Claude Louis Berthollet
| Claude Louis Berthollet | |
|---|---|
 Claude Louis Berthollet |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 9. joulukuuta 1748 Talloires, Savoiji |
| Kuollut | 6. marraskuuta 1822 Arcueil, Ranska |
| Kansalaisuus | Ranska |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Chambéry, TOrino |
| Väitöstyön ohjaaja | Antoine Lavoisier |
| Oppilaat | Louis-Joseph Gay-Lussac |
| Tutkimusalue | Kemia |
| Tunnetut työt |
Kemiallinen tasapaino, kemiallinen nimistö, kloorivalkaisu |
 Nimikirjoitus |
|
Claude Louis Berthollet (9. joulukuuta 1748 Talloires, Savoiji – 6. marraskuuta 1822, Arcueil, Ranska) oli savoijilais-ranskalainen kemisti, josta vuonna 1804 tuli Ranskan senaatin varapredidentti.[1] Hänet vaikutti osaltaan sen käsityksen muotoutumiseen, että käänteiset reaktiot johtavat kemiallisen tasapainon teorian kehittämiseen. Lisäksi hänet tunnetaan osallisuudestaan nykyisen kemiallisen nimistön laatimiseen. Berthollet oli myös ensimmäinen, joka osoitti kloorikaasun valkaisukyvyn ja keksi valkaisuaineena käytetyn natriumhypokloriitin.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Claude Louis Berthollet syntyi vuonna 1749 Talloiresissa lähellä Annecyä, joka tuolloin kuului Savoijin herttuakuntaan. Hän aloitti opintonsa Chambéryssä ja jatkoi niitä Torinossa, jossa hän suoritti tutkinnon lääketieteessä. Berthollet'n suuret saavutukset kemian alalla johtivat lyhyen ajan kuluessa siihen, että hänet vuonna 1780 nimitettiin Ranskan tiedeakatemian jäseneksi.[2]
Berthollet laati yhdessä Antoine Lavoisier'n ja eräiden kemistien kanssa systemaattisen kemiallisen nimistön, johon nykyinen kemiallisten yhdisteiden nimeämiskäytäntö pohjautuu.
Berthollet kehitti Ranskan salpietari-, teräs- ja värjäämöteollisuutta.[3] Väriaineiden ohella hän tutki myös valkaisuaineita, ja vuonna 1785 hän ensimmäisenä pani alulle kloorikaasun kaupallisen käytön valkaisuaineena. Pariisin Quai Javelin varrella olleessa laboratorioissaan hän valmisti vuonna 1789 ensimmäistä nykyisin käytössä olevien kaltaista valkaisunestettä johtamalla kloorikaasua natriumkarbonaattiliuokseen. Tuloksena saatu neste, joka tunnettiin nimellä Eau de Javel ("Javelin vesi"), oli natriumhypokloriitin laimeaa liuosta. Berthollet keksi myös kaliumkloraatin[3] (KClO3) joka sekin on vahvasti hapettava klooriyhdiste ja jota voidaan käyttää myös valkaisuaineena. Se tunnetaankin myös nimellä Berthollet'n suola.
Berthollet keksi myös räjähdyselohopean.[3] Vuonna 1785 hän osoitti ensimmäisenä, että ammoniakki on typen ja vedyn yhdiste.
Berthollet oli yksi ensimmäisistä kemisteistä, joka tunnisti käänteisreaktioiden tyypilliset ominaisuudet ja selvitti siihen liittyen kemiallisen tasapainon luonteen.
