Tämä on lupaava artikkeli.

Claude Alexandre de Bonneval

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Claude Alexandre de Bonneval
Bonneval Humbaracı Ahmet paššana. Jean-Étienne Liotardin aikalaismuotokuva.
Bonneval Humbaracı Ahmet paššana. Jean-Étienne Liotardin aikalaismuotokuva.
Henkilötiedot
Muut nimet Humbaracı Ahmet pašša
Syntynyt 14. heinäkuuta 1675
Coussac, Ranska
Kuollut 23. maaliskuuta 1747 (71 vuotta)
Istanbul, Osmanien valtakunta
Kansallisuus Ranska, Osmani
Ammatti Sotilas
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Royal Standard of the King of France.svg Ranska
Flag of the Habsburg Monarchy.svg Habsburgien Itävalta
Osmanien valtakunna lippu lippu Osmanien valtakunta
Palveluvuodet 1688–1747

Claude Alexandre de Bonneval, Bonnevalin kreivi (14. heinäkuuta 1675, Coussac, Ranska – 23. maaliskuuta 1747 Istanbul, Osmanien valtakunta) oli Ranskan armeijan upseeri, joka siirtyi ensin Habsburgien monarkian Itävallan palvelukseen ja myöhemmin Osmanien valtakuntaan, jossa hän kääntyi islaminuskoon ja otti turkkilaisen nimen Humbaracı Ahmet pašša.[1]

Bonneval oli 1700-luvun suuria seikkailijoita. Hän osallistui moniin sotiin ja sotaretkiin sekä kunnostautui taisteluissa niin rohkeutensa kuin sotilaallisen kyvykkyytensäkin ansiosta. Hän oli myös äkkipikainen ja ristiriitainen luonne, joka ajautui usein vakaviin ongelmiin esimiestensä kanssa.[2]

Ranskassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Château de Bonneval, Bonnevalin synnyinkoti.

Bonneval syntyi Coussacissa 14. heinäkuuta 1675 vanhaan limousinilaiseen aatelissukuun, jolla oli sukusiteitä vallassa olevaan Bourbonin hallitsijasukuun.[3] Hän oli perheen kolmas poikalapsi. Hänen vanhin isoveljensä kuoli pienenä, joten pojista keskimmäinen César-Phoebus peri suvun tilukset. Claude Alexandre osoitti jo nuorena voimakasta tahtoa, mutta samalla hän oli myös hankala ja ajautui riitoihin helposti. Isänsä kuoleman jälkeen hänet lähetettiin jesuiittojen kouluun. Hän menestyi latinan ja historian opiskelussa, mutta hänet erotettiin huonon käytöksen vuoksi. 13-vuotiaana hän liittyi upseerikokelaaksi Ranskan laivastoon ja oli mukana Dieppen, La Hoguen ja Cádizin meritaisteluissa. Hän sai kuitenkin potkut, koska hän oli haastanut esimiehensä kreivi de Beaumontin kaksintaisteluun.[4][5]

Laivaston jälkeen hän lainasi isoveljeltään 33 000 livreä, joilla hän osti komentajuuden kaartinjalkaväessä.[5] Bonneval osoitti huomattavaa rohkeutta ja sotilaallista kyvykkyyttä Espanjan perimyssodan Italiaan ja Alankomaihin kohdistuneiden sotaretkien taisteluissa. Sana hänen ansioistaan Luzzaran taistelussa kantautui jopa vastustajaa johtaneen Savoijin ruhtinaan Eugenin korviin. Hän yleni rykmentinkomentajaksi, mutta ajautui riitaan sotaministeri Michel Chamillartin kanssa, joka esitti häntä kohtaan epäilyjä valtion varojen väärinkäytöstä Italian sotaretken aikana. Bonneval koki kunniansa tulleen loukatuksi ja ivasi sotaministeriä julkisesti. Chamillart vei asian sotaoikeuden käsiteltäväksi. Sotaoikeus tuomitsi vuonna 1704 Bonnevalin kuolemaan. Hän oli kuitenkin ennakoinut hyvin ankaraa tuomiota, joten hän järjesti pakonsa Saksaan ennen pidättämistään.[3][4][6][2]

