Dan Koivulaakso

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Dan Koivulaakso
Dan Koivulaakso.jpg
Syntynyt 1. lokakuuta 1980 (ikä 37)
Helsinki
Puolue vasemmistoliitto
Asema kaupunginvaltuutettu
Vaalipiiri Helsingin vaalipiiri
Kotipaikka Helsinki
Kotisivu http://www.dankoivulaakso.fi/

Dan Koivulaakso (s. 1980 Helsinki) on suomalainen kansalaisaktivisti ja helsinkiläinen kunnallispoliitikko. Hän toimi Vasemmistonuorten puheenjohtajana vuosina 2009–2011. Hän on töissä Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) kunta-alan sopimustoimitsijana.[1]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivulaakso on työskennellyt useita vuosia eri kansalaisjärjestöissä, muun muassa Amnestyssa kampanjakoordinaattorina, Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:ssä pääsihteerinä sekä Vasemmistonuorten Palestiinaan suuntautuvan kehitysyhteistyöhankkeen koordinaattorina. Lokakuussa 2009 Koivulaakso aloitti myös puolueensa vasemmistoliiton äänenkannattajan Kansan Uutisten kolumnistina.[2]

Koivulaakso on osallistunut muun muassa Vapaa liikkuvuus -verkoston toimintaan,[3] asumisen kalleuteen ja asunnottomuuteen liittyviin hankkeisiin sekä talonvaltauksiin.[4][5][6][7][8][9] Koivulaakso on ollut järjestämässä Euromayday-, Vapaa Helsinki- ja Murrostorstai 2009 -mielenosoituksia vuodesta 2007.[10][11][12] Keväällä 2010 Koivulaakso osallistui Vastavoima-ryhmän tempaukseen, jonka tarkoitus oli tukea Suomen Elintarviketyöläisten Liiton lakkoa: ryhmä teki helsinkiläiseen S-marketiin iskun, jossa leipiin liimattiin ”rikkurileipä"-tarroja. Kauppa hävitti leivät.[13] Hän pyöritti vuosien 2009 ja 2010 kesinä vasemmistonuorten puheenjohtajana ”Ilmianna pomosi” kampanjaa.[14]

Koivulaakso sai vuoden 2011 eduskuntavaaleissa 1 667 ääntä eikä tullut valituksi.[15] Kuntavaaleissa 2012 Koivulaakso sai 1 211 ääntä ja pääsi Helsingin valtuustoon.[16]

Koivulaakson kasvoille sumutettiin Oulussa heinäkuussa 2012 kaasua, kun hän osallistui puhetapahtumaan äärioikeistosta.[17] Poliisi tutki tapausta pahoinpitelynä, poliittisten toimintavapauksien loukkaamisena ja kokouksen estämisenä. Epäilty oli vuonna 1990 syntynyt mies, jolla oli yhteyksiä äärioikeistolaiseen Suomen vastarintaliikkeeseen.[18][19][18][20] Koivulaakson mukaan sekä pippurisumutuksessa että myöhemmässä Jyväskylän kirjastopuukotuksessa poliisin epäiltynä on sama henkilö.[21]

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Koivulaakso ei tullut valituksi 2 610 äänellä.[22]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivulaakso valmistui 2008 yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta pääaineenaan sosiaaliantropologia.

Vaalimenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnallisvaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskuntavaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. JHL: Kolme sopimustoimitsijaa kunta-alalle 2.5.2014. JHL. Viitattu 23.9.2014.
  2. Koivulaakso, Dan: Koti on metropoli kansanuutiset.fi. 8.11.2009. Kansan Uutiset Oy. Viitattu 20.11.2009.
  3. Liikuntavirasto uhkaa häätää romanit Rajasaaresta vapaaliikkuvuus.net. Vapaa liikkuvuus -verkosto. Viitattu 20.11.2009.
  4. Saukkonen, Miika: Asuntopolitiikkaa sorkkaraudalla Voiman verkkolehti Fifi. 14.11.2008. Voima Kustannus Oy. Viitattu 20.11.2009.
  5. Helsingin Vallilassa vallattiin talo MTV3.fi. 17.10.2009. MTV Oy. Viitattu 20.11.2009.
  6. Kaksi talonvaltausta vaatii huomiota asunnottomille HS.fi. 19.10.2008. Sanoma News Oy. Viitattu 20.11.2009.
  7. Helsingin yliopiston päärakennus vallattiin yöksi HS.fi. 17.10.2008. Sanoma News Oy. Viitattu 20.11.2009.
  8. Talonvaltaus osana Asunnottomien yötä kansanuutiset.fi. 14.10.2009. Kansan Uutiset Oy. Viitattu 20.11.2009.
  9. Mielenosoittajat valtasivat talon Vallilasta vartti.fi. 17.10.2009. Sanoma News Oy. Viitattu 20.11.2009.
  10. Radikaalia lamavappua! vihrealanka.fi. 30.4.2009. Vihreä Lanka Oy. Viitattu 20.11.2009.
  11. Hagelin, Heidi: Nämä vappumarssijat haluavat yritykset vastuuseen taloussanomat.fi. 29.4.2009. Taloussanomat Oy. Viitattu 20.11.2009.
  12. MayDay-marssijat syyttävät poliisia provokaatiosta iltalehti.fi. 2.5.2008. Kustannusosakeypuheenjohtajahtiö Iltalehti. Viitattu 20.11.2009.
  13. Aktivistit merkitsivät ”rikkurileipiä” Helsingissä 3.6.2012. Yleisradio. Viitattu 8.2.2013.
  14. Saila Keskiaho: Kesäuusinta: Hymyile, olet töissä 22.7.2011. Voima-lehti. Viitattu 23.9.2014.
  15. Eduskuntavaalit 2011, ehdokkaat äänimääräjärjestyksessä yle.fi. 20.4.2011. Yleisradio. Viitattu 29.5.2013.
  16. Dan Koivulaakso, ehdokkaan tiedot yle.fi. 28.10.2012. Yleisradio. Viitattu 19.11.2012.
  17. Oulussa kaasua sumuttanut on yhä karkuteillä. Helsingin sanomat, 21.7.2012, s. A 4.
  18. a b Sumuteiskun poliisitutkinta valmistui Kaleva. 23.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  19. Veräjänkorva, Arto: Uhri: Oulun hyökkäys oli poliittinen 20.7.2012. Yle Oulu. Viitattu 1.2.2013.
  20. STT: Poliisi: Oulun kaasuiskun motiivi vaikuttaa poliittiselta Lapin kansa. 20.7.2012. Viitattu 1.2.2013.
  21. Valta, Reijo: Äärioikeistosta Dan Koivulaakson tapaan Pois työpöydältä. 12.5.2013. Viitattu 11.5.2014.
  22. a b Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat (Valitse vaalit.) Viitattu 6.1.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]