Cheirolepis

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Cheirolepis
Cheirolepis trailli
Cheirolepis trailli
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Lahko: Cheirolepiformes
Kazantzeva-Selezneva , 1977[1]
Heimo: Cheirolepidae
Pander, 1860[2]
Suku: Cheirolepis
Agassiz, 1835/1843?
Lajit
  • C. trailli Agassiz, 1835 (tyyppilaji)
  • C. canadensis Whiteaves, 1881
  • C. gaugeri Gross, 1973
  • C. gracilis Gross, 1973
  • C. macrocephalus M'Coy, 1848
  • C. sinualis Karatajüte-Talimaa[3]

Cheirolepis on sukupuuttoon kuollut viuhkaeväisten kalojen suku, joka eli devonikauden keskivaiheilta jurakauden bathonia-vaiheelle. Fossiileja on löydetty useista eri paikoista Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Se on tähän mennessä ainoa tunnettu suku heimossa Cheirolepidae ja lahkossa Cheirolepiformes ja on sattaa olla Dialipinan jälkeen kaikkien jäljellä olevien viuhkaeväisten sisarryhmä.[4]

Cheirolepis oli lajista riippuen noin 55-senttinen makeanveden petokala. Sen virtaviivainen ruumis oli peittynyt pienillä, kolmiomaisilla kiillesuomuilla, kuten piikkieväkaloilla. Cheirolepiksen evät, erityisesti ruumiin alapuolella, pään takana sijainneet rintaevät olivat hyvin kehittyneet, ja antoivat sille nopeutta ja vakautta, ja se oli mahdollisesti hyvin aktiivinen saalistaja. Suuret, eteenpäin suuntautuneet silmät viittaavat siihen että se saalisti näkönsä avulla. Cheirolepiksen leuat olivat vuoratut lukuisilla ohuilla, neulamaisilla hampailla, jotka soveltuivat muiden kalojen ruumiiden lävistämiseen. Leuat saattoivat avautua hyvin suureksi, joten se pystyi nielaisemaan saaliita jotka olivat kaksi kolmasosaa sen omasta pituudesta. Laaja temporaalinen ja geografinen levinneisyys osoittavat suvun saalistajien olleen hyvin menestyksekkäitä.[5][6] Cheirolepis oli myös vinopyrstöinen, sen pyrstö oli muodoltaan samankaltainen kuin nykyisillä hailla sukulaisineen. Tämä on äärimmäisen primitiivinen piirre, minkä lähes kaikki nykyiset viuhkaeväiset ovat menettäneet.[7] Yksi laji, C. canadensis, saattoi pitää halussaan suurimman määrän vatsaevien ruotoja ennätystä, niitä sillä oli G. Arratian ja R. Clouterin (1996) papereiden mukaan 124.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dixon, Dougal & Cox, Barry & Savage, R.J.G & Gardiner, Brian: The Macmillan illustrated encyclopedia of dinosaurs and prehistoric animals. New York: Collier Books, Macmillan Publishing Company, 1992. ISBN 0-02-042981-9. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://fossiilid.info/911 (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. http://fossiilid.info/912 (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Arratia, Gloria & Cloutier, Richard: A new cheirolepidid fish from the Middle-Upper Devonian of Red Hill, Nevada, USA (PDF) pfeilbook.de. Arkistoitu 15.3.2017. Viitattu 14.3.2017. (englanniksi)
  4. a b Nelson, Joseph S.: Fishes of the World, 6th edition, s. 90. Wiley, 2006. ISBN 0-471-25031-7. Teoksen verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  5. Dixon et al. 1992, s. 36
  6. Cheirolepis Prehistoric Wildlife. Viitattu 14.3.2017. (englanniksi)
  7. Cheirolepis University of California Museum of Paleontology. Berkeley. Viitattu 14.3.2017. (englanniksi)