Dick Cavett

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Cavett vuonna 2010.

Richard Alva ”Dick” Cavett (s. 19. marraskuuta 1936 Gibbon, Nebraska) on yhdysvaltalainen televisioesiintyjä, joka tuli tunnetuksi 1960-luvulta 2000-luvulle jatkuneesta urastaan keskusteluohjelmien (engl. talk show) isäntänä. Hänen tunnetuin ohjelmansa oli vuonna 1968 alkanut The Dick Cavett Show, jossa hän haastatteli erityisesti populaarikulttuurin kuten musiikin ja elokuvan suurnimiä. Hänet on palkittu kahdesti Emmy-palkinnolla.[1][2]

Dick Cavett syntyi opettajaperheeseen Nebraskassa, jossa hän harrasti kilpavoimistelua ja esiintyi jo nuorena radio-ohjelmissa ja taikurina. Hän opiskeli Yalen yliopistossa pääaineenaan aluksi englanti ja sitten teatteri. Hän pääsi yhdeksi Johnny Carsonin The Tonight Show’n käsikirjoittajaksi NBC-yhtiöön vuosiksi 1960–1962, sitten Merv Griffinin ja Jerry Lewisin käsikirjoittajaksi 1962–1964. Vuonna 1964 hän alkoi Groucho Marxin ja Woody Allenin innostamana esiintyä standup-koomikkona. Vuonna 1968 Cavett sai oman aamuisin lähetettävän talk show’nsa ABC-kanavalle. The Dick Cavett Show sai suosiota ja siirrettiin aluksi prime timeen ja sitten myöhäisiltaan kilpailemaan katsojista The Tonight Show’n kanssa. Hänen pitkien haastattelujensa vieraina nähtiin muun muassa Groucho Marx viidesti, Jimi Hendrix, John Lennon ja Yoko Ono (kädessään lähikuviin päässyt Björn Weckströmin sormus)[3], Salvador Dalí, Ingmar Bergman, Danny Kaye, Angela Davis, Katharine Hepburn, Marlon Brando ja Oscar Peterson.[1][2]

Vuonna 1974 ABC lopetti The Dick Cavett Show’n, mutta Cavett jatkoi sitä CBS-verkossa 1977–1982, USA Network -verkossa 1985–1986 ja uudestaan ABC:llä 1986–1987. Hän on juontanut myös kymmeniä muita sarjoja ja pisteohjelmia Yhdysvaltain televisiossa.[2][1]

Cavettin tv-haastatteluja on julkaistu myös dvd-tallenteina.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Dick Cavett Biography, Biography.com. Viitattu 1.6.2016.
  2. a b c Dick Cavett Biography (1936-), Film Reference -sivusto. Viitattu 1.6.2016.
  3. Lapponia Jewelry History, Lapponia Jewelry. Viitattu 1.6.2016.