Delhin joukkoraiskaustapaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mielenosoittajia Delhissä.

Delhin joukkoraiskaustapaus tapahtui 16. joulukuuta 2012, kun 23-vuotias naisopiskelija joukkoraiskattiin väkivaltaisesti Intian pääkaupungissa Delhissä. Tapauksen tultua julkisuuteen tuhansia ihmisiä osoitti mieltään viranomaisia vastaan ja syntyi väkivaltaisia mellakoita, joissa vaadittiin naisiin kohdistuvan väkivallan tehokkaampaa torjumista.[1]

Raiskauksen uhriksi joutunut nainen kuoli saamiinsa vammoihin sairaalassa Singaporessa 29. joulukuuta 2012.[2]

Tapauksen johdosta pidätettiin kuusi miestä, jotka asetettiin syytteeseen raiskauksesta ja murhasta.[3] Maaliskuussa 2013 eräs tekijöistä teki itsemurhan vankilassa.[4] Neljä miestä sai kuolemantuomion ja yksi alaikäinen kolmen vuoden vankeusrangaistuksen. Intian silloinen sisäministeri Sushilkumar Shinde kommentoi olleensa tyytyväinen tekijöiden saamaan kuolemantuomioon.[5]

Kuolemaantuomittujen valitusoikeuksista johtuen kuolemantuomion langettaminen oli hidasta. Vuonna 2018 uhrin äiti paheksui julkisesti sitä, kuinka tekijät olivat edelleen hengissä.[6] Tammikuussa 2020 päätettiin, että tekijät hirtettäisiin 22. päivä.[7] Päätös hirttämisestä kuitenkin viivästyi yhden tekijöistä anottua armahdusta. Anomus hylättiin, jonka jälkeen uudeksi teloituspäiväksi valittiin helmikuun ensimmäinen päivä. Kolmella tekijöistä oli vielä mahdollisuus anoa armahdusta.[8] Teloitus kuitenkin viivästyi delhiläisen oikeusistuimen päätöksestä johtuen. Uhrin äidin mukaan syytetyt hyödynsivät laissa olevia porsaanreikiä vältelläkseen kuolemantuomion täytäntöönpanoa.[9] Maaliskuun kolmantena päivänä kuolemantuomio viivästyi yhden syytetyn anottua armoa presidentiltä. Anomus hylättiin, ja Delhin paikallishallituksen mukaan syytetyt käyttivät oikeutensa loppuun, minkä osalta seuraavaksi teloituspäiväksi valittiin 20. maaliskuuta 2020.[10] Kuolemantuomio toteutui odotetusti 20. maaliskuuta klo 5:30.[11]

Jälkiseuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapauksen jälkeen Intia päätti koventaa rangaistuksia joukkoraiskausten osalta. Joukkoraiskauksien minimirangaistus nostettiin 20 vankeusvuoteen sekä kuolemantuomion langettaminen raiskaajille mahdollistettiin.[12] Delhin pääministeri Sheila Dikshit aikoi erota tehtävästään vuonna 2012 sydänleikkauksensa jälkeen. Raiskaustapaus sai hänet kuitenkin muuttamaan mielensä, koska hän oletti että hänen eronsa oltaisiin nähty pakenemisena vaikeasta tilanteesta.[13] Nationalistipuolue Shiv Sena otti raiskaustapaukseen kantaa vuonna 2013 jakamalla useille tuhansille naisille puukkoja ja chilipulveria Mumbaissa, jotta naisilla olisi jotain millä puolustautua mahdollisia hyökkääjiä vastaan.[14][15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hanhinen, Hanna: Mielenosoitukset kiellettiin Delhin keskustassa Intiassa 23.12.2012. Yle Uutiset. Viitattu 25.12.2012.
  2. Delhi gang-rape victim dies in hospital in Singapore 29.12.2012. BBC. Viitattu 31.12.2012. (englanniksi)
  3. Intialainen joukkoraiskauksen uhri kuoli Helsingin Sanomat. 29.12.2012. Viitattu 24.9.2021.
  4. Kiviranta, Varpu: Joukkoraiskauksesta syytetyt tuomittiin kuolemaan Intiassa Yle uutiset. 13.9.2013. Viitattu 26.1.2020.
  5. Talvio, Anna-Maria: Intian sisäministeri tyytyväinen raiskaajien kuolemantuomioon Yle uutiset. 13.9.2013. Viitattu 26.1.2020.
  6. Culprits still alive, it's a failure of law: Mother of 2012 gangrape victim Nirbhaya India Today. 16.12.2018. Viitattu 26.1.2020.
  7. December 2012 gangrape case: Death warrant issued for Nirbhaya rapists, to be hanged on January 22 at 7am India Today. 7.1.2020. Viitattu 26.1.2020.
  8. Das, Shaswati: 2012 Delhi gangrape convicts to be hanged on 1 Feb at 6 am Livemint. 17.1.2020. Viitattu 26.1.2020.
  9. Singh, Soibam Rocky: Nirbhaya case: Delhi court defers execution of convicts until further orders The Hindu. 31.1.2020. Viitattu 2.2.2020.
  10. Mathur, Aneesha: Nirbhaya rapists to hang on March 20 at 5.30 am, fresh death warrant issued for 4 convicts India Today. 5.3.2020. Viitattu 5.3.2020.
  11. Timonen, Vilma: Neljä miestä hirtettiin joukkoraiskauksesta, ja sitä pidetään voittona intialaisille naisille Helsingin Sanomat. 20.3.2020. Viitattu 21.3.2020.
  12. Intia ottaa käyttöön kuolemantuomion raiskauksissa Iltalehti. 3.2.2013. Viitattu 26.1.2020.
  13. Sheila Dikshit wanted to quit after heart surgery in 2012 but stayed on due to Nirbhaya rape India Today. 21.7.2019. Viitattu 26.1.2020.
  14. Puukkoja naisille jakava puolue: Leikkaa hyökkääjän käsi irti kuin pilkkoisit vihanneksia MTV. 24.1.2013. Viitattu 26.1.2020.
  15. Naisille puukkojen lisäksi chilipulveria Intiassa MTV. 25.1.2013. Viitattu 26.1.2020.