Deutschlandlied
| Deutschlandlied | |
|---|---|
 |
|
| Valtio |
 Saksa |
| Säveltäjä | Joseph Haydn |
| Sanoittaja | August Heinrich Hoffmann von Fallersleben |
| Sävelletty | 1796 |
|
|
|
Deutschlandlied eli Das Lied der Deutschen on Saksan kansallislaulu. Laulun sanat kirjoitti August Heinrich Hoffmann von Fallersleben vuonna 1840. Musiikin sävelsi Joseph Haydn vuonna 1796 ja se esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1797 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Frans II:n syntymäpäivien kunniaksi. ”Deutschlandliedistä” tuli Saksan kansallislaulu vuonna 1922.
Kylmän sodan aikana Saksan demokraattinen tasavalta käytti kansallislaulunaan eri laulua (”Auferstanden aus Ruinen”), mutta Saksan liittotasavalta julisti ”Deutschlandliedin” kansallislaulukseen vuonna 1952. Virallisissa yhteyksissä laulusta esitetään vain kolmas säkeistö. Ensimmäistä säkeistöä, joka alkaa sanoilla ”Deutschland, Deutschland über alles” (”Saksa, Saksa yli kaiken”) esitetään nykyään harvemmin laulettuna.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
August Heinrich Hoffmann von Fallersleben sanoitti ”Das Lied der Deutschen” Britannialle kuuluneella Helgolandin saarella 26. elokuuta 1840. Hän kirjoitti sanat Joseph Haydnin sävelelle ”Gott erhalte Franz den Kaiser”. Haydn oli säveltänyt sen vuonna 1796 ja se esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1797 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Frans II:n (myöhemmin Itävallan keisari Frans I) syntymäpäivien kunniaksi.[1] Tämän sävelen käyttö oli kannanotto demokraattisten piirien ajamalle suursaksalaisen suuntauksen puolesta ja hyökkäys preussilaisten ajamaa piensaksalaista linjaa kohtaan.[2]
Hoffman von Fallerslebenin kustantaja Julius Campe vieraili hänen luonaan ja vaikuttui runosta. Campe maksoi sanoituksesta neljä kultakolikkoa ja palasi välittömästi Hampuriin. Sanat ja sävel julkaistiin jo syyskuun ensimmäisenä päivänä. Laulu esitettiin ensimmäisen kerran julkisesti 5. lokakuuta 1841, kun hampurilainen Turnerschaft lauloi sen liberaalin professorin Carl Theodor Welckerin kunniaksi. Laulu ilmestyi Hoffmann von Fallerslebenin teoksessa Deutsche Lieder aus der Schweiz, jonka myötä se saavutti suosiota ja julkaistiin myös opiskelijoiden laulukirjoissa. ”Das Lied der Deutschen” herätti vastustusta vasemmistolaisten hegeliläisten piirissä, mutta ennen kaikkea sitä vastaan taistelivat Preussin viranomaiset. Hoffmann von Fallerslebenia vastaan aloitettiin rikostutkinta, jonka vuoksi häntä estettiin huhtikuussa 1842 harjoittamasta akateemista uraansa. Joulukuussa hänet erotettiin yliopistosta ja karkotettiin Preussista syytettynä esivallan vastustamisesta.[2]
Alkuperäiset Hoffmann von Fallerslebenin kirjoittamat käsikirjoitukset ”Das Lied der Deutschen” kuuluvat sekä Berliinin valtionkirjaston että Stadt- und Landesbibliothek Dortmundin kokoelmiin. Ei ole tiedossa, onko jompikumpi näistä runon ensimmäinen versio. Hoffmann von Fallersleben saattoi kirjoittaa sanoista samalla kertaa useita kappaleita ja antaa niitä ystävilleen.[3]
Suosion lasku ja uusi suosio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
