Claire Lee Chennault

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Claire Lee Chennault
-
Claire L. Chennault.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt6. syyskuuta 1893
Commerce
Kuollut27. heinäkuuta 1958
Washington (DC)
Sotilashenkilö
Taistelut ja sodat Toinen maailmansota
Sotilasarvo kenraaliluutnantti

Claire Lee Chennault (6. syyskuuta 189327. heinäkuuta 1958) oli Yhdysvaltojen Yhdysvaltain ilmavoimien kenraali, joka tuli erityisen tunnetuksi Kiinan–Japanin sodan aikana kiinalaisten puolella taistelleiden yhdysvaltalaisten vapaaehtoisten Lentävät tiikerit -nimellä tunnetun hävittäjäosaston perustamisesta. Myöhemmin hän komensi 14. ilmavoimia. Sodan jälkeen ilmavoimista eläkkeelle jäänyt Chennault perusti lopulta CIA:n ostaman Civil Air Transport -lentoyhtiön, joka sittemmin tuli tunnetuksi nimellä Air America.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapteeni Claire Lee Chennault ja Boeing P-12 vuonna 1934.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Claire Lee Chennault syntyi Commercen kaupungissa Texasin osavaltiossa 6. syyskuuta 1893. Lapsuutensa hän varttui kuitenkin Louisianan maaseudulla.[1] Chennault opiskeli jonkin aikaa Louisianan osavaltionyliopistolla, mutta siirtyi lopulta opettajaopistoon Natchitochesiin, josta hän valmistui vuonna 1910.[2] Sittemmin hän opetti englantia ja liiketaloutta useilla eri collegeilla eri puolilla Etelävaltioita.[1] Chennault liittyi Yhdysvaltain armeijaan huhtikuussa 1917[3] ja hänestä tuli reservin vänrikki.[1] Vuonna 1919 Chennault aloitti koulutuksen lentäjäksi.[3] Valmistuttuaan koulutuksestaan lentäjänä Chennault pääsi täysinpalvelleena siviiliin vuonna 1920. Vielä saman vuoden lopulla hän sai kuitenkin vakinaisen pestin armeijassa.[2] Armeija-aikanaan hän opiskeli tuolloin armeijan alaisessa Air Corps Tactical School -ilmailukoulussa valmistuen vuonna 1931. Valmistuttuaan hän toimi kouluttajana ja Three Men on a Flying Trapeze -nimisen taitolentoryhmän johtajana. Vuonna 1935 hän julkaisi teoksen The Role of Defensive Pursuit, joka käsitteli hävittäjäkoneiden taktiikkaa.[2] Vielä tuolloin paljon yleisempi painopiste Yhdysvalloissa oli strateginen ilmapommitus.[3] Chennault ajautui riitoihin muiden ilmavoimissa vaikuttaneiden henkilöiden kanssa, minkä lisäksi kuuroutui osittain. Molemmista syistä hän jäi kapteenina eläkkeelle vuonna 1937.[2]

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain ilmavoimien esitys Lentävistä tiikereistä vuodelta 1942.
Chennault vuonna 1942.

