Culture Club

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Culture Club
(1981–1986)
Tiedot
Tyylilaji: pop/soul
Kotipaikka: Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli: englanti
Sivusto: culture-club.co.uk
Jäsenet
Boy George laulu
Mikey Craig basso
Roy Hay kitara, kosketinsoitin
Jon Moss rummut

Culture Club oli brittiläinen pop- ja soul-vaikutteinen yhtye, joka saavutti merkittävää suosiota 1980-luvulla ympäri maailmaa. Yhtyeen muodostivat solisti Boy George (oik. George O’Dowd), basisti Mikey Craig, kitaristi-kosketinsoittaja Roy Hay sekä rumpali Jon Moss, joka on soittanut rumpuja myös yhtyeissä The Damned, The Clash, London ja Adam and the Ants. Boy George kuului aiemmin lyhyen aikaa Sex Pistols -manageri Malcolm McLarenin kehittelemään Bow Wow Wow -yhtyeeseen. Hän herätti huomiota androgyynillä, fop-vaikutteisella olemuksellaan.

Yhtye luetaan joskus osaksi 1980-luvun alun ns. uusromanttista tyyliä, jonka muita edustajia ovat esimerkiksi alkuaikojen Duran Duran ja Spandau Ballet sekä Classix Nouveaux. Laajemmin se kuului em. yhtyeiden ohella punk-rockin jälkeiseen uuteen pop-musiikkiin kuten ABC ja Kajagoogoo.

Yhtyeen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissing to be clever[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen ensimmäiset singlet ”White boy” ja ”I’m afraid of me” eivät menestyneet kaupallisesti eivätkä saaneet radiosoittoa. Kolmas single, reggae-tyylinen ”Do you really want to hurt me” nousi suureksi kansainväliseksi menestykseksi nousten listaykköseksi vuoden 1982 lopulla Britanniassa ja monessa muussakin maassa. Se saavutti toisen sijan Yhdysvalloissa, jossa single pysyi listalla 28 viikkoa.

Debyyttialbumi Kissing to be clever nousi myös listoille ja oli kansainvälinen menestys. Yhdysvaltain Billboard Hot-200 -albumilistalla levy nousi korkeimmillaan sijalle #14, pysyen listalla 60 viikkoa. Levy myi noin 2 miljoonaa kappaletta platinalevyrajan ollessa miljoona kappaletta. Albumilta irrotetut singlet ”Time (Clock of the heart)” ja ”I’ll tumble 4 ya” nousivat kymmenen eniten myydyn joukkoon niin Yhdistyneessä kuningaskunnassa kuin Yhdysvalloissakin. Culture Club teki myös historiaa olemalla ainoa yhtye, joka oli saanut kolme peräkkäistä top-10 hittiä debyyttialbumilta Yhdysvalloissa sitten The Beatlesin. ”Time” julkaistiin alun perin vain singlenä ja lisättiin albumin myöhempiin painoksiin.[1]

Colour by numbers[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen albumi Colour by numbers julkaistiin 1983. Ensimmäisenä singlenä albumilta julkaistiin ”Church of the poison mind”, josta tuli suuri hitti Euroopassa ja Amerikassa. Toinen single ”Karma chameleon” nousi yhdeksi maailman kaikkien aikojen suurimmista ja tunnetuimmista hiteistä. Se saavutti listaykkössijan 16 Euroopan maassa sekä nousi kolmeksi viikoksi ykköseksi Yhdysvaltain virallisella singlelistalla. Yhdistyneessä kuningaskunnassa se pysyi ykkösenä kuusi viikkoa ja oli vuoden 1983 myydyin single. Muut albumilta irrotetut singlet ”Miss Me Blind”, ”It’s a Miracle”, ja ”Victims” olivat kaikki suuria kansainvälisiä hittejä. Pelkästään Yhdysvalloissa albumia myytiin yli neljä miljoonaa kappaletta. Maailmanlaajuisesti myynti oli yli 16 miljoonaa kappaletta. Albumilla oli vierailevana kosketinsoittajana entinen Sailor-yhtyeen jäsen Phil Pickett.[2] Taustalaulajana toiminut Helen Terry on hyvin esillä kappaleessa ”Black Money”.

