Curium(III)oksidi
| Curiumoksidi | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | Cm2O3 |
| Moolimassa | 524–552 g/mol (isotoopista riippuen) |
| Ulkomuoto | valkoista[1] tai hieman kellanruskeaa[2] |
| Sulamispiste | 2 270 ± 25 °C[2] |
| Liukoisuus veteen | ei liukene |
|
|
|
Curium(III)oksidi tai curiumseskvioksidi Cm2O3 on aktinoidi curiumin epäorgaaninen yhdiste hapen kanssa. Se on yksi yleisimmistä curiumin yhdisteistä. Curium(III)oksidia voidaan valmistaa pelkistämällä curiumdioksidia CmO2 vedyllä 700–1 055 °C lämpötilassa[3], tai hajottamalla sitä 600 °C lämpötilassa ja alhaisessa paineessa.[2] Yhdiste ei liukene veteen, mutta liukenee helposti epäorgaanisiin happoihin.[4]
Curium(III)oksidi esiintyy kiderakenteeltaan kolmessa muodossa:[3][5][6]
| Muoto | Avaruusryhmä | No. | a,b,c (pm) | β (deg) | Z | Tiheys (g/cm3) |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Heksagonaalinen α-Cm2O3 | P3m1 | 156 | 380; 380; 599 | |||
| Monokliininen β-Cm2O3 | 12 | 1428; 364; 888 | 100,31 | |||
| Kuutiollinen γ-Cm2O3 | Ia3 | 206 | 1100 |
(a, b ja c ovat hilavakiot, Z on kaavayksiköiden määrä alkeiskopissa, tiheys on laskettu röntgenkuvista.)
Matalissa lämpötiloissa vallitseva kuutiollinen muoto on rakenteeltaan samankaltainen kuin mangaanin oksidilla Mn2O3. Se muuttuu vähitellen sen oman radioaktiivisuuden vaikutuksesta heksagonaaliseksi α-Cm2O3:ksi huoneenlämpötilassa.[2] Kuutiollinen muoto muuttuu monokliiniseksi kuumennettaessa 800 °C. Myös heksagonaalisesta muodosta tapahtuu siirtymä monokliiniseen 500 °C lämpötilassa. Monokliininen 244Cm2O3 on huomattavan pysyvää; edes sen voimakas radioaktiivisuus ei vaikuta juurikaan kiderakenteeseen.[3][5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Webelements: Curium: dicurium trioxide Viitattu 27.10.2018 (englanniksi)
- ↑ a b c d Lumetta, Gregg J. et al.: ”luku 9”, Curium, s. 1419–1421. Teoksessa: Morss, Lester R. et al. (toim.) The Chemistry of the Actinide and Transactinide Elements, 3. painos. Dordrecht: Springer, 2006. ISBN 1402035985. Teoksen verkkoversio (PDF). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c Haug, Hermann O.: Curium sesquioxide Cm2O3. Journal of Inorganic and Nuclear Chemistry, 1967, 29. vsk, nro 11. doi:10.1016/0022-1902(67)80014-9. (englanniksi)
- ↑ Günter Koch: Transurane Teil C: Die Verbindungen, s. 35–37. Gmelins Handbuch. Springer-Verlag, 1972. ISBN 978-3-662-11547-3. Kirja Googlen teoshaussa. (saksaksi)
- ↑ a b M. Noé, J. Fuger & G. Duyckaerts: Some recent observations on curium sesquioxide. Inorganic and Nuclear Chemistry Letters, 1970, 6. vsk, nro 1. doi:10.1016/0020-1650(70)80294-X. (englanniksi)
- ↑ L. B. Asprey, F. H. Ellinger, S. Fried, and W. H. Zachariasen: Evidence for Quadrivalent Curium: X-Ray Data on Curium Oxides. J. Am. Chem. Soc., 1955, 77. vsk, nro 6. doi:10.1021/ja01611a108. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- PubChem: Curium(III) oxide (englanniksi)