Tämä on lupaava artikkeli.

Damagaramin sulttaanikunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Damagaramin sulttaanikunta
1731–1899

Saksalainen kartta vuodelta 1891. Kanem-Bornun ja Sokoton vasallien raja on merkitty keltaisella viivalla. Damagaramin pääkaupunki Zinder (kirjoitettu ”Sinder”) on aivan kartan keskellä ja merkitty Bornun vasalliksi.
Saksalainen kartta vuodelta 1891. Kanem-Bornun ja Sokoton vasallien raja on merkitty keltaisella viivalla. Damagaramin pääkaupunki Zinder (kirjoitettu ”Sinder”) on aivan kartan keskellä ja merkitty Bornun vasalliksi.

Valtiomuoto sulttaanikunta
Pääkaupunki Damagaram (1731– n. 1800)
Zinder (n. 1800 alkaen)
Pinta-ala
– yhteensä 70 000 km² 
Väkiluku 400 000
Kielet hausa, tuaregikielet
Seuraaja(t) Nigerin siirtomaa

Damagaramin sulttaanikunta oli vuoden 1731 tienoilla perustettu valtio nykyisen Nigerin alueella Afrikassa. Valtio oli voimakkaimmillaan 1800-luvun puolivälissä, jolloin sillä oli iso, hyvin varustettu armeija ja se valvoi tärkeitä Saharan poikki kulkevia kauppareittejä. Hallintokaupunkinaan sulttaanit pitivät Zinderiä. Ranskan siirtomaa-armeija valtasi sulttaanikunnan vuonna 1899, minkä jälkeen sulttaani-instituutio on ollut lähinnä seremoniallinen. Vuosina 1906–1923 sulttaanikunta oli kokonaan lakkautettu.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääkaupunki Zinder vuonna 1906.
Sulttaanin palatsin pihaa Zinderissä.Kuva vuodelta 1906.

Damagaramin sulttaanikunta ei koskaan kuulunut siirtomaa-aikaa edeltäneen Afrikan suurimpiin. Suurimmillaan sen pinta-ala oli noin 70 000 neliökilometriä, eli noin nykyisen Sierra Leonen kokoinen alue. Kukoistusaikanaan se oli merkittävä kauppapaikka, monet kauppareitit yhdistyivät Zinderissä. Alueen valtaväestö, hausat, tunnettiin taitavina käsityöläisinä ja kauppiaina. He olivat tuolloin omaksuneet islamin uskon.[1]

Paikalliset aristokraatit perustivat Damagaramin vuonna 1731.[1] Se oli tuohon aikaan pelkkä pikkukylä ja Kanem-Bornun vasalli. Damagaram oli sisäisesti epävakaa, mutta onnistui vähitellen levittämään valtaansa ympäröiviin kyliin.[2] Sen poliittinen järjestelmä vastasi paljolti keskiajan eurooppalaista feodaalijärjestelmää. Siinä aristokraatit omistivat maat ja alustalaiset tekivät palveluksia aristokraateille, jotka suojelivat maata sotilaallisesti. Damagaramin alue alkoi kasvaa 1700- ja 1800-luvuilla, jolloin se valloitti ympäröineitä valtioita.[1] Samoihin aikoihin Kanem-Bornun vaikutusvalta heikkeni Sokoton voimistumisen[2] sekä katovuosien vuoksi.[1]

Zinder alkoi 1700-luvulla kehittyä kaupalliseksi keskukseksi. Sen sijainti oli erinomainen, sillä se sijaitsi Saharan eteläpuolisen alueen kauppareiteillä. Sieltä käytiin kauppaa Tripoliin nykyisessä Libyassa ja Kanoon nykyisessä Nigeriassa. Sieltä lähti kauppareittejä myös itään ja länteen. Sulttaanit siirsivät hovinsa Zinderiin vuonna 1736, ja sinne muutti myös tuaregeja, jotka toivat kaupunkiin oppineita. Sulttaani antoi heidän perustaa omat korttelinsa, ja alkuperäisasukkaat asuivat kaupungin vanhoissa osissa.[1][3] 1800-luvun alussa Zinderistä tuli valtion pääkaupunki,[2] ja nykyinen palatsi rakennettiin vuoden 1850 tienoilla.[1]