Suuresta suosiostaan huolimatta jännitteet yhtyeessä kasaantuivat. Boy Georgella ja rumpali Jon Mossilla oli ollut salaa suhde jo pidemmän aikaa. Suhteen salassa pitäminen yhtyeen muilta jäseniltä ja lehdistöltä vei Mossin sekä Boyn voimia synnyttäen riitoja.

Waking up with the house of fire[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmas albumi Waking up with the house of fire epäonnistui kaupallisesti myyden ainoastaan neljä miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti, joista yksi miljoona myytiin Yhdysvalloissa. Se nousi Yhdysvaltain Billboard Hot-200 -albumilistalla korkeimmillaan sijalle #26 ja pysyi listalla 20 viikkoa. Se oli huomattavasti heikommin kuin edellinen albumi Colour by numbers, joka nousi korkeimmillaan sijalle #2 ja pysyen listalla 59 viikkoa.

Albumilta irtosi vain yksi isompi hitti ”The War Song”. Lisäksi siltä julkaistiin singlet ”The Medal Song” ja ”Mistake No. 3”. Boy kertoi pian levyn julkaisun jälkeen, että oli tyytymätön albumin lopputulokseen, koska levy-yhtiö oli halunnut jatkoa edelliselle levylle liian pian eikä yhtye ehtinyt tehdä levystä oman näköistään. Boyn mielestä tämä karkotti faneja huomattavasti.

From Luxury to Heartache[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1985 Boy George alkoi käyttää heroiinia ja muita huumeita. Vuonna 1986 hänet pidätettiin kannabiksen hallussapidosta. Paria päivää myöhemmin hänen asunnoltaan löydettiin huumeiden yliannostukseen kuollut Michael Rudetski, joka oli soittanut koskettimia yhtyeen levyllä. Yhtyeen musikillinen luovuus alkoi rapautua. Neljännen From Luxury to Heartache albumin nauhoitukset venyivät niin pahasti huumeiden käytön aiheuttamien lieveilmiöiden takia, että tuottaja Arif Mardin peruutti nauhoitussessiot ja antoi nauhoitustehtävät Lew Hahnille. Esimerkiksi ”Gusto Blusto” ja ”Reasons” -appaleiden valmistumiseen meni useita päiviä Boy Georgen huumeriippuvuuden vuoksi.

Ongelmista huolimatta levylle saatiin muutama hyväkin kappale, muun muassa albumin suurin singlehitti ”Move Away”, joka ylsi sijalle 7. Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja sijalle 12. Yhdysvalloissa. Georgen hallitsematon huumeriippuvuus ja fyysiseksi väkivallaksi muuttuneet riidat Jonin kanssa johtivat siihen, että yhtye joutui perumaan koko Amerikan kiertueensa. Albumi nousi Top-10:een Briteissä ja top-40:een Yhdysvalloissa, mutta myi silti alle miljoona kappaletta maailmanlaajuisesti.

Vuonna 1987 Boy George lähti Culture Clubin riveistä soolouralle ja sai muutaman ison hitin, kuten ”Everything I Own” ja ”The Crying Game”.

Comeback[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1998 jäsenet päättivät jättää erimielisyydet ja tehdä comebackin. Uusi single ”I Just Wanna Be Loved” nousi sijalle 4 brittilistalla ja yhtyeen paluukiertue oli menestys. Vuonna 2003 julkaistiin DVD yhtyeen Royal Albert Hallin keikasta, joka myös oli menestys, mutta Boy halusi jättäytyä jälleen pois yhtyeen riveistä. Uusi laulaja oli nimeltään Sam Butcher ja yhtye suunnitteli uutta studioalbumia vuodelle 2007, mutta luopui suunnitelmista.

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kissing to Be Clever (1982)
  • Colour By Numbers (1983)
  • Waking Up With the House on Fire (1984)
  • From Luxury to Heartache (1986)
  • This Time: the First Four Years (kokoelma, 1987)
  • At Worst… The Best Of Boy George and Culture Club (kokoelma, 1993)
  • Don’t Mind If I Do (1999)
  • Greatest Hits (kokoelma, 2005)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ira Robbins- The New Music & Tape Guide Omnibus Press 1987
  2. Albumi Color By Numbers kansitiedot Virgin 1983