Dilon Djindji

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Dilon Djindji (s. 14. elokuuta 1927, Marracuene, Maputosta pohjoiseen[1]) on mosambikilainen muusikko. Hänen katsotaan olevan yksi varhaisimmista marrabenta-artisteista. Djindji aloitti kitaran soittamisen vuonna 1939. Hänen ensimmäiset kappaleensa äänitettiin Etelä-Afrikassa 1952.

Soolouransa ohella Djindji on vuodesta 2000 toiminut Mabulu-yhtyeen laulajana. Hän on jatkanut muusikonuraansa tähän saakka ja on kiittänyt pitkäikäisyydestään ehdotonta kieltäytymistä alkoholista ja tupakasta.[2]

Djindji on saavuttanut kansainvälistä mainetta vasta myöhemmällä urallaan; pitkästä urastaan huolimatta hänen ensimmäinen kansainvälinen soolojulkaisunsa Dilon on vasta vuodelta 2002. Hän on työskennellyt maanviljelijänä, louhijana ja pappina.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Mosambikilainen musiikki
Musiikin tyylilajit

Marrabenta | Timbila | Marrabenta rap

Yhtyeitä
Orchestra Marrabenta Star de Moçambique | Eyuphuro | Ghorwane | Mabulu

Muusikkoja
Mingas | Wazimbo | Nene | Fany Pfumo | Gito Baloi | Eduardo Durão | Venancio Mbande | Stewart Sukuma | José Mucavel | Antonio Marcos | Dilon Djindji | Lisboa Matavel | Mario Ntimane | Francisco Mahecuane | Alberto Mula

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.