Dahlakin saaristo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Dahlakin saaristo

Dahlak reliefmap.png

Maantiede
Sijainti 15°50′N, 40°12′E
Merialue Punainenmeri
Saaria yht. 209
Suurin saari Dahlak Kebir
Pinta-ala 900 km²
Valtio
Valtio Eritrea
Alue Semien-Keih-Bahri
Väestö
Väkiluku 2 500

Dahlakin saaristo on Punaisessameressä, Eritrean itärannikolla sijaitseva saariryhmä. Se koostuu yhteensä 209 saaresta. Syrjäinen, karu ja pääosin kuiva saaristo kohoaa enimmillään 15 metrin korkeuteen merenpinnasta.[1]

Dahlakin saaristo muodostaa Eritrean Pohjoisen Punaisenmeren alueeseen lukeutuvan aluehallinnon toisen tason hallintoalueen, Dahlakin alialueen.[2]

Vain kolme tai neljä saariston saarista on asutettuja, joista Dahlak Kebir on sekä pinta-alaltaan (noin 650 km2) että asukasluvultaan (noin 2 300, arvio 2006) suurin. Muita saaria ovat Dhuladhiya, Dissei, Dohul, Erwa, Harat, Harmil, Isra-Tu, Nahaleg, Nora (Norah) ja Shumma.[1] Joillekin saarista on veneyhteys läheisestä satamakaupungista Massawasta.

Dahlakin saaristo on myös koti monelle erilaiselle merenelävälle ja merilinnuille. Saaristossa harrastettiin jo Rooman valtakunnan aikoihin helmenkalastusta, ja sitä tapahtuu siellä vieläkin, joskin pienemmässä mittakaavassa.lähde?

Saariston asukkaat puhuvat dahlikin kieltä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Phillips, Matt ja Jean-Bernard Carillet: ”Eritrea”, Ethiopia & Eritrea, s. 339–346 Massawa, 346–349 Dahlak Islands, 349–350 Adulis. Lonely Planet Publications Pty Ltd, 2006, 3rd Edition. ISBN 1-74104-438-7. (englanniksi)
  2. EASO Country of Origin Information Report. Eritrea Country Focus (pdf) (Muun muassa kohta 1.4 Administarative structure, s. 17–19) 5/2015. easo.europa.eu. Viitattu 11.1.2016. (englanniksi)