Chris Foss

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Chris Foss vuonna 2014.

Chris Foss, koko nimeltään Christopher F. Foss (s. 16. maaliskuuta 1946, Guernsey), on englantilainen kuvittaja. Hänet tunnetaan parhaiten science fiction -kuvituksistaan, joissa keskeisellä sijalla ovat futuristiset avaruusalukset.[1]

Foss opiskeli arkkitehtuuria Cambridgen yliopistossa. Hän on tehnyt science fiction -kuvituksia, lähinnä kirjankansia, 1970-luvulta lähtien. Kuvitustöissään Foss käyttää retussiruiskua ja siveltimiä. Fossin viimeistelty tyyli on tuttu satojen pokkarien kansikuvista, ja hän on saanut myös runsaasti jäljittelijöitä.[1]

Fossin näyttävät kuvat ovat kovan teknologian ylistystä. Hänen kuvissaan ovat pääosassa hirviömäiset avaruusalukset, massiiviset rakennukset tai jättiläismäiset robotit, taustanaan avaruuden syvyydet tai pilvimaisemat, joissa ihmisiä ei juuri näy. Fossin avaruusalukset eroavat tyypillisistä vaaleanharmaista science fiction -aluksista. Ne ovat isoja, niissä on kirkkaat värit ja ne ovat monimuotoisia, ulkoasultaan melkeinpä goottilaisia. Foss on vaikuttanut useisiin kuvittajiin ja elokuvantekijöihin, mutta on työskennellyt varsinaisesti vain kahden elokuvan, Alienin ja Die Sturzfliegerin parissa.[1] Foss oli myös H. R. Gigerin ja Jean Giraudin kanssa mukana Alejandro Jodorowskyn sittemmin keskeytyneessä Dyynin filmatisoinnissa. [2]

Tieteiskuvitustensa vastapainona Foss on myös kuvittanut Alex Comfortin kirjan Rakasta hellästi (The Joy of Sex), jota varten hän piirsi valokuvien pohjalta ihmishahmoja herkin siveltimenvedoin. 2000-luvulla Foss ei enää ole juuri tehnyt kirjojen kansikuvia, vaan myy sen sijaan töidensä originaaleja ja vedoksia.[1]

Foss on julkaissut neljä kokoomateosta töistään:

  • Science Fiction Art (1976)
  • 21st Century Foss (1978)
  • The Chris Foss Portfolio (1990)
  • Hardware: The Definitive SF Works of Chris Foss (2011)[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Foss, Chris Science Fiction Encyclopedia. Viitattu 30.1.2021. (englanniksi)
  2. Frank Pavich: Jodorowsky's Dune (dokumentti) imdb.com. Viitattu 30.1.2021.