Der Sturm

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Der Sturm, 17. vuosikerta, elokuu 1926, nro 5.

Der Sturm oli vuonna 1910 perustettu saksalainen kulttuurilehti ja sen ylläpitämä taidegalleria. Molempien perustaja oli Herwarth Walden. Taustalla oli ekspressionistinen kulttuurisuuntaus, joka leimasi niin kirjallisuutta kuin kuvataidettakin.[1]

Lehti ilmestyi alkuun viikoittain, vuodesta 1914 kerran kuukaudessa ja vuodesta 1924 neljännesvuosittain aina lakkauttamiseensa 1932 asti. Sen loistoaikaa oli ensimmäistä maailmansotaa edeltävä aika, jolloin Berliini ja Pariisi olivat yhdessä kulttuurin keskuksia. Sodan jälkeen yhteys syntyi uudestaan maiden sodanjälkeisestä vihamielisyydestä huolimatta.

Lehti julkaisi näytelmiä, taideportfolioita, taiteen teorioita käsitteleviä artikkeleita, ja erityisen tunnettuja olivat sen julkaisemat Sturm-kirjat Sturmbücher. Samoin lehti julkaisi ekspressionistisia taideteoksia esittäviä postikortteja.

Lehden kirjallisiin avustajiin kuuluivat Peter Altenberg, Max Brod, Richard Dehmel, Alfred Döblin, Anatole France, Knut Hamsun, Arno Holz, Karl Kraus, Selma Lagerlöf, Adolf Loos, Heinrich Mann, Paul Scheerbart ja René Schickele. Oskar Kokoschkan teoksia julkaistiin portfolioina, ja taidepostikorteissa oli ekspressionistien lisäksi edustettuina kubisteja ja abstraktin taiteen edustajia, muun muassa Franz Marc, Wassily Kandinsky, Oskar Kokoschka, August Macke, Gabriele Münter, Georg Schrimpf, Maria Uhden, Rudolf Bauer.

Galleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Galleria Der Sturm oli vuosikymmenen ajan Berliinin nykytaiteen keskus. Siellä esillä olleita taiteilijoita olivat Edvard Munch, Georges Braque, Pablo Picasso, Albert Gleizes, Robert Delaunay, Jean Metzinger, Gino Severini, Jean Arp, Paul Klee, Wassily Kandinsky ja Kurt Schwitters.

Suomalaisillakin oli yhteyksiä Der Sturm -galleriaan. Sen kiertävä näyttely Der Blaue Reiter, jossa tosin oli myös Die Brucke -ryhmän taiteilijoiden töitä, järjestettiin Strindbergin salongissa helmikuussa 1914. Suomalainen taideyleisö tutustui silloin ensimmäisen kerran saksalaiseen ekspressionismiin.[2] Näyttely sai tyrmistyneen vastaanoton, sillä se oli Suomessa jotakin aivan uutta. Esimerkiksi Ludvig Wennervirta epäili vahvasti, että näyttely oli humpuukia ja sensaation tavoittelua eikä vakavasti otettavaa taidetta.[3] Edwin Lydén tutustui galleriaan 1920 ja tilasi lehdenkin itselleen.[4] Wäinö Aaltonen kävi 1923 tutustumassa galleriaan.[5]

Molempien perustaja Herwarth Walden joutui lähtemään maanpakoon. Hän meni Venäjälle, mutta joutui Stalinin puhdistusten uhriksi ja kuoli moskovalaisessa vankilassa 31. lokakuuta 1941.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]