Christoph Schönborn

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kardinaali Christoph Schönborn.

Christoph Schönborn (s. 22. tammikuuta 1945) on itävaltalainen katolisen kirkon kardinaali, teologi ja Wienin arkkipiispa. Kardinaali hänestä tuli Johannes Paavali II:n päätöksellä 1998.

Schönborn syntyi nykyisen Tšekin tasavallan alueella 1945. Hänen perheensä kuului keskieurooppalaiseen Schönbornin aatelissukuun. Nuoruusvuosinaan Schönborn liittyi dominikaaneihin. Matura-kokeensa hän suoritti 1963. Schönborn opiskeli teologiaa Pariisissa sekä filosofiaa ja psykologiaa Bornheimissa ja Wienissä. Vuonna 1970 kardinaali Franz König vihki hänet papiksi. Hän jatkoi opiskelujaan Regensburgissa, missä hän työskenteli tulevan paavin Joseph Ratzingerin alaisuudessa.

Schönbornista tuli Wienin arkkipiispa vuonna 1995. Kolme vuotta myöhemmin hänelle myönnettiin myös kardinaalin arvo. Vuoden 2005 konklaavissa hän oli yksi ennakkosuosikeista, eli nk. papabile, muttei tullut valituksi. Suhteellisen nuoresta iästään johtuen hänellä on kuitenkin oikeus osallistua kaikkiin konklaaveihin eli paavinvaaleihin ja tulla valituksi paaviksi, kunnes hän täyttää kahdeksankymmentä vuotta 22. tammikuuta 2025.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Christoph Schönborn.
Tämä pappiin tai piispaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.