Damaskinós (arkkipiispa)
| Damaskinós | |
|---|---|
 Arkkipiispa Damaskinós. |
|
| Kreikan valtionhoitaja | |
|
31. joulukuuta 1944 – 1. syyskuuta 1946
|
|
| Pääministeri |
Geórgios Papandréou Nikólaos Plastíras Pétros Voúlgaris Damaskinós Panagiótis Kanellópoulos Themistoklís Sofoúlis Panagiótis Poulítsas Konstantínos Tsaldáris |
| Edeltäjä | Yrjö II |
| Seuraaja | Yrjö II |
| Kreikan pääministeri | |
|
17. lokakuuta 1945 – 1. marraskuuta 1945
|
|
| Edeltäjä | Pétros Voúlgaris |
| Seuraaja | Panagiótis Kanellópoulos |
| Ateenan ja koko Kreikan arkkipiispa | |
|
toukokuu 1941 – 20. toukokuuta 1949
|
|
| Edeltäjä | Chrýsanthos |
| Seuraaja | Spyrídon |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 20. toukokuuta 1891 Dorvitsiá, Nafpaktía, Kreikka |
| Kuollut | 20. toukokuuta 1949 (58 vuotta) Ateena, Kreikka |
| Ammatti | pappi |
| Tiedot | |
| Uskonto | ortodoksi |
Arkkipiispa Damaskinós (kreik. Δαμασκηνός, syntyjään Δημήτριος Παπανδρέου, Dimítrios Papandréou; 3. maaliskuuta 1891 – 20. toukokuuta 1949) oli Ateenan ja koko Kreikan arkkipiispa vuodesta 1941 kuolemaansa saakka. Hän toimi Kreikan poliittisesti sekavana toisen maailmansodan jälkeisenä aikana Kreikan valtionhoitajana kuningas Yrjö II:n ollessa vielä maanpaossa. Valtionhoitaja-aikana hän toimi hetken lokakuussa 1945 myös Kreikan pääministerinä.
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ortodoksipappina Kreikassa ja Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikka arkkipiispa Damaskinóksen maallinen sukunimi on sama kuin kuuluisalla kreikkalaisella Papandréoun poliittisella suvulla, hän ei ollut heille sukua. Papandréou osallistui vuosina 1912-13 käytyihin Balkanin sotiin. Sotien jälkeen vuonna 1917 hänestä tuli ortodoksipappi ja edelleen vuonna 1922 Kórinthoksen piispa.[1] 1930-luvulla hän toimi Yhdysvalloissa Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan edustajana sopien ristiriitoja, joita Konstantinopolin ja Kreikan ortodoksisten patriarkaattien välillä vallitsi Pohjois-Amerikassa.[2] Samalla hän auttoi Yhdysvaltojen kreikkalaista autokefalista ortodoksikirkkoa.
Ateenan ja koko Kreikan piispa kriisiaikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Papandréou valittiin vuonna 1938 Ateenan ja koko Kreikan ortodoksien arkkipiispaksi, ja hän otti piispanimeksi Damaskinóksen. Siihen aikaan Kreikassa valtaa piti diktatoorisesti pääministeri, kenraali Ioánnis Metaxás, joka kieltäytyi hyväksymästä Damaskinóksen nimitystä, ja hänen tilalleen arkkipiispaksi nimitettiin Chrýsanthos. Damaskinós siirtyi tällöin Kreikan vuoristoalueen luostariin.[3] Tilanne muuttui toisen maailmansodan aikana, kun saksalaiset valloittivat Kreikan ja nimittivät kuningas Yrjö II:n kanssa maasta paenneen virallisen hallituksen tilalle yhteistoimintahallituksen. Chrýsanthos kieltäytyi olemasta läsnä ja antamasta siunausta uudelle saksalaisten hyväksymälle kreikkalaiselle yhteistoimintahallitukselle. Näin Damaskinós voitiin nimittää virkaan, johon hänet oli jo Metaxáksen aikana valittu.[1]
Kreikan ortodoksisen kirkon johtajana Damaskinós joutui vaikeaan tilanteeseen saksalaismiehittäjien ja kreikkalaisen yhteistoimintahallituksen kanssa. Damaskinós protestoi saksalaisten järjestämiä Kreikan juutalaisten kuljetuksia keskitysleireille. Tässä tilanteessa arkkipiispa Damaskinós julkaisi avoimen kirjeen, jossa hän tuomitsi Kreikan 60 000 juutalaisten kuljetukset keskitysleireille.[4] Seurauksena SS-joukkojen komentaja Jürgen Stroop uhkasi teloittaa Damaskinóksen. Tällöin hän totesi ivallisesti:[5]
»Kreikan ortodoksikirkon perinteiden mukaan kirkkomme johtajia hirtetään – ei ammuta. Olkaa hyvä, kunnioittakaa perinteitämme!»
Arkkipiispa Damaskinós suostui myös siihen, että kaikessa hiljaisuudessa juutalaisia kastettiin kristityiksi.
Tästä sodan aikaisesta työstä hänet nimettiin holokaustin uhrien pelastajana Yad Vashem -muistomerkissä nimettyyn Vanhurskaat kansakuntien joukossa-ryhmään.
