Ditionaatti
Ditionaatti (S2O62-) on anioni, joka muodostuu ditionihapon protolysoituessa. Myös ditionihapon suoloja kutsutaan ditionaateiksi.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ditionaattianionissa rikki esiintyy hapetusluvulla V. Ditionaatti-ionin konformaatio voi vaihdella suoloissa riippuen kideveden määrästä. Esimerkiksi kidevedellisessä natriumditionaattidihydraatissa Na2S2O6·2H2O ionin konformaatio on kohdakkainen, kun se kidevedettömässä yhdisteessä on lomittainen.[1]
Ditionaattisuolat ovat termisesti kohtalaisen stabiileja. Suolat ovat myös useimmiten helposti veteen liukenevia ja liuokset pysyviä. Happamissa olosuhteissa ne kuitenkin hajoavat muodostaen tiosulfiitteja, sulfiitteja ja sulfideja. Hyvin vahvat hapettimet, kuten halogeenit ja permanganaatti- ja dikromaatti-ionit hapettavat anionin sulfaatiksi. Voimakkaat pelkistimet kuten natriumin elohopea-amalgaami pelkistävät ditionaatit sulfiiteiksi ja ditioniiteiksi.[1][2]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ditionaatteja valmistetaan hapettamalla rikkidioksidia mangaanidioksidin tai rauta(III)oksidin vesisuspensioilla. Epäpuhtauksina voi tällöin tuotteissa olla mangaanisulfaattia, mangaanisulfiittia tai rauta(II)sulfiittia. Muita ditionaatteja valmistetaan näistä metateesi- eli vaihtoreaktioilla. Reaktiossa käytetään erityisiä puoliläpäiseviä kalvoja.[1][2]
- 2 MnO2 + 3 SO2 → MnS2O6 + MnSO4
- Fe2O3 + 3 SO2 → FeS2O6 + FeSO3
Tärkeimmät ditionaattisuolat ovat natrium-, kalium-, mangaani-, kalsium-, barium- ja magnesiumditionaatit. Niitä voidaan käyttää metalliteollisuudessa esimerkiksi ruosteen poistoon ja apuaineena nikkeli- ja kuparipinnoituksessa.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 715. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
- ↑ a b c Edward D. Weil, Stanley R. Sandler & Michael Gernon :"Sulfur Compounds", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001.