Habsburgien monarkiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruhtinas Eugenin myötävaikutuksella Bonneval ylennettiin kenraaliksi, ja hän sai rykmentinkomentajuuden Itävallan armeijasta. Espanjan perimyssodan aikana Bonneval kunnostautui taisteluissa entistä kotimaataan Ranskaa vastaan. Vuonna 1706 hän taisteli ranskalaisia vastaan muun muassa Provencessa, Dauphinéssa, Torinossa ja Malplaquetissa. Itävallan–Turkin sodassa hän taisteli turkkilaisia vastaan. Hän haavoittui vaikeasti Petrovaradinin taistelussa Serbiassa vuonna 1716. Taistelua johtanut ruhtinas Eugen kuvaili Bonnevalia ”johtavaksi kenraaliksi ei vain saksalaisten keskuudessa, vaan kaikkien keisarillisten vasallien keskuudessa”.[2] Hänen turkkilaissodassa osoittamasta rohkeudestaan kertovia tarinoita kantautui aina Ranskaan, jonka sijaitsihallitsijana toiminut Filip I päätti armahtaa hänet.[6] Niinpä toipumislomansa lopulla hän saattoi vierailla Pariisissa.[3][7]

Avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Judith-Charlotte de Bonneval, Alexander Roslinin muotokuvamaalaus 1700-luvulta.

Ranskassa vieraillessaan Bonneval avioitui 5. heinäkuuta 1717 marsalkka de Bironin tyttären Judith-Charlotten (1693–1741) kanssa. Kotionnea ei kestänyt kauan, sillä Bonneval jätti vaimonsa vain viikon parin jälkeen. Itävallan armeija siirtyi piirittämään Belgradia 16. heinäkuuta, ja kiiruhtaen matkannut Bonneval ehti osallistua taisteluun, jossa hän ansioitui.[3][7]

Uusi riita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bonneval olisi todennäköisesti voinut saavuttaa Itävallan armeijan korkeimman eli sotamarsalkan sotilasarvon. Hän ajautui kuitenkin jälleen ongelmiin. Ruhtinas Eugen nimitti hänet tykistön tarkastajaksi Alankomaihin, jossa hänen temperamenttinsa johti hänet riitoihin Prien markiisin, kuvernööri Hercule-Louis Turinettin kanssa. Hän kritisoi Turinettia ankarasti, mikä puolestaan suututti ruhtinas Eugenin, joka katsoi alaisensa arvostelun heijastuvan häneen itseensä. Ruhtinaan asetuttua Turinettin puolelle Bonnevalin sanallinen keihäs kohdistui suoraan häneen. Ruhtinaan määräyksestä Turinetti asetti Bonnevalin arestiin, ja Bonneval joutui toistamiseen sotaoikeuteen. Ruhtinas, joka aiemmin oli puhunut Bonnevalista varsin myönteisesti, totesi nyt: ”Jos hän tulisi yhdestä ovesta sisään, minä menisin toisesta ulos”.[2] Hänet tuomittiin jälleen kuolemaan, mutta pitkään mietittyään uusi keisari Kaarle VI muutti tuomion vuoden pituiseksi vankilatuomioksi, jonka jälkeen hänet tuli karkottaa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueelta.[3][6][2]

Pakolaisena Venetsiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bonneval istui tuomionsa loppuun ja pakeni keisarikunnan alueelta Venetsian tasavaltaan, jonne hän yritti asettua asumaan. Habsburgit olivat kuitenkin kostonhimoisia ja pystyivät tekemään Bonnevalin elämästä vaikeaa Venetsiassakin. Hän yritti hakeutua useamman maan armeijaan, mutta turhaan, sillä Habsburgien Itävallan liittolaisina nämä eivät uskaltaneet värvätä häntä.[8] Venetsiassa Bonneval tapasi Italiassa matkustelevan Montesquieun, joka kävi hänen luonaan useita kertoja. Montesquieu kuvaili Bonnevalia erinomaiseksi keskustelijaksi ja tarkkaavaiseksi kuuntelijaksi, joka välillä kertoi kiinnostavia tarinoita erikoisista kokemuksistaan sodissa ja elämässään ja joka osasi laatia taitavia luonnekuvauksia tuntemistaan kenraaleista ja ministereistä.[9]

Osmanien valtakunnassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulttaani Mahmud I hallitsi Osmanien valtakuntaa Bonnevalin siellä eläessä.

