Cornelia Hütter
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: ![]() | |||
Naisten alppihiihto | |||
MM-kilpailut | |||
![]() |
Courchevel / Méribel 2023 | supersuurpujottelu |
Cornelia Hütter (s. 29. lokakuuta 1992) on itävaltalainen alppihiihtäjä, joka edustaa SV St. Radegund -seuraa. Hän on voittanut kolme maailmancupin osakilpailua. Hän on sijoittunut aikuisten maailmanmestaruuskilpailuissa parhaimmillaan neljänneksi ja olympiakisoissa seitsemänneksi.[1]
Arvokilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 2011 Hütter saavutti nuorten MM-kilpailuissa pronssia syöksylaskussa ja supersuurpujottelussa. Sotšin olympialaisissa 2014 hän sijoittui syöksylaskussa 24:nneksi. Vailin / Beaver Creekin MM-kilpailuissa 2015 hän sijoittui supersuurpujottelussa neljänneksi ja syöksylaskussa 15:nneksi. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän oli supersuurpujottelussa kahdeksas ja syöksylaskussa kolmastoista. Pekingin olympialaisissa 2022 hän oli syöksylaskussa seitsemäs ja supersuurpujottelussa jälleen kahdeksas. Courchevelin / Méribelin MM-kilpailuissa 2023 Hütter saavutti pronssia supersuurpujottelussa samalla ajalla Norjan Kajsa Vickhoff Lien kanssa. Syöksylaskussa hän sijoittui neljänneksi.[1]
Maailmancup[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maailmancupissa Hütter kilpaili ensimmäisen kerran Lake Louisen syöksylaskussa joulukuussa 2011. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti tammikuussa 2013 oltuaan kymmenes Sankt Antonin syöksylaskussa. Ensimmäisen palkintosijansa hän saavutti oltuaan kolmas Val d’Isèren syöksylaskussa joulukuussa 2013. Hän sijoittui supersuurpujottelun maailmancupissa neljänneksi kaudella 2014–2015.[1]
Joulukuussa 2015 Hütter saavutti Lake Louisen syöksylaskuissa sijat kaksi ja kolme. Lake Louisen supersuurpujottelussa hän oli kolmas. Hän oli samalla kaudella Altenmarkt-Zauchenseessa kolmas sekä syöksylaskussa että supersuurpujottelussa. La Thuilen syöksylaskussa hän sijoittui toiseksi. Ensimmäisen voittonsa hän saavutti Lenzerheiden supersuurpujottelussa maaliskuussa 2016. Sankt Moritzissa hän oli supersuurpujottelussa kolmas. Hän sijoittui maailmancupin kokonaiskilpailussa seitsemänneksi, supersuurpujottelucupissa neljänneksi ja syöksylaskucupissa viidenneksi kaudella 2015–2016[1]
Kaudella 2016–2017 Hutter sijoittui toiseksi Val d’Isèren syöksylaskussa. Kaudella 2017–2018 hän voitti Lake Louisen syöksylaskun sekä oli kolmas Bad Kleinkirchheimin supersuurpujottelussa ja Garmisch-Partenkirchenin syöksylaskussa. Syöksycupissa hän sijoittui neljänneksi. Kaudella 2018–2019 hän oli Lake Louisen syöksylaskussa toinen. Kaudella 2021–2022 hän sijoittui tammikuun lopulla Garmisch-Partenkirchenissa syöksylaskussa kolmanneksi ja jakoi voiton Federica Brignonen kanssa seuraavan päivän supersuurpujottelussa. Helmikuun lopulla hän sijoittui Crans-Montanan ensimmäisessä syöksylaskussa kolmanneksi. Kaudella 2022-2023 hän sijoittui Lake Louisen supersuurpujottelussa toiseksi ja ensimmäisessä syöksylaskussa kolmanneksi. Cortina d'Ampezzon supersuurpujottelussa hän sijoittui toiseksi. Hän voitti Kvitjfellin supersuurpujottelun.[1]
Maailmancupin osakilpailuvoitot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päivä | Paikka | Laji |
---|---|---|
12. maaliskuuta 2016 | ![]() |
Supersuurpujottelu |
1. joulukuuta 2017 | ![]() |
Syöksylasku |
30. tammikuuta 2022 | ![]() |
Supersuurpujottelu |
3. maaliskuuta 2023 | ![]() |
Supersuurpujottelu |
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Cornelia Hütter Olympedia. (englanniksi)