Dalmåleri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ålderstrappan

Dalmåleri on ruotsalainen 1770-luvulta alkanut itseoppineiden talonpoikien maalaustaidemuoto. Se kehittyi Taalainmaalla ja kesti noin sata vuotta. Sitä käytettiin muun muassa huoneiden sisustuksessa sekä esimerkiksi arkkujen koristeluun. Aiheena on usein ollut rakennuksia, mutta myös luonnonmuotoja ja jopa julkisuuden henkilöitä. Aikalaisten asusteet tulevat selkeästi esiin maalauksissa. Taideharrastus siirtyi isältä pojalle. Nykyisin tunnetaan noin 150 "laaksomaalaria" enimmäkseen Rättvikin ja Leksandin alueilta. Ruonoilija Erik Axel Karlfeldt teki taidemuotoa tunnetuksi teoksissaan 1900-luvun alussa.

Taidemuodon raamatullista tulkintaa, erityisesti profeetta Joonan elämää esittävä osittain päällekäinen käsitys kurbits (kurpitsamaalaus) liitetään dalmåleri-käsitteeseen. Muun muassa kurpitsamaalari Winter Carl Hanssonin Ålderstrappan (Ikäportaat) vuodelta 1799 on herättänyt paljon huomiota.[1]

  1. Roland Andersson: Mer om Dalmåleri 2007. Leksands kulturhus. Arkistoitu 28.7.2014. Viitattu 24.7.2014. (ruotsiksi)