Diego Placente

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Diego Placente

Diego Rodolfo Placente (s. 24. huhtikuuta 1977[1] Buenos Aires, Argentiina) on argentiinalainen jalkapalloilija, joka pelasi kotimaansa lisäksi Saksassa, Espanjassa, Ranskassa ja Uruguayssa. 176 senttimetriä pitkän Placenten pelipaikka oli vasen laitapuolustaja. Hänellä on myös Espanjan kansalaisuus.

Placente aloitti ammattilaisuransa kaudella 1996–1997 Argentinos Juniorsin joukkueessa. Kahden ja puolen kauden jälkeen hän siirtyi yhteen maan mahtiseuroista, River Plateen. River Platessa hän pelasi kaksi kokonaista kautta ja kaksi vajaata, kunnes siirtyi kesken kauden 2000/01 saksalaiseen Bayer 04 Leverkuseniin. Leverkusenissa vietettyjen neljän ja puolen kauden aikana Placente nousi yhdeksi parhaista Euroopassa pelaavista pelaajista pelipaikallaan. Hän oli seuran runkopelaajia aina vuoteen 2005 saakka, jolloin hän siirtyi Bayer 04:sta Primera Divisiónin Celta Vigoon.

Placenten ura espanjalaisseurassa jäi kahteen kauteen. Kaudeksi 2007-08 hän palasi kotimaahansa CA San Lorenzoon. 14 ottelun visiitti Argentiinassa jäi lyhyeksi ja kesällä 2008 Placente palasi Eurooppaan, tällä kertaa Ranskan liigassa pelaavan FC Girondins de Bordeaux'n paitaan.

Argentiinan maajoukkueessa Placente pelasi 22 maaottelua, joista ensimmäisen joulukuussa 2000 Meksikoa vastaan. Hän oli mukana vuoden 2002 MM-kisoissa ja pelasi avauskokoonpanossa kahdessa Argentiinan kolmesta ottelusta[2].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eskola, Jussi, ym.: Jalkapallon MM-kisat 2002, s. 58. Intereuropean Publications Ltd Oy, 2002. ISBN 951-97920-6-6.
  2. Eskola, Jussi, ym.: Jalkapallon MM-kisat 2002, s. 54, 56–58. Intereuropean Publications Ltd Oy, 2002. ISBN 951-97920-6-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.