Eurooppalainen matkailija vieraili Zinderissä vuonna 1850. Hän kirjoitti, että sulttaani asuu palatsissaan 300 vaimonsa kanssa ja että lapsia on lukematon määrä. Sanottiin, että sulttaani komentaa 300 ratsumiestä ja 30 000 jalkaväen sotilasta. Armeijalla oli käytössään 12 Zinderissä tehtyä kanuunaa.[1][3] Zinder sijaitsi kaukana Sokoton ydinalueilta, mikä mahdollisti itsenäisen politiikan harjoittamisen. Lisäksi sulttaanikunnan käsityöläiset hallitsivat tykinvalmistuksen taidon muista alueen valtakunnista poiketen. Voimansa huipulla Damagaram oli sulttaani Tanimoun dan Sulaymanin valtakausien aikana. Hän hallitsi vuosina 1841–1843 ja jälleen 1851–1884. Sokoton laajentumisyritykset torjuttiin, ja sulttaanikunta turvasi kauppareittien hallinnan omilla valloitussodillaan.[2]

1800-luvun mittaan Damagaram alkoi heikkenevän Kanem-Bornun sijaan hakea turvaa Osmanivaltakunnasta. Darfurilaisen sotapäällikkö Rabihin valloitusretket johtivat Kanem-Bornun luhistumiseen ja uhkasivat myös Damagaramin turvallisuutta.[2] Myös Ranska kiinnostui alueesta ja alkoi laajentaa alueitaan Senegalista kohti Nigerjokea. Vuoden 1897 loppupuolella kapteeni Marius-Gabriel Cazemajoun johtama 37-miehinen sotilasjoukko saapui Damagaramin sulttaanin hoviin. Cazemajou vaati sulttaania tunnustamaan Ranskan ylivallan, jolloin hänet surmattiin.[1][3] Sulttaanin armeija takavarikoi ranskalaisten aseet ja käytti niitä omissa sodissaan muita alueen valtioita vastaan.[2] Ranskalaiset palasivat kuitenkin suuremmalla joukolla kostamaan Cazemajoun kuoleman.[1][2]

Ranska valtasi sulttaanikunnan vuonna 1899. Sen pinta-ala oli tuolloin yli 70 000 neliökilometriä ja väkiluku noin 400 000.[2] Hallitseva sulttaani surmattiin, ja sulttaanikunnan poliittinen merkitys väheni.[1][3] Ranskalaiset lakkauttivat sulttaanikunnan kokonaan vuonna 1906 saatuaan tietää sulttaani Amadou dan Bassan kapina-aikeista. Damagaranin alue jaettiin kolmeen osaan ja niiden johtajaksi nousi Amadoun entinen eunukkiorja Ballama Ousman, joka saavutti ranskalaisten luottamuksen syyttämällä kilpailijoitaan kapinallisiksi ja salaliittolaisiksi. Vuonna 1915 Ballama ajoi maanpakoon kilpailijansa Barma Moustaphan, joka oli sulttaanien jälkeläinen. Ballaman petollisuus tuli ranskalaisten tietoon 1922, ja seuraavana vuonna uudeksi sulttaaniksi nimitettiin Barma Moustapha.[2] Zinder toimi Nigerin siirtomaan pääkaupunkina 1911–1926, minkä jälkeen hallinto muutettiin nykyiseen pääkaupunkiin Niameyhin.[4]

Hallinto ja talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Damagaramia hallittiin tehokkaasti. Jokaisen kylään nimitettiin virkamies, joka toimi suoraan sulttaanin alaisena. Hänen tehtävänään oli valvoa paikallisia päälliköitä ja varmistaa, että he noudattivat sulttaanin määräyksiä. Tuloja sulttaani sai kolmesta eri lähteestä. Yksi kolmasosa muodostui kansalaisten maksamista veroista ja toinen kolmasosa tuli karavaanikauppiaiden maksamista maksuista. Kolmasosa tuli orjakaupasta. Ihmisiä otettiin kiinni ja myytiin orjina eteenpäin.[5]

