DEN Finland

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Design-Talo)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”DEN” ohjaa tänne. DEN on myös Tanskan maatunnus urheilukilpailuissa. Den oli muinaista Egyptiä 1. dynastian aikaan hallinnut faarao.

DEN Finland Oy on vuonna 1989 perustettu pientalovalmistaja, joka suunnittelee ja valmistaa muuttovalmiita omakotitaloja. Yhtiön pääomistajia ovat nykyisin pääomasijoittaja Capmanin hallinnoimat rahastot, mutta merkittävinä omistajina ovat myös Suomen Teollisuussijoitus sekä yrityksen toimiva johto[1]. Vuoden 2020 RTS Oy:n Omakotirakentaja-tutkimuksen mukaan DEN on kolmella tuotemerkillään (Designtalo, Finnlamelli ja Ainoakoti) Suomen suurin pientalovalmistaja 17 %:n osuudella myynnin arvolla mitattuna.lähde tarkemmin? DEN johtaa myös muuttovalmiiden kotien markkinoita.[2]

Yritykseen kuuluva Talliosake toteuttaa harraste-, toimi- ja varastotiloja Suomessa ja Ruotsissa. DEN Finland on Pientaloteollisuus PTT ry:n jäsen[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjolan Design-Talo on perustettu Oulunsalossa vuonna 1989. Sijoitusyhtiö CapMan tuli vuoden 2011 alussa yhtiön pääomistajaksi 80% osuudella ostamalla yrityksen Ruukki Groupilta.[4] Vuonna 2017 yhtiö osti vuonna 1995 perustetun hirsitalovalmistaja Finnlamellin [1] sekä 2010 perustetun Talliosakkeen. Helmikuussa 2018 yhtiö vaihtoi nimensä Den Finland Oy:ksi[5] ja Pohjolan Design-Talo lyhensi samalla nimensä Designtaloksi.

Liiketoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DEN Groupin liiketoiminnasta Suomessa vastaa DEN Finland Oy. Designtalon ja Finnlamellin lisäksi liiketoimintaan kuuluvat Keskon kanssa vuonna 2012 lanseerattu yhteistyömerkki Ainoakoti, jota myydään K-Raudan myymälöissä, sekä DEN Tekniikka, joka suunnittelee ja toteuttaa kohteiden talotekniikan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Pohjolan Design-Talo Oy osti hirsitalovalmistaja Finnlamellin liiketoiminnat DEN Finland. Viitattu 10.8.2020.
  2. Olli Herrala: Pula tonteista rassaa pahoin omakotitalojen rakentamista, mutta unelmat omasta talosta elävät: Kysyntä Kirkkonummella huimaa (Käyttäjätunnuksella) Kauppalehti. Viitattu 22.1.2021. tarvitaan parempi lähde
  3. :Design-Talo (Arkistoitu – Internet Archive), kats. 1.3.2012.
  4. CapMan ostaa Pohjolan Design-Talon – uusi toimitusjohtaja nimitetään myöhemmin. Rakennuslehti, 20.01.2011. Artikkelin verkkoversio.
  5. Pohjolan Design-Talo vaihtoi nimeä Rakennuslehti. Viitattu 10.8.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]