”Das Lied der Deutschen” ei tullut Campen toivomaa menestystä, ja laulu menetti suosiotaan, kun vuoden 1848 vallankumous epäonnistui ja demokraattinen liikehdintä tukahdutettiin. Saksa yhdistyi vuonna 1871 ylhäältä johdetusti eikä kansasta käsin, kuten varhaiset demokraattiset nationalistit olivat toivoneet. Kansanvaltaisen yhteishengen sijaan Saksan keisarikuntaa piti koossa ranskalaisvastaisuus ja uskollisuus Hohenzollernin suvulle. Niinpä keisarikunnassa hallitsevaan asemaan nousivat sellaiset laulut kuin ”Die Wacht am Rhein” ja ”Heil dir im Siegerkranz”. Keisarikunnalla ei ollut virallista kansallislaulua, Preussilla sen sijaan oli (”Preußenlied”). Vielä vuoden 1900 tienoilla Hoffman und Campe -kustantamolla oli ”Das Lied der Deutschen” satoja painoksia, joita ei saatu myytyä vaan ne murenivat vanhuuttaan.[2]
1900-luvun alkuvuosina lähinnä vain opiskelijat lauloivat ”Das Lied der Deutschen”. Ensimmäisen maailmansodan myötä siitä tuli kuitenkin suosittu. Elokuussa 1914 laulu saavutti ensimmäisen läpimurtonsa, kun se esitettiin ”Die Wacht am Rheinin” ja ”Heil dir im Siegerkranzin” rinnalla. Nuorten vapaaehtoisten rykmentti murtautui 11. marraskuuta 1914 vihollislinjan läpi Langemarkin lähellä, ja heidän kerrottiin samalla laulaneen ”Deutschland, Deutschland über alles”. ”Das Lied der Deutschen” – tai ”Deutschlandlied”, kuten sitä alettiin ensimmäisen maailmansodan myötä kutsumaan – saavutti laajaa suosiota ja sitä alettiin laulamaan isänmaallisissa tilaisuuksissa.[2]
Valtakunnanpresidentti, sosiaalidemokraatti Friedrich Ebert halusi edistää eri poliittisten ryhmien välistä yhteistyötä ja sovintoa, joten hän julisti vuonna 1922 ”Deutschlandliedin” Weimarin tasavallan viralliseksi kansallislauluksi. Vasemmisto arvosteli uutta kansallislaulua, mikä lisäsi laulun suosiota nationalistisissa ja Völkisch-piireissä. Kansallissosialistien valtakaudella Adolf Hitler määritteli ”Deutschlandliedin” saksalaisten kaikista pyhimmäksi kansallislauluksi. Laulu pysyi kolmannessa valtakunnassa virallisena kansallislauluna, mutta ”Horst-Wessel-Lied” nostettiin sen rinnalle. Kansallissosialistisessa Saksassa ”Deutschlandlied” esitettiin melko lailla kaikissa virallisissa yhteyksissä. Se soitettiin radiossa jokaisena päivänä lähetyksen päättyessä. Vuonna 1941 vietettiin laulun satavuotisjuhlavuotta ja sen kunniaksi julkaistiin viisi kirjaa. Kirjoissa ei mainittu, että Ebert oli julistanut laulun kansallislauluksi – useimmat niistä väittivät, että sen olisi tehnyt Paul von Hindenburg.[2]
Toisen maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä viranomaiset kielsivät välittömästi ”Deutschlandliedin”, ja Britannian miehitysvyöhykkeellä laulun julkinen esittäminen kiellettiin elokuussa 1945. Saksan demokraattisen tasavallan kansallislauluksi otettiin ”Auferstanden aus Ruinen”, mutta Länsi-Saksan liittopäivät käsitteli jo vuonna 1949 ”Deutschlandliedin” julistamista kansallislauluksi. Liittopäivien enemmistö hylkäsi laulun aseman kansallislauluna. Perustuslain mukaisesti asia siirtyi liittopresidentin päätettäväksi. Presidentti Theodor Heuss vastusti ”Deutschlandliedin” julistamista kansallislauluksi, kun taas liittokansleri Konrad Adenauer kannatti sitä. Kansallislaulusta syntyi kiista, jonka aikana virallisissa yhteyksissä yritettiin käyttää useita muitakin lauluja. Heuss toivoi, että ”Hymne an Deutschland” (sanoittanut Rudolf Alexander Schröder, säveltänyt Hermann Reutter) olisi vakiintunut kansallislauluksi, ja se soitettiin hänen uudenvuodenaattona 1950 pitämän radiopuheen päätteeksi. Norddeutscher Rundfunk yritti ajaa kappaletta ”Ich hab’ mich ergeben” kansallislaulun asemaan. Talviolympialaisissa 1952 Länsi-Saksan tunnuksena toimi ”Oodi ilolle”. Mikään näistä ei kuitenkaan vakiintunut kansallislauluksi, ja oikeisto kannatti ”Deutschlandliediä”.[2]
