Dahlia Mustavaara

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dahlia Mustavaara
Dahlia palvelija Pupun kanssa Majatalo Amandassa.
Dahlia palvelija Pupun kanssa Majatalo Amandassa.
Näyttelijä(t) Inkeri Mertanen
Kesto 2016–2020, 2021, 2022–
Ensi-
esiintyminen
Osa 3034: Camillan viimeinen oljenkorsi on kukka (2. syyskuuta 2016)
Henkilötiedot
Sukupuoli nainen
Asuinpaikka Suomi Helsinki
Suhteet
Puoliso(t) Gunnar Mustavaara (ex-aviomies, seksisuhde)
Aaro Vaalanne (ex-kihlattu)
Lapset Camilla Mustavaara (adoptiotytär)
Monica Mustavaara
Lastenlapset Magnus Mustavaara

Dahlia Mustavaara (käyttänyt myös salanimeä Orvokki[1]) on Inkeri Mertasen esittämä kuvitteellinen hahmo saippuasarjassa Salatut elämät, jossa hän on esiintynyt syyskuusta 2016 eteenpäin.[2] Dahlia nähtiin myös Pihlajasadun 3. tuotantokaudella kesällä 2020.[3] Elokuussa 2020 hahmo poistui väliaikaisesti sarjasta, sillä Mertanen ei saanut osallistua kuvauksiin koronaviruspandemian takia keväällä 2020.[4] Mertanen palasi kuvauksiin keväällä 2021 ja Dahlia nähtiin etäyhteydellä muutamassa jaksossa syyskuussa 2021. Hahmo teki lyhyen paluun lokakuussa 2021.[5][6] Dahlia palasi sarjaan pysyvästi keväällä 2022.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dahlia on varakas ja asuu omistamassaan Mustavaaran kartanossa. Hän pukeutuu tyylikkäästi ja on varsin elegantti. Hänellä oli miespalvelija kutsumanimeltään Pupu, jonka oikeaa nimeä ei ole kerrottu. Tämä kuitenkin joutui vankilaan, koska jäi kiinni huumeliigan pomona. Hänellä oli sarjan aikana myös toinen palvelija, jota kutsui Pupuksi. Hänellä oli Roomassa omat palvelijansa ja Pupuna toimi suomessa myös Benjamin Taalasmaa.[7] Dahlialla on hienostunut maku ja hän pitääkin erityisesti sherrystä sekä beluga-kaviaarista. Dahlia ei ole tehnyt koskaan töitä ex-miehensä Gunnarin omaisuuden ansiosta. Tämän vuoksi hän olisi jäänyt rahattomaksi, sillä Gunnar halusi tästä eron rakastuessaan Ullaan. Dahlia yritti huijata Gunnarin omaisuuden yhdessä Aki Nikkisen kanssa – onnistumatta siinä. Myöhemmin pääsivät sopuun ja Dahlian hienostunut elämäntyyli oli turvattu. Nykyisin hän on kuitenkin osakas Mustavaara-yhtiössä.

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dahlia on Camillan adoptioäiti, Monican äiti sekä Gunnarin ex-vaimo. Dahlialla oli huonot välit Camillaan, jonka kanssa hän ei tullut toimeen. Camilla ei edes suostunut kutsumaan tätä äidikseen. Nykyään Camillan ja Dahlian välit ovat jo paremmat. Vuonna 2018 paljastui, ettei Camilla ole Dahlian ja Gunnarin biologinen tytär vaan hänet on adoptoitu toisesta perheestä. Dahlialla on myös lapsenlapsi, Magnus Mustavaara, joka on Monican poika. Dahlialla on mainittu olevan sukulaisia, mutta niistä ei ole kerrottu tämän enempää. Gunnar on ivaillut että ilman häntä Dahlialla ei olisi Mustavaara-sukunimeä.

Tapahtumat sarjassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dahlia ilmestyi Pihlajakadulle, kun Camilla kertoi tälle isänsä sairaudesta. Aluksi Dahliaa ei kiinnostanut tulla, mutta hän muutti mielensä kuullessaan Gunnarin seurustelevan. Dahlia yritti saada Gunnarin eroamaan uudesta puolisostaan, Ullasta, ja perumaan häät, mutta tavallaan onnistui ja Gunnar meni naimisiin Alissa Nikkisen kanssa. Jonkin aikaa Gunnar seurusteli Ulla Taalasmaan kanssa, mutta heidän erottuaan Dahlian ja Gunnarin välit ovat lämmenneet.

Myöhemmin Dahlia päätyi sänkyyn Seppo Taalasmaan kanssa. Sen jälkeen hän on tapaillut myös Ismo Laitelaa, jota hän myös avusti rahallisesti Ismon lähikaupan uudistamisessa. Myöhemmin hän kuitenkin vaati rahansa takaisin, sillä Ismo oli osakkaana Taalasyhtiöissä, joka osti Mustavaara-yhtiön kaavaileman liikekiinteistön.

Vuonna 2019 Dahlia alkoi seurustella muistinsa menettäneen Aaro Vaalanteen kanssa. Pari kihlautui nopeasti ja alkoi suunnitella häitä. Aluksi hän oli epäileväinen että seurapiireissä leviäisi tieto Aaron rikollisesta menneisyydestä, jonka hyväksymisessä hänelläkin oli vaikeuksia. Nämä suunnitelmat saivat kuitenkin päätöksen, kun Camilla vajosi koomaan helikopterionnettomuuden seurauksena; Dahlia tajusi, että hänellä on edelleen tunteita Gunnaria kohtaan ja hänen oli vaikea käsitellä tyttärensä tilannetta, joten hän lähti Roomaan. Hänen palvelijansa toimitti myöhemmin kirjeet Gunnarille ja Aarolle, selittääkseen tilanteen heille.