Kehittynyt byrokratia osoittautui tärkeäksi, kun valvottiin luonnonvarojen käyttöä. Hallinto kiinnitti erityistä huomiota puiden ja metsien hakkuuseen. Eurooppalaisia matkailijoita hämmästytti, miten vähän maata oli viljeltynä. Alueella noudatettiin käytäntöä, missä osa maasta jätettiin viljelemättä joka kuudes vuosi. Käytäntö oli voimassa pitkälle 1900-luvulle. Osa puista kuului sulttaanille, ja niiden kaataminen oli kielletty ankarien rangaistusten uhalla. Esimerkiksi anapuu (Faidherbia albida)[6] eli gao sisältää tärkeitä maaperän hedelmällisyyttä ylläpitäviä mineraaleja. Sen lehdet tarjoavat myös ravintoa lampaille ja vuohille huhtikuusta kesäkuuhun, jolloin niillä on muuten vähän ravintoa. Päätöksellä suojella anapuita on ollut vaikutuksia myös nykyaikaan. 1950-luvulla Damagaramin alueen pensaisto alkoi vähetä ja myös puut olivat vaarassa. Entiset ”sulttaanin puut” julistettiin ”kuvernöörin puiksi”, joiden kaataminen oli kiellettyä. Nykyään alueella voi nähdä anapuumetsikköjä, joissa on eri ikäisiä puita.[5]

Sulttaanikunta nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulttaanin palatsi nykyään.

Sulttaanikunta on edelleen olemassa, ja sen virallinen kirjanpito pitää Ballama Ousmanin valtakautta sijaishallituksena. Nykyinen sulttaani Aboubacar Sanda Oumarou on hallinnut vuosina 1978–2000 ja jälleen vuodesta 2011.[2] Hänen virkansa on lähinnä seremoniallinen. Yli 170 vuotta vanha palatsi on Zinderin suosituin turistikohde. Rakennuksen muuri on 10 metriä korkea ja 10 metriä paksu, ja sen julkisivua koristaa sulttaanikunnan tunnukset: miekka, kilpi ja kaksi keihästä.[1]

Luettelo sulttaaneista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Damagaramin sulttaanikuntaa ovat hallinneet seuraavat sulttaanit:[2]

  • Mallam Yunus dan Ibram (1731–1746)
  • Baba dan Mallam (1746–1757)
  • Tanimoun Babami (1757–1775)
  • Assafa dan Tanimoun (1775–1782)
  • Abaza dan Tanimoun (1782–1787)
  • Mallam dan Tanimoun Babou Tsaba (1787–1790)
  • Daouda dan Tanimoun (1790–1799)
  • Ahmadou dan Tanimoun Na Chanza (1799–1812)
  • Sulayman dan Tanimoun (1812–1822)
  • Ibrahim dan Suleyman (1822–1841)
  • Tanimoun dan Suleyman (1841–1843)
  • Ibrahim dan Suleyman (uudelleen 1843–1851)
  • Tanimoun dan Suleyman (uudelleen 1851–1884)

  • Abba Gato (1884)
  • Suleyman dan Aisa (1884–1893)
  • Amadou dan Tanimoun Mai Roumji Kouran Daga (1893–1899)
  • Amadou dan Tanimoun dan Bassa (1899–1906)
  • Ballama Ousman (sijaishallitsija, 1906–1923)
  • Barma Moustapha (1923–1950)
  • Sanda Oumarou dan Amadou (1950–1978)
  • Aboubacar Sanda Oumarou (1978–2000)
  • Mamadou Moustafa (2000–2011)
  • Aboubacar Sanda Oumarou (uudelleen vuodesta 2011 lähtien)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Idrissa, Abdourahmane & Decalo, Samuel: Historical Dictionary of Niger. Scarecrow Press 2012. ISBN 9780810870901. Google-kirjat, viitattu 9.6.2021. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k The Sultan of Damagaram. adf, 4.1.2021. Viitattu 9.6.2021. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k Idrissa & Decalo 2012, s. 160–161.
  3. a b c d The Islamic town of Zinder: Roots of Damagram Sultanate. SalamWebToday, ei päivämäärää. Viitattu 9.6.2021. (englanniksi)
  4. Idrissa & Decalo 2012, s. 30.
  5. a b Sowers, F. W. & Issoufou, Manzo: Precolonial Agroforestry and its Implications for the Present: the Case of the Sultanate of Damagaram, Niger. World Agroforestry Centre. Viitattu 9.6.2021. (englanniksi)
  6. Faidherbia albida Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet. Finto. Viitattu 16.6.2021.

Lisää aiheesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]