Lokakuussa 1951 ”Deutschlandlied” ehdotettiin jälleen liittopäivillä kansallislauluksi, mutta Heuss ei suostunut vieläkään myöntämään laululle tätä asemaa. Adenauer lähetti 29. huhtikuuta 1952 Heussille kirjeen, jossa hän painosti tätä asiassa. Heuss julisti 6. toukokuuta ”Deutschlandliedin” Länsi-Saksan kansallislauluksi, mutta suositteli, että juhlatilaisuuksissa laulusta laulettaisiin vain sen kolmas säkeistö. Päätös otettiin Länsi-Saksassa hyvin vastaan eikä sitä vastustettu. Länsi-Saksan lehdistö oli myönteisellä kannalla ja piti sitä luonnollisena valintana, mutta ulkomainen lehdistö suhtautui asiaan kielteisesti. Ranskassa katsottiin Länsi-Saksan pettäneen ranskalaiset. Le Figaro huomautti, että Kolmannen valtakunnan kansallislaulu oli nyt myös Bonnin kansallislaulu, L’Humanité piti päätöstä paluuna militarismiin, Le Matinin mielestä moinen asenne enteili pahinta ja Le Monde piti päätöstä taantumuksellisen ajattelun voittona.[2]
Deutsche Volkszeitung vastusti voimakkaasti ”Deutschlandliediä”, ja jotkut Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen parlamentaarikot ja ammattiyhdistysaktiivit vastustivat useaan otteeseen kansallislaulun ensimmäisen säkeistön esittämistä virallisissa juhlissa. Enimmäkseen Länsi-Saksan vasemmisto keskittyi kuitenkin oikaisemaan laulusta myöhemmin syntyneitä virhetulkintoja.[2]
Sanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laulun sanat:[2]
| Saksan kieli | KFA |
|---|---|
Deutschland, Deutschland über alles, |
[ˈdɔʏtʃlant ˈdɔʏtʃlant yːbɐ alɛs] |
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hoffmann von Fallersleben kirjoitti ”Das Lied der Deutschenin” saksalaisen kansan- tai viihdemusiikin tyyliin. Se vastasi Ernst Moritz Arndtin tunnettuun kysymykseen ”Was ist des Deutschen Vaterland?” (”mikä on saksalaisten isänmaa?”). ”Das Lied der Deutschenin” sanat viittaavat aiempiin teoksiin, kuten Heinrich Joseph von Collinin lauluun ”Österreich über alles” vuodelta 1809 ja Daniel Rungen sen pohjalta vuonna 1813 tekemään sovitukseen ”Deutschland über alles”. Myös ”Einigkeit und Recht und Freiheit” oli jo ennestään tunnettu sananparsi: Johann Gottfried Seume oli käyttänyt sitä jo vuonna 1810. Myöskään säkeet ”Von der Maas bis an die Memel, / Von der Etsch bis an den Belt” eivät edustaneet mitään olennaisesti uutta. Philipp Jakob Siebenpfeiffer oli vuoden 1832 liberaalis-nationalistisella Hambacher Festillä puhutellut kaikkia saksalaisia ”Alpeilta Pohjanmerelle”. Georg Herwegh taas määritteli vuonna 1841, että saksalaiset asuivat ”vom Po bis zum Sunde” (Polta Tanskan salmille). ”Das Lied der Deutschenin” sanoja ei ollut tarkoitettu imperialistisiksi. Maas mainitaan ”Das Lied der Deutschenissa”, koska Limburgin hollantilainen osa Maasin kummaltakin puolelta oli kuulunut vuodesta 1839 lähtien Saksan liittoon.[2]
”Das Lied der Deutschen” liittyy Befreiungskriegen veteraanien ja romantikkojen tavoitteisiin rakentaa Saksasta yhtenäinen kieliyhteisö, ei vain yhdistää sitä eri dynastioiden konglomeraatiksi. He kannattivat suursaksalaista suuntausta, Itävallan saksankielisten ottamista mukaan yhteen suureen saksalaiseen valtioon. Ryhmä kannatti useammin demokratiaa kuin preussilaismyönteiset piensaksalaisen suuntauksen edustajat, jotka halusivat sulkea katolisen Habsburgien valtakunnan yhdistyneen Saksan ulkopuolelle ja toivoivat Hohenzollernien ottavan johtoaseman uudessa Saksassa. Piensaksalaisuuden edustajien mukaan ”Das Lied der Deutschen” ei sitoutunut uskollisuuteen Hohenzollerneille eikä ollut tarpeeksi kansalliskiihkoinen ja militaristinen.[2]
