Derinkuyun maanalainen kaupunki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ilmeisesti Bysantin aikana rakennettu Derinkyun maanalaisen kaupungin "koulu".

Derinkuyun maanalainen kaupunki on Turkissa Derinkuyun kaupungissa Nevşehirin maakunnassa sijaitseva muinainen maanalainen kaupunki, joka on osa Kappadokian alueella Anatoliassa sijaitsevien maanalaisten kaupunkien verkostoa. Kaupungissa on 11 kerrosta, jotka ulottuvat noin 85 metrin syvyyteen maan alle. Kaupunkiin mahtui 20 000–50 000 asukasta, ja se on Turkin suurin esiin kaivettu maanalainen kaupunki.[1]

Kaupunki on kaivettu pehmeään vulkaniittiin. Turkin kulttuuriministeriön mukaan kaupungin kaivoivat fryygialaiset 700- ja 600-luvuilla eaa., ja sitä laajennettiin myöhemmin Bysantin aikaan. Kaupunki oli yhteydessä muihin maanalaisiin kaupunkeihin kilometrien pituisilla tunneleilla. Sen pystyi sulkemaan sisältä käsin suurilla kiviovilla.[1]

Ajanlaskun alussa kristityt käyttivät sitä piilopaikkana paetessaan vainoja, ja myöhemminkin alueella käytyjen sotien aikana se on toiminut turvapaikkana, jossa on kaikki tarpeellinen, kuten esimerkiksi ruokavarastoja, keittiöitä, talleja, kirkkoja, viinitehtaita, tuuletuskanavia, tarvikehissejä ja lähetyskoulu.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Derinkuyu Undergound City cappadociaturkey.net. Viitattu 18.2.2011. (englanniksi)
  2. Derinkuyu Cappadocia Turkey Derinkuyu. Viitattu 19.2.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.