Christian Marclay

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Christian Marclay
Christian Marclay 2012
Christian Marclay 2012
Syntynyt 11.1.1955
San Rafael, Kalifornia
Kansallisuus Sveitsi, Yhdysvallat
Ala musiikki, mediataide, installaatiotaide
Kuuluisimpia töitä The Clock
Palkinnot Kultainen leijona, Venetsian biennaali 2011

Christian Ernest Marclay (s. 1955) on sveitsiläis-yhdysvaltalainen nykytaiteilija ja säveltäjä.

Muusikko ja kuvataiteilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikki ja nykytaide elävät Marclayn tuotannossa rinnakkain ja sekoittuvat. Hän aloitti toimintansa molemmilla aloilla 1970-luvun loppuvuosina opiskellessaan taidetta New Yorkissa ja Bostonissa. Häntä innoittivat punk-musiikki sekä toisaalta Joseph Beuysin, Dan Grahamin ja Vito Acconcin taide.[1]

Marclay on ollut uranuurtaja äänilevyjen ja levysoitinten käytössä musiikki-instrumentteina ja äänikollaasien luomisessa niiden avulla.[2] Toisaalta hän on tehnyt videotaidetta, performansseja, veistoksia, esineteoksia, installaatioita ja kollaaseja, joiden ainekset ja aiheet viittaavat usein musiikkiin ja ääniin. Veistoksellisina elementteinä teoksissa ovat toimineet muiden muassa vinyyli- ja CD-levyt, C-kasetit, magneettinauha, levynkannet, mikrofonit, kaiuttimet, puhelimet, erilaiset soittimet ja soitinkotelot.[3][4] Sekä säveltäjänä että kuvataiteilijana Marclayn työtä leimaa DJ-mäinen "samplaava" ote: tapa tehdä teoksia löydetyistä aineksista ja valmiista palasista - olivatpa ne sitten esineitä, kuvia tai ääniä.[5][6]

The Clock[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marclayn tunnetuimpiin teoksiin kuuluu 24 tuntia pitkä videomontaasi The Clock (2010). Se on koostettu tuhansista elokuvakatkelmista, jotka tavalla tai toisella viittaavat kellonaikaan. Elokuvat edustavat eri aikakausia ja genrejä: joukossa on mykkäelokuvan klassikoita, Hollywood-hittejä ja suurelle yleisölle tuntemattomiksi jääneitä teoksia. Monissa otoksissa näkyy kello, ja ne on leikattu kellonajan mukaiseen järjestykseen niin, että elokuvassa käydään läpi koko vuorokausi. Kun Marclayn teos on esillä museossa, galleriassa tai tapahtumassa, se synkronoidaan paikalliseen aikaan. The Clock oli esillä Venetsian biennaalissa vuonna 2011, missä se palkittiin Kultainen leijona -palkinnolla.[7][8]

The Clockia varhaisempi ja pienimuotoisempi teos Puhelimet (Telephones, 1995) hyödyntää samanlaista montaasi-ideaa. Siinä elokuvakatkelmista mudostuu 7,5 minuutin mittainen kuvaus puhelinkeskustelusta.[9] Puhelimet-teos kuuluu myös Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmiin.[10]

Tausta ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marclay syntyi San Rafaelissa Kaliforniassa ja kasvoi Genevessä Sveitsissä. Hänen isänsä oli sveitsiläinen ja äitinsä amerikkalainen. Marclay on opiskellut taidetta Ecole Supérieure d'Art Visuelissa Genevessä (1975–1977), the Massachusetts College of Artissa Bostonissa (1977–1980, B.A.-tutkinto) ja Cooper Unionissa New Yorkissa (1978).[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Christian Marclay