Kun Saksa yhdistyi keisarikunnaksi, ”Das Lied der Deutschen” ei tullut suosituksi, koska se ei vannonut uskollisuutta hallitsijasuvulle eikä ollut ranskalaisvastainen. Kansalliskiihkoinen Alldeutscher Verband kritisoi laulua lisäksi liiasta demokraattisuudesta ja siitä, että se sitoutui liiaksi Keski-Eurooppaan eikä siis ollut imperialistinen. Max Schneidewin arvosteli laulua vuonna 1899 siitä, ettei se vastannut sitä hallitsevaa maailmanpoliittista ja -taloudellista asemaa, joka Saksaa odotti. Sitä ei tulisi ottaa kansallislauluksi, koska kansallislaulussa pitäisi laulaa verestä ja raudasta (”Blut und Eisen”) ja tahdosta valtaan eikä viinistä ja laulusta tai oikeudesta ja vapaudesta.[2]
Uusi suosio ja uusia tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun ”Das Lied der Deutschen” sai suosiota ensimmäisen maailmansodan aikana, sitä alettiin tulkita monella tavalla: demokraattisesti, nationalistisesti, kansalliskiihkoisesti ja jopa rasistisesti. Laulua alettiin ulkomaisessa lehdistössä syyttää imperialismista, ja se käännettiin englanniksi ja ranskaksi tämän tulkinnan mukaisesti. Kun ”Deutschlandlied” julistettiin sodan jälkeen Saksan kansallislauluksi, vasemmisto arvosteli päätöstä. Kurt Tucholskyn mielestä se osoitti, että saksalaiset eivät olleet oppineet sodasta mitään. Hän piti kansallislaulun sanoja typerinä ja kerskailevina. Kolmannen valtakunnan aikana laulun sanoja tulkittiin entistä vahvemmin imperialistisesti ja rasistisesti. Natsit painottivat omaa tulkintaansa laulun mainitsemasta saksalaisesta uskollisuudesta, saksalaisten yhtenäisyydestä ja Saksan asemasta (”über alles in der Welt”, ’yli kaiken maailmassa’). Laulun maininnan saksalaisista naisista tulkittiin olevan viittaus esikristilliseen, germaanien perinteiseen naisia kohtaan osoittamaan kunnioitukseen. Ainoa kohta laulussa, jota kansallissosialismi ei osannut selittää omasta näkökulmastaan, oli maininta saksalaisesta viinistä. Natsismi suhtautui alkoholiin kielteisesti.[2]
Toisen maailmansodan jälkeen jotkut Länsi-Saksan entisistä kansallissosialisteista hakivat ”Deutschlandliedistä” tukea militantille antikommunistiselle aatemaailmalleen. Toisen maailmansodan jälkeistä Saksan jakoa verrattiin Hoffmann von Fallerslebenin aikana vallinneeseen tilanteeseen ennen Saksan yhdistymistä. Laulun ensimmäisen säkeistön katsottiin tukevan Hallsteinin oppia. Tämän vuoksi ensimmäistä säkeistöä pystyttiin arvostamaan myös kristillisdemokraateissa: Saksan kristillisdemokraattisen unionin ja CSU:n liittoa edustaneet Baijerin ministeripresidentti Alfons Goppel ja Baden-Württembergin ministeripresidentti Hans Filbinger järjestivät 1970-luvulla hankkeen, jossa laulun kaikki säkeistöt äänitettiin. Levyillä esiintyi Heino, ja ne oli tarkoitus jakaa kummankin osavaltioiden kaikkiin kouluihin.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Deutschlandlied Encyclopædia Britannica. Viitattu 9.7.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Hermand, Jost: ”On the History of the ’Deutschlandlied’”, Music and German National Identity, s. 251–267. Chicago ja Lontoo: The University of Chicago Press, 2002. ISBN 0-226-02130-0. (englanniksi)
- ↑ Originalhandschrift des Deutschlandlieds gefunden Die Welt. 21.7.2011. Berliini. Viitattu 22.9.2015. (saksaksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Deutschlandlied Wikimedia Commonsissa
