Daumantas
| Daumantas Pyhä Timofej |
|
|---|---|
 |
|
| Nalšian ruhtinas Pihkovan ruhtinas |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | ei tiedossa |
| Kuollut | 27. toukokuuta 1299 |
Daumantas eli Pyhä Timofej (k. 27. toukokuuta 1299) oli liettualainen ruhtinas ja myöhemmin Pihkovain ruhtinas ja ortodoksisen kirkon pyhimys. Daumantas tunnetaan myös liettualaisen suuriruhtinas Mindaugasin murhaajana.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Daumantas oli vuoteen 1263 saakka Nalšian ruhtinas. Liettuaa johti tuolloin Mindaugas, jonka vaimo Morta oli kuollut. Mindaugas kaappasi uudeksi vaimokseen tämän sisaren, joka oli kuitenkin jo Daumantasin vaimo. Niinpä Daumantas surmasi Mindaugasin ja kaksi tämän poikaa Mindaugasin kilpailija Treniotan rohkaisemana[1] vuonna 1263 näiden ollessa sotaretkellä Brjanskissa. Murhan jälkeen Mindaugasin poika Vaišvilkas otti vallan Treniotalta ja karkotti Daumantasin Pihkovaan. Pihkovassa Daumantas kastettiin ortodoksiseen uskoon ja hän otti nimen Timofej. Vielä ennen kuolemaansa vuonna 1299 hänet valittiin myös Pihkovan ruhtinaaksi[2] vuonna 1266. Valtakautenaan hän taisteli useaan otteeseen menestyksekkäästi Liivinmaan ritarikuntaa vastaan.[3]
Kuoleman jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Daumantasin kuoleman jälkeen ortodoksinen kirkko julisti hänet pyhimykseksi. Ensimmäinen tunnettu hänelle pyhitetty kirkko on rakennettu vuonna 1374 Pihkovaan. Pihkovan ja Liettuan suhteiden lähennyttyä 1300-luvulla Timofejista tuli molempien maiden suojelupyhimys. Hän saikin kuolemansa jälkeen maineen ortodoksisuuden puolustajana ja lännen uhan torjujana. Suuriruhtinaan murhaa ei juurikaan muisteltu. Vaikka Daumantas oli Aleksanteri Nevskiä vanhempi hahmo, hän jäi tämän varjoon. Daumantasia ei myöskään kanonisoitu Nevskin tavoin Venäjän kirkon synodeissa 1540- ja 1550-luvuilla, sillä hän painotti Pihkovan itsenäisyyttä Moskovan sijaan. Iivana Julma käytti Daumantasin liettualaistaustaa myöhemmin syynä hyökätä Liettuaan. Hän väitti Liettuan kuuluneen Daumantasin kautta ortodoksiseen maailmaan ja sitä myöten Moskovan olevan oikeutettu valloittamaan tämän.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aulis Kallio: Liettuan historia. Tampere: Jagellonica-kulttuuriyhdistys ry, 2009. ISBN 978-951-98665-3-6.
- Jukka Korpela: Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700-luvulle. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-772-2.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||
