Chuck Mangione

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mangione vuonna 2006.

Charles Frank ”Chuck” Mangione [mændʒiˈoʊni] (s. 29. marraskuuta 1940 Rochester, New York[1]) on yhdysvaltalainen flyygelitorven soittaja, trumpetisti ja jazzsäveltäjä, joka tuli 1970-luvulla tunnetuksi kevyen iloisesta popvaikutteisesta smooth jazz -musiikistaan ja jazzalbumeiksi poikkeuksellisen hyvin myyvistä levyistään.[2] Hänet on palkittu kahdesti Grammy-palkinnolla.[1]

Trumpetisti Dizzy Gillespie oli Mangionen lapsuuden perhetuttava, ja isä innosti lapsiaan jazzmusiikin pariin. Isoveljestä Gap Mangionesta tuli kosketinsoittaja, kun taas Chuck Mangione valitsi trumpetin ja opiskeli kotikaupunkinsa Rochesterin Eastman-musiikkikoulussa. Opiskeluaikoina pojilla oli yhteinen bebop-kvintetti nimeltä The Jazz Brothers, joka teki myös levyjä Jazzland-merkille. Siinä Chuck Mangione soitti Gillespieltä lahjaksi saamaansa ylöspäin käännettyä trumpettia. 1960-luvun puolestavälistä alkaen Chuck Mangione soitti Maynard Fergusonin ja Woody Hermanin big bandeissä sekä Art Blakeyn Jazz Messengers -yhtyeessä, jossa hänen paikallaan olivat aiemmin soittaneet Clifford Brown, Kenny Dorham, Lee Morgan ja Freddie Hubbard. Vuonna 1968 Mangione perusti oman kvartetin, jossa hän keskittyi trumpetin sijasta pehmeä-ääniseen flyygelitorveen. Kvartetin levytysten ohella Mangione teki levyjä suuremmilla studiokokoonpanoilla, joihin kuului myös laulusolisteja kuten Esther Satterfield. Vuonna 1977 Mangione levytti suurimman hittinsä ”Feels So Good” yhdessä kitaristi Grant Geissmanin kanssa. Muita Mangionen tunnetuimpia kappaleita ovat ”Hill Where the Lord Hides,” ”Land of Make Believe” ja ”Chase the Clouds Away”.[2][1]

1980-luvulle tultaessa Mangionen suurin suosio hiipui, mutta hän levytti Columbia Recordsille albumit Love Notes, Journey To A Rainbow, Disguise ja Save Tonight For Me. Lake Placidin talviolympialaisten päätösjuhlassa hän esitti kappaleensa ”Give It All You Go”, ja neljä vuotta aiemmin Montrealin kesäolympialaisten yhteydessä oli käytetty hänen kappalettaan ”Chase the Clouds Away”.[1]

Vuonna 1989 Mangione julkaisi kaksi livealbumia. Levyllä The Boys From Rochester soittivat Rochesterista kotoisin olevat tunnetut muusikot: rumpali Steve Gadd, Chuckin kosketinsoittajaveli Gap Mangione, saksofonisti Joe Romano ja basisti Frank Pullara. Toinen livejulkaisu oli Chuck Mangione Live at the Village Gate. Näiden jälkeen Chuck Mangione lopetti soittamisen useiksi vuosiksi, kunnes sai uuden kipinän oppi-isänsä Dizzy Gillespien kuoleman 1993 jälkeen. Vuonna 1997 teki comeback-kiertueen 1970-luvun kokoonpanonsa kanssa.[3][2][1] Vuonna 2009 kaksi Mangionen yhtyeen jäsentä, saksofonisti Gerry Niewood ja kitaristi Coleman Mellett, saivat surmansa lento-onnettomuudessa New Yorkin Buffalossa.[4]

Mangione on tehnyt myös elokuvamusiikkia. Vuonna 1978 hän oli ehdolla Parhaan musiikin Golden Globe -palkintoon musiikistaan elokuvaan Sanchezin perilliset. Sen soundtrack-albumista hän sai myös uransa toisen Grammyn; ensimmäinen tuli vuoden 1976 albumista Bellavia.[3] 2000-vuosikymmenellä Chuck Mangione esiintyi omalla äänellään piirroshahmona animaatiosarjassa Kukkulan kuningas.[1]

Chuck Mangione vieraili kvartetteineen Pori Jazz -festivaaleilla 1974[5].

Diskografiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Jazz Brothers (OJC, 1960)
  • Spring Fever (Riverside, 1961)
  • Hey Baby! (Riverside, 1961)
  • Recuerdo (Jazzland, 1962)
  • Friends and Love|Friends & Love...A Chuck Mangione Concert (Mercury, 1970)
  • Together: A New Chuck Mangione Concert (Mercury, 1971)
  • Chuck Mangione Quartet (Mercury, 1972)
  • Alive! (Mercury, 1972)
  • Land of Make Believe (Mercury, 1973)
  • Bellavia (A&M, 1975)
  • Chase the Clouds Away (A&M, 1975)
  • Encore (Mercury, 1975)
  • Main Squeeze (A&M, 1976)
  • Feels So Good (A&M, 1977)
  • An Evening of Magic, Live at the Hollywood Bowl (A&M, 1978)
  • Children of Sanchez (A&M, 1978)
  • Fun and Games (A&M, 1979)
  • Tarantella (A&M, 1980)
  • 70 Miles Young (A&M, 1982)
  • Love Notes (Columbia, 1982)
  • Journey to a Rainbow (Columbia, 1983)
  • Disguise (Columbia, 1984)
  • Save Tonight for Me (Columbia, 1986)
  • Live at the Village Gate (Feels So Good, 1987)
  • Eyes of the Veiled Temptress (Columbia, 1988)
  • Encore: Mangione Concerts (Mercury, 1991)
  • Live at the Village Gate, Vol. 2 (Pro-Arte, 1995)
  • The Feeling’s Back (Chesky, 1999)
  • Everything for Love (Chesky, 2000)
  • Chuck Mangione's Finest Hour (Verve, 2000)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Chuck Mangione All About Jazz. Viitattu 29.7.2018. (englanniksi) (Internet Archive, tallenettu 25.9.2008.)
  2. a b c Yanow, Scott: Chuck Mangione, Artist Biography by Scott Yanow Allmusic. Viitattu 29.7.2018. (englanniksi)
  3. a b Jackson, Grant: Chuck Mangione On Piano Jazz 6.9.2013. National Public Radio. Viitattu 29.7.2018. (englanniksi)
  4. Two Mangione musicians die in plane crash Today. 13.2.2009. Viitattu 29.7.2018. (englanniksi)
  5. Chuck Mangione Quartet History of Pori Jazz. Pori Jazz. Viitattu 29.7.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]