Sodan jälkeinen Kreikan valtionhoitaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kreikka vapautui saksalaismiehityksestä syyskuussa 1944. Sen jälkeen maan poliittinen elämä oli sekaisin. Britit pääministeri Winston Churchillin johdolla tukivat Kreikan poliittisesti ei-kommunistisia ryhmiä kasvavaa kommunistista ELAS-sissijärjestöä vastaan. Tilanteen ratkaisuksi Churchillin painostuksesta arkkipiispa Damaskinós nimitettiin 31. joulukuuta 1944 maan valtionhoitajaksi, sillä kuningas Yrjö II:n paluu haluttiin ratkaista kansanäänestyksellä tilanteen rauhoituttua.[1], [3] Samassa yhteydessä pääministeriksi nousi maanpakolaisuudessa ollut kenraali Nikólaos Plastíras, jota pidettiin kompromissina kuningasmielisten ja tasavaltalaisten kannalta.[6] [7]
Vuoden 1945 aikana keskeisinä kysymyksinä sodanjälkeisten taloudellisten haasteiden lisäksi oli parlamentti- ja valtiomuotovaalien järjestäminen. Britanniassa heinäkuussa 1945 tapahtunut työväenpuolueen vaalivoitto konservatiiveista ja siten Winston Churchillin korvaaminen Clement Attleeillä aiheutti jännitteitä Kreikassa. Churchill pääministerinä oli ollut vahvasti tukemassa kuningasvallan paluuta Kreikkaan. Työväenpuoluetta pidettiin myös tasavaltaisen hallitusmuodon kannattajana. Valtionhoitajana toiminut arkkipiispa Damaskinós matkusti syyskuun alussa 1945 Lontooseen neuvottellakseen Yhdistyneen kuningaskunnan ulkoministerin Ernest Bevinin kanssa vaaliasiasta. Neuvotteluissa päädyttiin ratkaisuun, jonka mukaan parlamenttivaalit tulisi pitää viimeistään tammikuun lopussa 1946. Äänestys valtiomuodosta pitäisi lykätä 3–5 vuoden päähän, jotta poliittinen tilanne saadaan rauhoitettua. Kuninkaan nopea paluu Kreikkaan nähtiin riskinä sisäisten levottomuuksien lisääntymiselle.[8]
Tilanne säilyi räjähdysherkkänä ja poliittisesti sekavana, ja Damaskinós joutui ottamaan pääministerin tehtävät itselleen lokakuussa 1945 kenraali Plastíraksen ja amiraali Pétros Voúlgariksen hallitusten jälkeen. Hänen jälkeensä tuli lyhytaikainen Panagiótis Kanellópoulosin hallitus. Liberaalipuolueen Themistoklís Sofoúlis muodosti sitten hallituksen, joka istui ensimmäisiin sodanjälkeisiin vaaleihin, joita jouduttiin hieman lykkäämään alkuperäisiin suunnitelmiin nähden eli huhtikuuhun 1946 asti. Ensimmäisten parlamenttivaalien voittaja oikeistovoimien Konstantínos Tsaldáris nousi vaalivoittajana pääministeriksi. Sofoúlisin johdolla Kreikassa järjestettiin syyskuussa 1946 kansanäänestys kuningaskunnasta ja Yrjö II:n paluusta. Siinä kuninkaan paluuta kannattavat saivat voiton. Tähän tilanteeseen päättyi arkkipiispa Damaskinóksen rooli valtionhoitajana.[1]
Yrjö II palasi syyskuun lopulla 1946 Kreikkaan, ja Damaskinós toimi sen jälkeen yksinomaan ortodoksikirkon arvovaltaisena johtajana kuolemaansa toukokuuhun 1949 asti.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Damaskinós, Archbishop of Athen Encyclopedia Britannica. Viitattu 18.12.2017. (englanniksi)
- ↑ Moskos, Peter C. & Moskos, Charles C.: ”Establishing Communion”, Greek Americans: Struggle and Success. New Brunswick / New Jersey: Transaction Publishers, 2014. 978-1-4128-5295-1. (englanniksi)
- ↑ a b Lentz, Harris M.: ”Greece - Heads of State”, Heads of States and Governments Since 1945, s. 321. London / New York: Routledge, 1994. 1-884964-44-3. (englanniksi)
- ↑ The Righteous Among The Nations: Damaskinós, Archbishop Theophilos (Papandreou Dimitrios) yadvashem.org. Viitattu 18.12.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ United States Holocaust Memorial Museum www.ushmm.org. Arkistoitu 21.4.2005. Viitattu 17.12.2017. (englanniksi)
- ↑ Kenraali Plastiras Kreikan uuden hallituksen johtoon. Helsingin Sanomat, 4.1.1945, s. 4. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 6.11.2020.
- ↑ Heurtley, W. A. et. al: A Short History of Greece: From Early Times to 1964, s. 151. London / New York: Cambridge University Press, 1967. (englanniksi)
- ↑ Vlavianos, Haris: Greece, 1941–49: From Resistance to Civil War, s. 126-132. New York: Palgrave Macmillan, 1992. 978-0-349-21859-2. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta arkkipiispa Damaskinós Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||
