Nappikotula
| Nappikotula | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Kladi: | Aitokaksisirkkaiset |
| Kladi: | Asteridit |
| Lahko: | Asterales |
| Heimo: | Asterikasvit Asteraceae |
| Alaheimo: | Asteroideae |
| Tribus: | Anthemideae |
| Suku: | Kotulat Cotula |
| Laji: | coronopifolia |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Cotula coronopifolia |
|
| Katso myös | |
Nappikotula (Cotula coronopifolia, lajinimi coronopifolia variksenkrassien Coronopus mukaan) on Etelä-Afrikasta laajalle levinnyt asterikasvilaji.
Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nappikotula on yksivuotinen ja ryydintuoksuinen, matalakasvuinen ja rentovartinen. Lehdet ovat suikeita, hampaisia tai liuskaisia, korvakkeellisia. Mykeröt ovat keskimäärin yhden senttimetrin levyisiä. Niissä on vaaleankeltaiset kehräkukat mutta ei lainkaan laitakukkia.[1]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nappikotula kasvaa alkuperäisenä eteläisessä Afrikassa Etelä-Afrikan tasavallassa Kapmaalla ja Namibiassa. Se on levinnyt laajasti usealle mantereelle: Pohjois-Amerikkaan, Etelä-Amerikkaan, Eurooppaan, Pohjois-Afrikkaan, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.[2]
Pohjoismaissa nappikotula on hyvin harvinainen uustulokas.[1] Se on saavuttanut Pohjois-Euroopan maista Tanskan ja Ruotsin painolastikasvina 1800-luvulla. Suomessa laji on havaittu ensimmäisen kerran vuonna 2012 Helsingin Arabianrannassa valkoposkihanhien laitumelta. Nappikotulan epäillään levinneen Suomeen muuttolintujen kuljettamana ja Ruotsissa uusien kasvupaikkojen olevan lintulevintäisiä.[3][4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos, s. 616. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
- ↑ United States Department of Agriculture (USDA), National Plant Germplasm System: Cotula coronopifolia L. Viitattu 27.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Widgren, Å. 2003: Kotula – guldknappar på spridning i Sverige. Svensk Botanisk Tidskrift 97(3–4): 130–133.
- ↑ Ojala, M. 2013: Nappikotula ja sinivihvilä Helsingin Arabianrannassa (U). Lutukka 29(2): 55–56.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|