Viimein Bonneval päätti matkustaa Istanbuliin tarjotakseen palvelustaan Osmanien valtakunnalle, jota vastaan hän oli taistellut vain vähän aiemmin. Hän matkusti Cavtatin kautta Sarajevoon vuonna 1727. Habsburgien ote ylsi kuitenkin myös Bosniaan, ja itävaltalaiset virkamiehet pidättivät Bonnevalin tämän asunnosta. Bonneval joutui odottelemaan kuukausia samalla, kun hänen pidättäjänsä pohtivat eri mahdollisuuksia hänen kohtalostaan päättämiseksi. Välillä suunniteltiin Bonnevalin saattamista oikeuden eteen Wieniin ja toisena vaihtoehtona harkittiin hänen myrkyttämistään omassa asunnossaan. Noihin aikoihin Bonneaval kirjoitti Ranskan Osmanien valtakunnan suurlähettiläälle Villeneuvelle:[8]

»En ole saksalainen vaan ranskalainen, kuten tiedätte. Silti keisarilliset juonittelut ovat pitäneet minut tässä raakalaisten maassa jo puoli vuotta. On totta, että palvelin upseerina keisaria kaksikymmentäkaksi vuotta, mutta koska hän pakotti minut eroamaan, minut on jälleen palautettu Ranskan kuninkaalle... niin minä rukoilen teitä huomaamaan saksalaisten, joilla ei ole enää oikeutta minun henkilööni, Teidän Korkeudellenne ja koko kansakunnalle aiheuttaman vahingon perustelullaan, että heillä olisi toimivalta minun suhteeni, koska olen palvellut aiemmin keisaria.»
(Bonneval kirjeessään Ranskan suurlähettilälle)

Bonnevalin sihteeri toimitti kirjeen suurlähettiläälle, joka suhtautui tilanteeseen myötätuntoisesti, mutta sai kuninkaalta käskyn jättää Bonneval huomiotta. Erityisesti esteenä oli Ranskan ja Osmanien valtakunnan vuonna 1673 allekirjoittaman sopimuksen pykälä, jonka mukaan sulttaanin vihollisten joukoissa palvellut menetti automaattisesti Ranskan alamaisuutensa oikeuksineen ja velvoitteineen. Sopimus myös kielsi Ranskan kansalaisilta matkustamisen Osmanien valtakuntaan ilman lupaa. Bonneval olisi tuskin matkustanut sinne, jos hän olisi tiennyt sopimuksesta.[4] Joka tapauksessa, päästäkseen tukalasta tilanteesta ja välttääkseen karkotuksen Bosniasta hän kääntyi muslimiksi ja otti nimen Ahmet, jolloin Osmanien valtakunnasta tuli lain mukaan hänen suojelijansa.[8] Ystävälleen Voltairelle hän kirjoitti: "Joko menetän pääni, tai puen sen turbaaniin".[2]

Kuparipiirros Bonneval paššasta vuodelta 1755. Ahmet paššan sijasta hänen turkkilainen nimensä esitetään Osman paššana, kuten myös Giacomo Casanovan muistelmissa.

Aikaa myöten hän asettui uuteen kotimaahansa. Sulttaani Mahmud I:n noustessa valtaistuimelle Bonneval asui Komotinissa. Mahmud myönsi hänelle päivärahan, ja 1731 suurvisiiri Topal Osman pašša kutsui hänet osallistumaan projektiinsa, jossa osmanien armeijaa pyrittiin nykyaikaistamaan eurooppalaisen esimerkin mukaisesti. Keväällä 1732 Osman pašša kuitenkin erotettiin, ja hänen tilalleen nousi Hekimoğlu Ali pašša. Uusi suurvisiiri oli kokenut sotilasjohtaja, eikä hän alkuun pitänyt Bonnevalin apua tarpeellisena. Seuraavana vuonna osmanien liittolainen Ranska osallistui Puolan perimyssotaan, mikä mutkisti osmanien ulkopolitiikkaa. Tällöin Ali pašša kutsui Bonnevalin neuvonantajakseen ja korotti tämän asemaa hallinnossa. Tammikuussa 1735 Bonneval ylennettiin tykistön ylipäälliköksi ja hän sai arvonimen pašša.[7]

Tykistökoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bonnevalin aikana osmaneiden armeija oli jäänyt eurooppalaisten armeijoiden kehityksestä jälkeen. Bonneval pyrki kehittämään osmanien armeijaa, mutta suurta osaa hänen ehdotuksistaan ei toteutettu tai niistä muodostetut opit vanhentuivat muutamassa vuodessa. Hänellä oli joitakin menestyksiä, kuten se että hän esitteli osmaniarmeijalle nopeasti liikuteltavan kevyen kenttätykin, jota käytettiin menestyksekkäästi muun muassa Grotskan taistelussa Itävaltaa vastaan.[10]

Bonnevalin merkittävin panos osmanien sotilaslaitoksen kehittämisessä liittyi hänen perustamaansa tykistökouluun. Kasarmia muistuttava koulu parakkeineen rakennettiin Istanbulin itäiseen osaan Üsküdariin. Hän kutsui opettajiksi kolme Ranskan armeijassa palvellutta asiantuntijaa, ranskalaisen markiisi de Mornain, skotlantilaisen kreivi Ramsayn ja irlantilaisperäisen l’Abbe MacCarthyn. Turkkilaisten kollegoidensa avustamana nämä neljä sotilasjohtajaa kouluttivat ensimmäisen vakinaiseen väkeen kuuluneen tykistöjoukon, jota kutsuttiin nimellä bumbaracı, pommittajat. 300 miestä käsittävästä joukosta muodostui kaaderi, jota käytettiin edelleen osmanien armeijan ja erityisesti tykistön kouluttajina.[11]

Arvovallan menetys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa 1735 Ali pašša erotettiin, minkä jälkeen myös Bonneval joutui sivuun kaikista neuvonantajan tehtävistään. Kesällä 1737 Itävalta julisti sodan osmaneille. Uusi suurvisiiri Muhsinzade Abdullah pašša kutsui Bonnevalin jälleen neuvonantajaksi sodankäyntiin liittyvissä kysymyksissä. Bonneval oli joitakin vuosia aiemmin laatinut suunnitelman, joka onnistuessaan olisi käynnistänyt vallankumouksen Habsburgien Unkarissa. Suunnitelman tavoitteena oli jatkaa siitä, mihin hänen ystävänsä unkarilainen ruhtinas Ferenc II Rákóczi oli jäänyt. Rákóczi oli pyrkinyt vallankumoukseen Unkarin itsenäistämiseksi, mutta epäonnistuttuaan paennut Osmanien valtakuntaan. Bonneval roolitti uudeksi kapinajohtajaksi Rákóczin pojan.[6] Yritys kuitenkin epäonnistui, vaikka Bonneval matkusti itse rintamalle toteuttamaan suunnitelmaansa. Hän palasi Istanbuliin 1738 ja huomasi pudonneensa sulttaanin ja hovin suosiosta. Hänet karkotettiin pääkaupungista takaisin Komotiniin. Hän pääsi kuitenkin takaisin tykistöön jo vuoden kuluttua muttei ei onnistunut enää saavuttamaan aiempaa arvovaltaansa. Bonneval toimi tykistössä lähinnä hallinnollisissa tehtävissä, ja ajoittain häntä konsultoitiin länsieurooppalaiseen politiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Hänen neuvojaan kuitenkin arvostettiin ja kirjattiin jopa valikoidusti ylös.[7]

Bonnevalin hauta Istanbulissa.

