Curium(III)oksidi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Curiumoksidi
Kristallstruktur Lanthanoid-C-Typ.png
Tunnisteet
CAS-numero 12371-27-6
12526-35-1 (244Cm)
Ominaisuudet
Molekyylikaava Cm2O3
Moolimassa 524–552 g/mol (isotoopista riippuen)
Ulkomuoto valkoista[1] tai hieman kellanruskeaa[2]
Sulamispiste 2 270 ± 25 °C[2]
Liukoisuus veteen ei liukene

Radiation warning symbol.svg

Curium(III)oksidi tai curiumseskvioksidi Cm2O3 on aktinoidi curiumin epäorgaaninen yhdiste hapen kanssa. Se on yksi yleisimmistä curiumin yhdisteistä. Curium(III)oksidia voidaan valmistaa pelkistämällä curiumdioksidia CmO2 vedyllä 700–1 055 °C lämpötilassa[3], tai hajottamalla sitä 600 °C lämpötilassa ja alhaisessa paineessa.[2] Yhdiste ei liukene veteen, mutta liukenee helposti epäorgaanisiin happoihin.[4]

Curium(III)oksidi esiintyy kiderakenteeltaan kolmessa muodossa:[3][5][6]

Muoto Avaruusryhmä No. a,b,c (pm) β (deg) Z Tiheys
(g/cm3)
Heksagonaalinen α-Cm2O3 P3m1 156 380; 380; 599
Monokliininen β-Cm2O3 12 1428; 364; 888 100,31
Kuutiollinen γ-Cm2O3 Ia3 206 1100

(a, b ja c ovat hilavakiot, Z on kaavayksiköiden määrä alkeiskopissa, tiheys on laskettu röntgenkuvista.)

Matalissa lämpötiloissa vallitseva kuutiollinen muoto on rakenteeltaan samankaltainen kuin mangaanin oksidilla Mn2O3. Se muuttuu vähitellen sen oman radioaktiivisuuden vaikutuksesta heksagonaaliseksi α-Cm2O3:ksi huoneenlämpötilassa.[2] Kuutiollinen muoto muuttuu monokliiniseksi kuumennettaessa 800 °C. Myös heksagonaalisesta muodosta tapahtuu siirtymä monokliiniseen 500 °C lämpötilassa. Monokliininen 244Cm2O3 on huomattavan pysyvää; edes sen voimakas radioaktiivisuus ei vaikuta juurikaan kiderakenteeseen.[3][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Webelements: Curium: dicurium trioxide Viitattu 27.10.2018 (englanniksi)
  2. a b c d Lumetta, Gregg J. et al.: ”luku 9”, Curium, s. 1419–1421. Teoksessa: Morss, Lester R. et al. (toim.) The Chemistry of the Actinide and Transactinide Elements, 3. painos. Dordrecht: Springer, 2006. ISBN 1402035985. Teoksen verkkoversio (PDF). (englanniksi)
  3. a b c Haug, Hermann O.: Curium sesquioxide Cm2O3. Journal of Inorganic and Nuclear Chemistry, 1967, 29. vsk, nro 11. doi:10.1016/0022-1902(67)80014-9. (englanniksi)
  4. Günter Koch: Transurane Teil C: Die Verbindungen, s. 35–37. Gmelins Handbuch. Springer-Verlag, 1972. ISBN 978-3-662-11547-3. Kirja Googlen teoshaussa. (saksaksi)
  5. a b M. Noé, J. Fuger & G. Duyckaerts: Some recent observations on curium sesquioxide. Inorganic and Nuclear Chemistry Letters, 1970, 6. vsk, nro 1. doi:10.1016/0020-1650(70)80294-X. (englanniksi)
  6. L. B. Asprey, F. H. Ellinger, S. Fried, and W. H. Zachariasen: Evidence for Quadrivalent Curium: X-Ray Data on Curium Oxides. J. Am. Chem. Soc., 1955, 77. vsk, nro 6. doi:10.1021/ja01611a108. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.