yrittäneet törmäsivät suomalaisten saartorenkaaseen ja taistelun lopputuloksena koko hiihtoprikaati oli käytännössä lyöty.[9]

Neuvostoliiton 9. armeijan taistelukertomuksen mukaan Dolinin hiihtoprikaati tuhoutui saamatta kunniaa. Neuvostojoukkojen liikkumista taistelualueella oli haitannut merkittävästi heidän käytössään olleet huonot kartat, jotka johtivat toistuviin harhautumisiin. Kartat olivat sodan alussa jopa mittakaavaa 1:420000, jossa siis yksi sentti vastasi 4,2:ta kilometriä.[10] Suomalaiset arvioivat lähes 1800-miehisen hiihtoprikaatin kärsineen noin 1700 miehen tappiot useasta eri syystä. Suomalaisjoukkojen paremman maastonkäyttötaidon ohella hiihtoprikaatin tuhoutumiseen johti mm. sen ylimmän johdon kaatuminen jo 12. helmikuuta ja joukkojen oleminen sen jälkeen ilman yhtenäistä johtoa. Suomalaiset arvioivat myös jopa 40 asteeseen laskeneen pakkasen yhdistettynä neuvostojoukkojen huonoon aseiden huoltamiseen (rasvan poistamisen laiminlyöminen) johtaneen aseiden toimimattomuuteen. Tämän lisäksi jopa neuvostojoukkojen käyttämän, kylmiin olosuhteisiin suunnitellun, asun arvioitiin johtaneen osaltaan joukkojen tuhoutumiseen (asun pään suojaksi tarkoitettu huppu esti vartiossa olevia sotilaita kuulemasta suomalaisjoukkojen lähestymistä).[11]

Dolinin hiihtoprikaati tuhoutui taisteluissa suomalaisjoukkoja vastaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Talvisodan historia. toim. Sotatieteen laitos. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17565-X.
  • Ari Raunio ja Juri Kilin: Talvisodan taisteluja. Helsinki: Karttakeskus, 2007. ISBN 978-951-593-068-2.
  • Manninen, Ohto: Talvisodan salatut taustat. Helsinki: Kirjaneuvos Ky, 1994. ISBN 952-90-5251-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Manninen, Ohto s. 87
  2. Talvisodan historia, osa 3, s. 230–235
  3. Raunio ja Kilin, s. 164
  4. Kuhmon kaupunki: "Kuhmon taistelut talvisodassa" Kuhmon kaupungin internetsivut.lähde tarkemmin?
  5. Talvisodan historia osa 3, s. 230–231
  6. Talvisodan historia, osa 3, s. 231–232
  7. Talvisodan historia, osa 3, s. 230–233
  8. Talvisodan historia osa 3, s. 233–234
  9. Talvisodan historia, osa 3, s. 230 ja 235
  10. Raunio ja Kilin, s.164–165
  11. Talvisodan historia, osa 3, s. 235

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]