Berthollet joutui pitkäaikaiseen kiistaan toisen ranskalaisen kemistin, Joseph Proustin kanssa määrättyjen painosuhteiden lain pätevyydestä. Proust väitti, että kemialliset yhdisteet sisältävät valmistusmenetelmästään riippumatta niissä olevia alkuaineita aina samassa suhteessa, kun taas Berthollet'n mukaan tämä suhde voi vaihdella riippuen siitä, kuinka paljon reaktioon osallistuvia aineita alkujaan on. Vaikka Proust todisti teoriansa tarkoilla mittauksilla, se ei heti tullut yleisesti hyväksytyksi, mikä osittain johtui Berthollet'n auktoriteetista. Laki tuli lopullisesti hyväksytyksi, kun Berzelius vahvisti sen vuonna 1811. Myöhemmin kuitenkin osoittautui, että myös Berthollet oli osittain oikeassa, sillä on olemassa myös ryhmä yhdisteitä, jotka eivät noudata määrättyjen painosuhteiden lakia. Berthollet'n kunniaksi tällaisia ei-stoikiometrisiä yhdisteitä sanotaan myös berthollideiksi.
Berthollet oli yksi Napoleonin mukana Egyptiin matkustaneista tiedemiehistä, ja hän oli Institut d'Égypten fysikaalisen ja luonnonhistoriallisen osaston jäsen.
Vuonna 1789 Berthollet valittiin Lontoon Royal Societyn jäseneksi.[4] Vuonna 1801 hänet valittiin Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian jäseneksi, vuonna 1820 Royal Society of Edinburghin jäseneksi.[5] ja vuonna 1822 American Academy of Arts and Sciencesin ulkomaiseksi kunniajäseneksi.[6]
Berthollet'ta syytettiin ateismista. Napoleon totesi asiasta: "Mistä johtui, että Laplace oli ateisti. Instituutin jäsenistä eivät myöskään Monge, Berthollet ja Lagrange eivät uskoneet Jumalaan. Mutta he eivät mielellään puhuneet asiasta."[7]
Berthollet kuoli Arcueilissa, Ranskassa vuonna 1822.
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1788 Berthollet meni naimisiin Marguerite Baurin kanssa.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ R. Po-chia Hsia, Lynn Hunt, Thomas R. Martin, Barbara H. Rosenwein, Bonnie G. Smith: The Making of the West, Peoples and Culture, A Concise History, Volume II: Since 1340, 2. painos, s. 685. New York: Bedford/St. Martin's, 2007.
- ↑ Claud Louis Berthollet NNBD. Viitattu 15.7.2015.
- ↑ a b c ”Berthollet”, Otavan iso Fokus, 1. osa (A–El), s. 367. Otava, 1973. 951-1-00273-2.
- ↑ Library and Archive Catalogue Royal Society. Arkistoitu 21.11.2011. Viitattu 15.7.2015.
- ↑ a b Former Fellows of The Royal Society of Edinburgh 1783–2002 Royal Society of Edinburgh. Arkistoitu 19.9.2015. Viitattu 15.7.2015.
- ↑ Book of Members, 1780–2010: Chapter B American Academy of Arts and Sciences. Viitattu 15.7.2015.
- ↑ Gaspard Gourgaud: Talks of Napoleon at St. Helena with General Baron Gourgaud, s. 274. {{{Julkaisija}}}, 1904.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Dictionary of Scientific Biograpy 2, s. 73–82. Charles Scribner's Sons, Vuosi = 1970–1980. ISBN 978-0-684-10114-9.
- Singuläre Punkte chemischer Diagramme. (Dem Andenken CLAUDE-LOUIS BERTHOLLET, 1748-1822. Zeitschrift für anorganische und allgemeine Chemie, 1925, 146. vsk, nro 1, s. 69–102. doi:10.1002/zaac.19251460105.
- Between science and craft: The case of berthollet and dyeing. Zeitschrift für anorganische und allgemeine Chemie, 1990, 47. vsk, nro 3. doi:10.1080/00033799000200211.
- Scientific Aspects of the French Egyptian Expedition 1798–1801. Proceedings of the American Philosophical Society, 1989, 133. vsk, nro 4, s. 447–474.
- Berthollet's Essai de statique chimique and Acidity. Isis, 1976, 67. vsk, nro 2, s. 229–238. doi:10.1086/351586.
- Hypochlorite bleaches in the textile industry : a history. School science review, 2000, 82. vsk, nro 299, s. 65–71.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Berthollet'n teokset Project Gutenberg. Viitattu 15.7.2015.
| ||||||||||||||||||||||
