David Jansson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

David Jansson (7. syyskuuta 1821 Kustavi12. kesäkuuta 1883 Kustavi) oli suomalainen laivanvarustaja, joka toimi esikuvana Volter Kilven teoksen Alastalon salissa päähenkilölle. Myös hänen poikansa merenkulkuneuvos Antti Wihuri oli huomattava laivanvarustaja.[1]

Jansson syntyi Kustavin Grönvikin eli Viherlahden kylän Ääritalossa. Hänen vanhempansa olivat Juho Juhonpoika ja Stina Juhontytär. 1840-luvulla Jansson siirtyi Kustavin Lypyrtin eli Lypertön Alastalon isännäksi, mentyään naimisiin talon leskiemännän Liisa Juhontyttären kanssa, jolla oli kaksi lasta. Toinen heistä oli David Ericsson, kirjailija Volter Kilven isä. Alastalon isäntänä Jansson harjoitti kaupankäyntiä ja meriliikennettä ja hänen johdollaan toteutettiin useita laivahankkeita. Hän oli pääosakas 1858 Lokalahden Ruissaarella rakennetussa Lokala-nimisessä prikissä, samoin kuin Kustavin Kaitaisilla 1866 valmistuneessa Kaitais-nimisessä parkkilaivassa. Molempien kapteenina toimi Janssonin poikapuoli David Ericsson. Kaitaisen rakentamisen arvioidaan maksaneen noin 57 000 hopeamarkkaa ja tuottaneen osakkailleen 15 000 markkaa vuodessa 1867–1874, ennen rahtien vähenemistä. Jansson oli mukana myös useissa muissa laivahankkeissa.[1]

Puolisonsa Liisa Juhontyttären kuoltua 1878 Jansson kihlautui Josefina Österbergin kanssa 1882, mutta kuoli kesäkuussa 1883 ennen kuin pariskunta ehti avioitua. Heidän poikansa Anton David (Antti) Wihuri syntyi saman vuoden lokakuussa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tyynilä, Markku: ”Jansson, David (1821–1883)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 401–402. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. Teoksen verkkoversio.