Syksyllä 2021 Dahlia otti yhteyttä Aaroon videopuhelulla auttaakseen häntä saamaan sairaalan johtajan paikan. Samalla hän kertoi palaavansa Helsinkiin. Myöhemmin epäileväinen Jutta ilmoitti salaa Dahlialle, ettei Aaro tarvitse hänen apuaan. Tämä sai hänet kannattamaan pätevämmän Kalle Laitelan valintaa paikalle.[8]

Keväällä 2022 Dahlia teki paluun Helsinkiin ja yllätti Aaron työpaikaltaan. Selvisi, että hän oli suositellut Aaron sairaalan johtajaksi Kallen tilalle. Hän ryhtyi juonimaan yhdessä Ismon kanssa, jotta saisi Aaron takaisin itselleen ja Jutta kiinnostuisi Ismosta.[9]

Ihmissuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhesuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Camilla Mustavaara: adoptiotytär, salasi vuosikymmeniä kaikilta tämän kaksoissiskon Satun ja yhdessä Gunnarin kanssa adoption. Sittemmin heidän välinsä ovat lähentyneet.
  • Monica Mustavaara: tytär, tullut aiemmin hänen kanssaan paremmin toimeen kuin adoptiotytär Camillan kanssa.
  • Magnus Mustavaara: tyttärensä Monican poika.

Rakkaussuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gunnar Mustavaara: entinen aviomies, jonka kanssa adoptiotytär Camilla ja biologinen tytär Monica.
  • Aaro Vaalanne: entinen kihlattu, josta erosi Camillan koomatilanteen vuoksi.

Ystävyyssuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Karin Ekholm: kerrottu olevan Camillan perhetuttuja.
  • Rosmarine Duncker: seurapiiriystävä, kävivät yhdessä Taalasbiilissä korjauttamassa tämän autoa.
  • Esteri: seurapiiriystävä, Dahlia kuuli häneltä Taalasbiilin markkinoinnista, joka houkutteli varakkaita rouvia Kari Taalasmaan seuraksi.
  • Ismo Laitela: olivat ystäviä, kunnes hän kuuli Ismon olevan Taalasyhtiöiden osakas. Sittemmin ovat sopineet välinsä.
  • Arvo Turunen: vanhoja liiketuttuja. Aikoi tehdä rahalahjoituksen sairaalaan, jonka perui, koska Jutta tönäisi Dahliaa hänen nähden. Dahlia lepytteli Arvon tekemään lahjoituksen, kun Jutta pyysi Dahlialta anteeksi käytöstään.

Vihamieliset suhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ulla Taalasmaa: eivät tulleet toimeen, koska tämä seurusteli Gunnarin kanssa. Heille syntyi monesti riitaa ja kerran jopa tappelu, jossa Dahlia lamautti tämän kaasusumuttimella. Piti Ullaa ja hänen perhettään roskaväkenä. Sittemmin ystävystyneet.
  • Noel Taalasmaa: adoptiotytär Camillan ex-aviomies; aluksi piti tätä löytönä, mutta pettyi suuresti häneen, koska oli pettänyt Camillaa ja yrittänyt vallata Mustavaara-yhtiöt itselleen.
  • Sabrina Mustavaara: ei pitänyt hänestä, koska tämä oli ostanut Camillan osakkeet Mustavaara-yhtiöstä.
  • Ingvar Mustavaara: ei pitänyt hänestä, koska oli salannut Gunnarin olevan Sabrinan isä sekä kiristämällä Gunnaria Ulrikan itsemurhakirjeellä.
  • Jutta Korhonen: ei pidä hänestä, koska riitelivät Amandassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Selviää jaksossa 3047: Sieppari iljapellossa (21.9.2016)
  2. Salkkareihin uusi hahmo – siskosten äiti sekoittaa kuviot 24.8.2016. MTV. Viitattu 6.5.2020.
  3. Viihdy MTV:n sisältöjen parissa myös kesällä - tutustu kesän ohjelmatarjontaan! 5.5.2020. MTV. Viitattu 6.5.2020.
  4. Suosikkihahmot Ulla ja Dahlia kirjoitettiin ulos Salkkareista koronan takia – Maija-Liisa Peuhu, 78, ei haikaile eläkkeelle: "Se olisi kamalaa!" 31.5.2020. MTV. Viitattu 7.9.2020.
  5. Dahlia Mustavaara nähdään taas Pihlajakadulla – näyttelijä Inkeri Mertanen: "Iloinen yllätys, kun yhtäkkiä pyydettiin taas mukaan" 17.8.2021. MTV. Viitattu 17.8.2021.
  6. Selviää jaksoissa 4035-4045 ja 4064
  7. Selviää jaksossa 3884: Linda on Nuuskimuikkinen (4.12.2020) Selviää jaksossa 4337: Dahlian jäniskevennys (20.3.2023)
  8. Selviää jaksoissa 4036 ja 4044-4045.
  9. Selviää jaksoissa 4147-49.