Club for Five

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Club For Five)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Club for Five
Club for Five esiintymässä Espan lavalla toukokuussa 2014.
Club for Five esiintymässä Espan lavalla toukokuussa 2014.
Tiedot
Toiminnassa 2000–
Kotipaikka Suomi Suomi
Laulukieli suomi
englanti
Jäsenet

Maija Sariola
Saima Haapanen
Jouni Kannisto
Juha Viitala
Tuukka Haapaniemi

Entiset jäsenet

Tuomas Ahola
Eeppi Ursin
Ninni Poijärvi

Levy-yhtiö

Universal Music (2004–2007)
Warner Music Finland (2009–2016)

Aiheesta muualla
Kotisivut

Club for Five on Helsingissä vuonna 2000 perustettu suomalainen a cappella -lauluyhtye.[1] Yhtye voitti Tampereen Sävel -yhtyelaulukilpailun vuonna 2001.[2] Yhtye on keikkaillut Suomen lisäksi myös ulkomailla, muun muassa Kiinassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.[2]

Yhtye on julkaissut seitsemän studioalbumia ja niistä viisi myynyt kultaa.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Ninni Poijärvi, Susanna Lukkarinen (o.s. Hietala), Jouni Kannisto, Tuomas Ahola ja Tuukka Haapaniemi.[3] Sopraanona toiminut Poijärvi jätti yhtyeen ja siirtyi soolouralle keväällä 2005.[4] Poijärven tilalle yhtyeeseen nousi Maija Sariola (o.s. Kinnunen).[4] Syyskaudella 2007 Maija Sariolan sijaisena toimi Eeppi Ursin.[4] 3. tammikuuta 2011 uutisoitiin Tuomas Aholan ja Susanna Hietalan jättäneen yhtyeen ja Eeppi Ursinin ja Juha Viitalan korvanneen heidät.[5] 10. kesäkuuta 2013 yhtye ilmoitti Eeppi Ursinin jättävän yhtyeen ja hänen tilalleen yhtyeeseen palasi perustajajäsen Susanna Lukkarinen.[6]

Nykyinen kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
Albumilista
Ensi-ilta
  • Julkaistu: 26. lokakuuta 2004
  • Levy-yhtiö: Universal Music
  • Formaatti: CD / digitaalinen
#9 [7] 15 000+
(kultaa)[8]
Uni
  • Julkaistu: 3. toukokuuta 2006
  • Levy-yhtiö: Universal Music
  • Formaatti: CD / digitaalinen
#7 [9]
Rekiretki
  • Julkaistu: 7. marraskuuta 2007
  • Levy-yhtiö: Universal Music
  • Formaatti: CD / digitaalinen
#13 [10] 15 000+
(kultaa)[11]
You’re the Voice #8 [12] 16 500+
(kultaa)[13]
Ihmiset #7 [14] 14 100+
(kultaa)[13]
Jouluna #9 [15] 12 000+
(kultaa)[16]
Ennen tätä hetkeä #45 [17]
Songs of Kirka
  • Julkaistu: 1. maaliskuuta 2019
  • Formaatti: CD / digitaalinen
Virret
  • Julkaistu: 24. syyskuuta 2020
  • Formaatti: CD / digitaalinen

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
Albumilista
In Concert – You’re the Voice #47 [18]
Jouluna Live
  • Julkaistu: 17. joulukuuta 2018
  • Formaatti: CD / digitaalinen

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
Albumilista
Kaikki parhaat – Best Of 2003–2016
Joulun parhaat

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Club For Five: Emme kilpaile Rajattoman kanssa Helsingin Uutiset. Arkistoitu 4.1.2014. Viitattu 4.1.2013.
  2. a b Äänien harmoniaa Club For Fiven tyyliin Metropoli.net. Viitattu 4.1.2013.
  3. Kuopion kysymyksiä ja vastauksia Club for Five. Arkistoitu 11.6.2013. Viitattu 4.1.2013.
  4. a b c Club for Five – eleganttia lauluvoimaa Jazzrytmit. Arkistoitu 13.10.2015. Viitattu 4.1.2013.
  5. Club For Five muutoksen tuulissa Warner Music Finland. Arkistoitu 4.1.2014. Viitattu 4.1.2013.
  6. Alkuperäisjäsen palaa lauluyhtye Club For Fiveen Savon Sanomat. Arkistoitu 4.1.2014. Viitattu 4.1.2013.
  7. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Club for Five – Ensi-ilta Musiikkituottajat ry. Viitattu 4.1.2014.
  8. Club For Five julkaisee Unen Findance. Viitattu 4.1.2014.
  9. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Club for Five – Uni Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 4.1.2014. Viitattu 4.1.2014.
  10. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Club for Five – Rekiretki Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 4.1.2014. Viitattu 4.1.2014.
  11. Club for Five leikkii äänellä Rekiretki-kiertueella Länsiväylä. Arkistoitu 4.1.2014. Viitattu 4.1.2014.
  12. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Club for Five – You're The Voice Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 4.5.2014. Viitattu 4.1.2014.
  13. a b Musiikkituottajat – Tilastot – Kulta- ja platinalevyt: Club for Five Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 20.8.2014. Viitattu 4.1.2014.
  14. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Club for Five – Ihmiset Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 4.1.2014. Viitattu 4.1.2014.
  15. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Club for Five – Jouluna Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 16.12.2013. Viitattu 4.1.2014.
  16. Club For Five myi kultaa uudella joululevyllään Radio Nova. Viitattu 4.1.2014.
  17. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Club for Five – Ennen tätä hetkeä Musiikkituottajat ry. Viitattu 25.12.2015.
  18. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Club for Five – In Concert-You're The Voice Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 4.1.2014. Viitattu 4.1.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]