Dalton (Georgia)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dalton
Whitfieldin piirikunnan oikeustalo Daltonissa.
Whitfieldin piirikunnan oikeustalo Daltonissa.
Dalton Whitfieldin piirikunnan kartalla
Dalton Whitfieldin piirikunnan kartalla

Dalton

Koordinaatit: 34°46′16″N, 84°58′18″W

Valtio  Yhdysvallat
Osavaltio Georgia
Piirikunta Whitfield
Väkiluku (2010) 33 665










Dalton on kaupunki Yhdysvaltojen Georgian osavaltion Whitfieldin piirikunnassa Atlantan pohjoispuolella. Sen asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 33 665. Kaupunki tunnetaan esimerkiksi Yhdysvaltojen mattojen valmistuksen keskuksena.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suojeltu historiallinen Thomas A. Berry House.

Dalton sijaitsee Georgian osavaltiossa Whitfieldin piirikunnassa noin 130 kilometriä Atlantasta pohjoiseen ja 50 kilometriä Tennesseen Chattanoogasta etelään.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joseph E. Johnstonin patsas.

Nykyisen Daltonin alueen alkuperäisasukkaita eli intiaaneja olivat cherokeet. Cherokeet pakkosiirrettiin alueelta Intiaaniterritorioon vuosina 1838–1839. Hieman aikaisemmin vuonna 1837 oli perustettu pieni Cross Plains-niminen kylä, josta nykyinen Dalton on sittemmin muodostunut. 1840-luvulla rakennettiin Western and Atlantic Railroad sittemmästä Atlantasta kohti Chattanooga ja edelleen kohti länttä. Kapteeni Edward Whiten johtama syndikaatti osti maita radan varrelta nykyisen Daltonin paikalta. Paikalle perustettiin uusi kaupunki, joka sai nimensä Edwardin öidin Dalton Whiten mukaan. Samalla paikalle rakennettiin puistoja, kouluja, kirkkoja ja muita julkisia rakennuksia. Daltonista tehtiin vuonna 1851 vasta perustetun Whitfieldin piirikunnan hallinnollinen keskus.[1]

Georgia liittyi Etelävaltioihin vuonna 1861 ja syttyi Yhdysvaltain sisällissota. Vuonna 1863 Chattanoogan taistelu hävinneet Etelävaltioiden joukot vetäytyivät Daltoniin ja kenraali Joseph E. Johnston yritti linnoittaa sitä seuranneena talvena estääkseen William T. Shermanin johtamien Pohjoisvaltioiden joukkojen etenemisen. Alueella käytiin sittemmin useita hteenottoja osapuolten välillä. Lopulta Shermanin joukot tuhosivat suuren osan kaupungista heidän edetessään kohti Atlantaa vuonna 1864.[1]

Dalton alkoi teollistua sodan jälkeen. Paikalle syntyi tekstiiliteollisuutta ja 1800-luvun lopussa erityisen merkittäväksi tekstiilialaksi nousi päiväpeittojen valmistus. Kaupunki selvisi 1930-luvun lamasta ja tekstiiliteollisuus kehittyi edelleen toisen maailmansodan jälkeen kehittyneemmin laittein.[1]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daltonin mattoteollisuus sai alkunsa 1900-luvun alun päiväpeitekutomoista, kunnes 1950-luvulla mattojen kutomisesta tuli niitäkin merkittävämpi teollisuudenala alueella.[1] Arviolta 85 prosenttia Yhdysvalloissa myydyistä matoista valmistetaan noin sadan kilometrin säteellä Daltonista.[2] Suuria Daltonin alan yrityksiä nykyisin ovat J & J Industries, Shaw Industries ja World Carpets. Kaupungissa on myös kanojen kasvatukseen liittyvää elintarviketeollisuutta.[1]

Kotitalouksien keskimääräiset vuosittaiset ansiot Daltonissa aikavälillä 2014–2018 olivat 42 062 USD ja henkilöä kohden 22 722 USD. 22,2 % väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella.[3]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungin asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 33 128 ja vuoden 2019 arvion mukaan 33 665. Kaupungin asukkaista 81,4 % oli taustaltaan valkoisia (latinot pois lukien 40,4 %), 7,7 % afroamerikkalaisia, 48,5 % latinoja mistä tahansa rodusta, 2,5 % aasialaisia ja 1 % intiaaneja. 46,7 % kaupungin asukkaista puhui kotonaan jotakin muuta kieltä kuin englantia ja 27,8 % kaupungin asukkaista oli syntynyt ulkomailla.[3] Latinojen määrä on kasvanut etenkin 1970-luvulta elintarviketeollisuuden siirtolaisten myötä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Thomas M. Deaton: Dalton New Georgia Encyclopedia. Georgia Humanities ja University of Georgia Press. Viitattu 19.11.2020. (englanniksi)
  2. Pendle, George: Dalton, GA: How a Bedspread Fiefdom Became A Carpet Kingdom Atlas Obscura. 7.7.2015. Viitattu 16.11.2017.
  3. a b QuickFacts Dalton city, Georgia United States Census Bureau. Viitattu 19.11.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]