Bonneval edusti ongelmaa jokaiselle Osmanien valtakunnassa toimineelle Ranskan suurlähettiläälle. Vaikka suurinta osaa Bonnevalin ajasta osmanien keskuudessa voi pitää menestyksekkäänä ja mielekkäänä, hän ikävöi takaisin Ranskaan ja pyrki neuvottelemaan paluustaan syntymämaahansa. Ranskan ja Osmanien valtakunnan väliset sopimukset sekä hänen ongelmallinen suhteensa Euroopan kuningashuoneisiin pysyivät esteenä hänen toiveensa toteuttamiselle.[8]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bonneval kuoli Istanbulissa 23. maaliskuuta 1747. Hänet haudattiin Galatan kaupunginosassa olevaan Mevlevihanesin hautausmaalle. Hänellä ei ollut biologisia jälkeläisiä, vaan ottolapsi, joka tunnetaan nimellä Suleiman Aĝa. Ranskalaissyntyinen Suleiman seurasi isänsä jälkiä, ja myös hänestä tuli aikanaan tykistön ylipäällikkö.[7]

Maine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valistuksen ajan tunnetuimpiin hahmoihin kuuluva Voltaire oli Bonnevalin ystävä, ja he olivat kirjeenvaihdossa Bonnevalin kuolemaan saakka.

Aikanaan ja myös kuolemansa jälkeen Bonneval oli kuuluisa, joskin ristiriitainen hahmo. Useat ajan merkkihenkilöt mainitsivat hänet teoksissaan. Voltaire kutsui häntä vitsikkäästi tittelillä Comte-Pacha (”kreivi-pašša”), ja Venetsian lähettiläänä toiminut seikkailija Casanova tapasi hänet Istanbulissa.[8] Bonneval tunsi myös Montesquieun, François Fénelonin ja Leibnizin.[12][13]

Bonneval oli ihailtu seikkailija, joka tunnettiin sodissa osoittamastaan rohkeudesta ja neuvokkuudesta. Toisaalta häntä pidettiin potentiaalisesti vaikeana luonteena, joka saattoi ajautua pitkälle meneviin riitoihin ja ongelmiin esimiestensä kanssa. Karl Roiderin kuvauksen mukaan Bonneval oli kiistämättä lahjakas, mutta myös ylimielinen ja hallitsematon ja hänellä oli merkillinen arvojärjestys, joka salli hänen tallata toisten tunteita ja mielipiteitä samalla kun hän reagoi lähes väkivaltaisesti kevyintäkin itseensä kohdistunutta loukkausta kohtaan.[2]

Bonnevalin maineen ristiriitaisuutta lisäsi se, että hän palveli kolmea maata, jotka kävivät sotia keskenään. Eri maissa palveleminen ei ollut tavatonta ajan ammattisotilaille, mutta yleensä he liittyivät kotimaansa liittolaisarmeijoihin. Aikakautena, jolloin kansallismielisyys alkoi herätä, Bonnevalin koettiin edustavan vanhanaikaiseksi käyvää tyyppiä; maatonta feodaaliajan aatelista, joka luovutti miekkansa ja uskollisuutensa eniten maksavalle tai eniten valtaa lupaavalle ylimykselle.[4][6] Vaikka Bonnevalin loikkaukset eivät tapahtuneet niinkään palkkioiden toivossa vaan siltojen polttamisen vuoksi, niin hän näki itsensä suurin piirtein tämänkaltaisena hahmona. Hakiessaan Espanjan armeijaan hän kirjoitti kuningas Filipille kirjeen, jossa esitti itsensä vertauskuvallisesti kristittynä valtiona, joka oli Ranskan lailla liittoutunut ei-kristillisen valtion kanssa.[14] Säilyneiden kirjoitustensa perusteella hän koki olevansa ranskalainen, joka joutui esittämään turkkilaista. Sen sijaan länsimaissa hänen muutoksensa uskottiin olevan täydellinen, ja häneen usein suhtauduttiin sen mukaan.[15]

Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bonnevalin vaiheikkaasta elämästä kirjoitettiin 1700- ja 1800-luvulla useita romanttisia ja liioittelevia epävirallisia elämäkertoja, joilla ei usein ollut paljonkaan tekemistä todellisuuden kanssa. Teoksia julkaistiin muun muassa Britanniassa, Alankomaissa ja Saksassa. Niissä pohdiskeltiin Bonnevalin pragmaattista suhtautumista uskonasioihin. Lisäksi ne usein keskittyivät herkuttelemaan ajatuksella Bonnevalin ympärileikkaamisesta hänen kääntyessään islaminuskoon. Ajan kristillismoralistisessa Euroopassa ympärileikkaus symbolisoi itäisten kansojen tapojen vierautta ja epäkristillisyyttä. Vaikka ympärileikkauksen tapahtumisesta ei ole todellista tietoa, sen mainitseminen oli myyvä keino lisätä Bonnevalin henkilöön liitettyä ristiriitaisuutta.[16] Vanhoilla päivillään Bonneval itse kirjoitti Voltairelle aina uskoneensa, ettei Jumala välitä siitä, onko uskovainen kristitty, muslimi vai juutalainen.[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • D'Alembert, Jean le Rond: A Library of the World's Best Literature - Ancient and Modern - Vol. I. Cosimo, Inc., 2008. ISBN 1605201863.
  • Faroqhi, Suraiya: Travel and Artisans in the Ottoman Empire: Employment and Mobility in the Early Modern Era. I.B.Tauris, 2014. ISBN 1780764812.
  • Faroqhi, Suraiya (toim.) & Neumann, Christoph K. (kirj.): ”Luku 3: Political and diplomatic developments”, The Cambridge History of Turkey: The Later Ottoman Empire, 1603–1839. Cambridge University Press, 2006. ISBN 0-521-62095-3.
  • H.A.R. Gibb, J.H. Kramers, E. Levi-Provencal, J. Schacht (Artikkeli V. L. Ménage): Encyclopaedia of Islam (vol. 1 A-B), s. 1159-1160. E.J. Brill, 1986. ISBN 90-04-08114-3.
  • Encyclopædia Britannica, 9th ed., Vol. IV: "Claude Alexandre, Comte de Bonneval", s. 36. Charles Scribner's Sons, 1878. Teoksen verkkoversio.
  • Lodge, Paul: Leibniz and his Correspondents. Cambridge University Press, 2004. ISBN 1139452231.
  • Roider, Karl A.: Austria's Eastern Question, 1700-1790. Princeton University Press, 2014. ISBN 1400856698.
  • Isom-Verhaaren, Christine & Schull, Kent F.: Living in the Ottoman Realm: Empire and Identity, 13th to 20th Centuries. Indiana University Press, 2016. ISBN 0253019486.
  • Wilding, Peter: Adventurers in the Eighteenth Century. The Cresset Press Ltd, London, 1950 (1. painos 1937). Teoksen verkkoversio.
  • Vlahakis, George: Imperialism and Science: Social Impact and Interaction. ABC-CLIO, 2006. ISBN 1851096736.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Huom. joissakin vanhemmissa teoksissa ja piirroksissa Bonnevalin turkkilaisena nimenä on käytetty Osman paššaa.
  2. a b c d e f g Roider 2014, s. 61–63
  3. a b c d e Encyclopædia Britannica vol IV., s. 36
  4. a b c d Isom-Verhaaren & Schull 2016, s. 210–211
  5. a b Wilding 1950, s. 73–76
  6. a b c d e Faroqhi 2014, s. 60–61
  7. a b c d e Encyclopaedia of Islam vol. 1, s. 291–292
  8. a b c d e Isom-Verhaaren & Schull 2016, s. 209–210
  9. D'Alembert (2008), s. 361
  10. Faroqhi & Neumann, The Cambridge History of Turkey 2006, s. 55–56
  11. Vlahakis 2006, s. 91–92
  12. A. J. Fabre: The three lives of the Count de Bonneval, alias Osman Pasha (1675-1747) Viitattu 26.4.2017
  13. Lodge 2004, s. 264, 267
  14. Isom-Verhaaren & Schull 2016, s. 212
  15. Isom-Verhaaren & Schull 2016, s. 219–222
  16. Isom-Verhaaren & Schull 2016, s. 215
  17. Isom-Verhaaren & Schull 2016, s. 222