Vaikka Chennaultin ajatukset hävittäjäkoneista olivat osoittautuneet kiistanalaisiksi Yhdysvalloissa[1], ne herättivät kiinnostusta muualla. Kiinan Tšiang Kai-šek palkkasi hänet ilmailuneuvonantajakseen ja Chennault muutti Kiinaan vuonna 1937.[2] Chennault oli saapunut maahan toukokuussa, mutta jo syyskuussa syttyi Kiinan ja Japanin välinen sota. Chennaultista tuli Kiinan ilmavoimien eversti ja vuoden 1940 lopussa hänen sallittiin alkaa palkkaamaan vapaaehtoisia lentäjiä Yhdysvalloista Kiinan ilmavoimille.[1] Vuoden 1941 puolella yhdysvaltalaisista vapaaehtoisista muodostettiin Lentävät tiikerit -nimellä tunnettu joukko-osasto.[3] Joukko käsitti noin 100 lentäjää ja 200 huoltohenkilöstön jäsentä. Lentävät tiikerit käyttivät tuolloin jo hieman vanhentuneita Curtiss P-40 -hävittäjäkoneita. Ensimmäiset taistelulentonsa Lentävät tiikerit tekivät 20. joulukuuta 1941.[1] Lentävät tiikerit saatiin perustettua siitäkin huolimatta että Yhdysvalloista ajatusta vastustettiin voimakkaasti ulko- ja puolustusministeriössä.[3] Yhdysvallat liittyivät toiseen maailmansotaan hieman myöhemmin. Lentävät tiikerit lakkautettiin omana osastonaan heinäkuussa 1942[1] ja yksikkö liitettiin Yhdysvaltain ilmavoimiin.[2] Eläkkeelle aikanaan jäänyt Chennault itse kutsuttiin takaisin palvelukseen jo huhtikuussa 1942.[1]

Yhdysvaltain ilmavoimissa Chennault sai ylennyksen prikaatinkenraaliksi ja hänestä tuli entisten Lentävien tiikerien ja uuden China Air Task Force-osaston komentaja. CATF oli aluksi 10. ilmavoimien alainen ja maaliskuusta 1943 lähtien siitä muodostettiin oma 14. ilmavoimansa.[1] Chennaultista tuli samalla 14. ilmavoimien komentaja ja helmikuussa 1942 kenraalimajuri.[3] Chennault ajautui usein kahnauksiin kenraali Joseph Stilwellin ja muun oman päällystönsä kanssa.[2] Hänellä oli tapana usein ohittaa Stilwell kokonaan ja keskustella presidentti Franklin D. Rooseveltin kanssa suoraan. Erimielisyyksiä tuottivat esimerkiksi kilpailu niukoista resursseista ja eri näkökannat strategiaan liittyen. Chennaultin komentamat joukot saavuttivat useita ilmavoittoja japanilaisista.[3] Vuoteen 1945 mennessä 14. ilmavoimat olivat tuhonneet arviolta 2 600 japanilaiskonetta ja tuhansia tonneja tarvikkeita.[1] Chennaultin kaavailema voitto Japanista Kiinan rintamalla puhtaasti ilmavoimia käyttäen ei koskaan toteutunut.[3] Jälleen osittain kiistojensa takia Chennault pakotettiin jo toisen kerran eläkkeelle 1. elokuuta 1945.[1]

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chennault oli jäänyt maailmansodan jälkeen Kiinaan. Vuonna 1947 hän meni naimisiin kiinalaisen Anna Chennaultin (Chen Xiangmei) kanssa. Hän perusti myös Civil Air Transport eli CAT-nimisen lentoyhtiön, jonka kautta hän tuki Tšiang Kai-šekin Kuomintangin joukkoja kommunisteja vastaan uudelleen puhjenneen sisällissodan aikana. Vuonna 1950 hän myi osuutensa yhtiöstä Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:lle johtaen kuitenkin edelleen yhtiön toimintaa vuoteen 1955 saakka. Vielä 1950-luvulla Chennault teki vielä itsekin lentoja vieden esimerkiksi tarvikkeita ranskalaisille Indokiinan sodan aikana. Chennault kuoli 27. heinäkuuta 1958 Walter Reed Army Hospital -sairaalassa Washingtonissa. Hänet oli ylennetty muutamaa päivää aikaisemmin kenraaliluutnantiksi. CAT tuli myöhemmin tunnetuksi paremmin nimellä Air America.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l Spencer C. Tucker: The Encyclopedia of the Vietnam War, s. 191-192. Toinen painos. ABC-CLIO, 2011. ISBN 978-1-85109-960-3. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Claire L. Chennault Encyclopaedia Britannica. Viitattu 16.7.2020. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h John Whiteclay Chambers II: The Oxford Companion to American Military History, s. 114-115. Oxford University Press, 1999. ISBN 0-19-507198-0. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]