Demokratiamuuri

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Demokratiamuuri

Demokratiamuuri oli Pekingin Xidanin kaupunginosassa sijainnut muuri, johon ihmisten sallittiin vuosina 1978–1979 Kiinassa vallinneen lyhyen poliittisen suojasään aikana kiinnittää erilaisia poliittisia kannanottoja sisältäneitä viestejä. Muurin ympärille syntyi niin sanottu Demokratiamuuriliike, joka kukoisti jonkin aikaa.

"Pekingin kevät"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyseessä oli erään bussivarikon muuri, josta tuli suosittu kiinnityspaikka julisteille marraskuussa 1978, kun vuoden 1976 Tiananmenin välikohtauksen uudelleenarviointi innosti kiinalaisia vapaampaan mieleipiteiden ilmaisuun. Kiinan johtajaksi kohoamassa ollut Deng Xiaoping ilmaisi julkisen tukensa demokratiamuuriliikkeelle, joka suuntautuikin alkuvaiheessa pääasiassa hänen maolaisia vastustajiaan vastaan. Keväällä 1979 liike levisi Pekingistä eri puolille Kiinaa ja alkoi vähitellen arvostella yhä avoimemmin kommunistista puoluetta mielenosoituksissaan ja lehtisissään. Lopulta Deng kääntyi liikettä vastaan ja sen vaientaminen aloitettiin maalis–huhtikuussa 1979 pidättämällä joukko liikkeen oikeistosiiven johtavia edustajia. Maon ajoista poiketen pidätetyt demokratiamuuriliikkeen johtajat tuomittiin pelkästään vankeuteen, ei kuolemaan. Liikkeen maltillisempi suuntaus sai jatkaa toimintaansa, mutta mielenosoitusten alettua uudelleen liikkeen tukahduttamista jatkettiin marraskuussa 1979. Pekingin kaupunginhallitus ilmoitti joulukuussa 1979 Xidanin demokratiamuurin sulkemisesta. Erääseen Pekingin lähiöön kuitenkin perustettiin sen viralliseksi seuraajaksi uusi muuri, johon sai kiinnittää julisteita rekisteröitymällä omalla nimellään. Osa demokratiamuuriliikkeestä jatkoi toimintaansa vielä 1980-luvun alussa.[1]

Demokratiamuuriliike oli aatteellisesti hajanainen, mutta sitä yhdisti näkemys demokraattisten instituutioiden luomisen välttämättömyydestä. Pääosa liikkeen kannattajista halusi Kiinan sosialismin uudistamista ja demokratisoimista, mutta osa kannatti kokonaan sen hylkäämistä. Jälkimmäiseen ryhmään eli niin sanottuun oikeistoon kuului muun muassa Wei Jingsheng.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lauri Paltemaa & Juha A. Vuori: Kiinan kansantasavallan historia, s. 263–264, 269, 271–275, 280. Gaudeamus, Helsinki 2012.
  2. Paltemaa & Vuori 2012, s. 272.