Deutschland 83

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Deutschland
Kestoaika 45 min
Pääosissa Jonas Nay
Maria Schrader
Ulrich Noethen
Sylvester Groth
Sonja Gerhardt
Ludwig Trepte
Alexander Beyer
Lisa Tomaschewsky
Alkuperämaa  Saksa
Alkuperäiskieli saksa
Verkko Saksa RTL Television
Suomi Yle TV1
Tuotantokausia 3
Jaksoja 26
Ikäraja Kuvaohjelman ikäraja 12
Tunnuskappale Peter Schilling – ”Major Tom (Coming Home)”
Tuotanto
Ohjaaja(t) Edward Berger
Samira Radsi
Käsikirjoittaja(t) Anna Winger
Säveltäjä(t) Reinhold Heil
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Deutschland on saksalainen televisiosarja, jonka pääosaa esittää Jonas Nay. Hän näyttelee 24-vuotiasta Itä-Saksan kansalaista, jonka Stasi lähettää salaisena vakoojana Länsi-Saksaan. Ylen TV1 aloitti sarjan jaksot tiistaina 26. tammikuuta 2016. Yle esitti sarjan uusintana kesällä 2017. Sarjan toinen tuotantokausi julkaistiin Amazon Prime -suoratoistopalvelussa lokakuussa 2018. Yle esitti toisen tuotantokauden Suomessa kesällä 2019.

Sarjan esittäminen Yhdysvalloissa alkoi 17. kesäkuuta 2015 SundanceTV-kanavalla ja sarja on ensimmäinen saksankielinen televisiosarja jota esitetään Yhdysvalloissa televisioverkossa.[1][2]

Juoni Deutschland 83[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuori itäsaksalainen rajavartija Martin Rauch (Jonas Nay) lähetetään Bonniin vakoilemaan Bundeswehrin kenraali Edeliä (Ulrich Noethen) vasten tahtoaan. Martin kuitenkin suostuu, kun kuulee vakoilunsa edesauttavan äitinsä pääsyä munuaisleikkaukseen. Martin huomaa Länsi-Saksan olevan aivan toista maailmaa kuin Itä-Saksa. Yhdessä tätinsä (Maria Schrader), Tobias Tischbierin (Alexander Beyer) ja Karl Kramerin (Godehard Giese) avulla hän soluttautuu Edelin adjutantiksi nimellä Moritz Stamm. Martin tutustuu pian myös Edelin poikaan Alexiin (Ludwig Trepte) ja tämän siskoon Yvonneen (Lisa Tomaschewsky). Tapahtumiin vaikuttaa myös Korean Airin lento 7, aids-epidemia ja Pershing II -ohjusten sijoitus Länsi-Saksaan.

Juoni Deutschland 86[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1983 tapahtumien jälkeen Martin on karkotettu anglolaiseen orpokotiin. Stasin agentti Lenora Rauch on alkanut myydä aseita Etelä-Afrikassa, ja tarvitsee Martinin apua. Martin on ollut kolme vuotta eristyksissä orpokodissa ja suostuu, sillä se on hänen ainoa mahdollisuutensa päästä takaisin Itä-Saksaan sekä nähdä poikansa Max.[3] Saksoissa moni asia on muuttunut. Annett on töissä Stasilla, Thomas Posimski on muuttanut länteen ja ryhtynyt erootiikan kirjailijaksi, Alex asuu Länsi-Berliinissä ja rouva Netz toimii sihteerinä Yhdysvaltojen suurlähetystössä Berliinissä. Monen mutkan jälkeen Martin palaa Etelä-Afrikan, Libyan ja Pariisin kautta Saksaan. Loppujen lopuksi Martin ei enää tiedä, kumman puolella olla, idän vai lännen? Ensimmäisen kauden tapaan sarjassa seurataan ajan suuria tapahtumia, kuten aids-epidemiaa, apartheid-politiikkaa, Libyan aggresiota ja Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuutta.

Juoni Deutschland 89[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palattuaan takaisin Itä-Saksaan, Martin aloitti työt VEB Robotronilla. Martinin pojan Maxin äiti, Annett, on kausien välillä siirtynyt Moskovaan, jonne haluaisi myös poikansa, mutta Martin ei suostu siihen. Hieman ennen muurin murtumista Martin saa Stasilta jälleen tehtävän, jonka tavoitteena on Egon Krenzin syrjäyttäminen. Tehtävä kuitenkin menee pieleen, ja osittain Martinin myötävaikutuksesta Berliinin muuri murtuu. Suuren muutoksen myötä niin Stasissa kuin lännen tiedustelupalveluissakin valmistaudutaan pahimman varalle, jolloin CIA pyrkii värväämään Martinin ja Walter lähtee Frankfurtiin Deutsche Bankiin antropologiksi. Martinin tehtävä CIA:ssa on soluttautua saksalaiseen vasemmistoterroristijärjestöön. Järjestön toimintaan kuitenkin on sekoittunut myös vankilasta Securitaten avulla karannut Lenora, jolloin Martin lähtee jahtaamaan tätiään. Samalla kun Martin pyrkii selviämään itäblokin romahduksesta, hän yrittää estää KGB:n kaappaamasta poikaansa Moskovaan. Aikaisempien kausien tapaan kausi seuraa historian kulkua, kuten Berliinin muurin murtumista, Alfred Herrhausenin murhaa, Romanian vallankumousta ja Saksojen yhdistymistä.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Jonas Nay  Martin Rauch / Moritz Stamm (1-3) 
 Maria Schrader  Lenora Rauch (1-3)  
 Ulrich Noethen  kenraalimajuri Wolfgang Edel (1) 
 Sylvester Groth  Walter Schweppenstette (1-3)  
 Sonja Gerhardt  Annett Schneider (1-2)  
 Ludwig Trepte  yliluutnantti Alex Edel (1-2)  
 Alexander Beyer  Tobias Tischbier (1-3)  
 Lisa Tomaschewsky  Yvonne Edel (1) 
 Godehard Giese  Karl Kramer (1)  
 Carina Wiese  Ingrid Rauch (1-3)  
 Errol T. Harewood  kenraali Arnold Jackson (1)  
 Michaela Caspar  kenraali Edelin sihteeri rouva Netz (1-2)  
 Jens Albinus  Henrik Mayer (1) 
 Max Rohbart  oikea Moritz Stamm (1) 
 Fritzi Haberlandt  Tina Fischer (2-3) 
 Florence Kasumba  Rose Seithathi (2-3) 
 Lavinia Wilson  Brigitte Winkelmann (2-3) 
 Anke Engelke  Barbara Dietrich (2-3) 
 Svenja Jung  Nicole Zangen (3) 
 Uwe Preuss  Markus Fuchs (1-3) 
 Niels Bormann  Fritz Hartmann (1-3) 

Triviaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Yhdysvaltoihin myydyn version alkutunnus on erilainen kuin alkuperäisen saksalaisen alkutunnus. Saksalaisessa versiossa soi New OrderinBlue Monday”. Yhdysvaltalaisessa versiossa taas soi Peter Schillingin ”Major Tom (Coming Home)”.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Deutschland 83