Tämä on lupaava artikkeli.

Charlotta Lönnqvist

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Charlotta Lönnqvist
Henkilötiedot
Syntynyt4. helmikuuta 1815
Siuntio
Kuollut27. huhtikuuta 1891 (76 vuotta)
Siuntio
Ammatti pitokokki

Charlotta Maria Lönnqvist (4. helmikuuta 1815 Siuntio27. huhtikuuta 1891 Siuntio) oli kirjailija Aleksis Kiven hyväntekijä, jonka luona Fanjunkarsin torpassa Siuntiossa Kivi asui vuosina 1864–1871. Tänä aikana Kivi kirjoitti keskeisen osan tuotannostaan, muun muassa pääteoksensa Seitsemän veljestä.[1] Lönnqvist oli perinyt torpan vanhemmiltaan, ja hän auttoi monia varsinkin suurten nälkävuosien aikana. Tästä syystä hän ajautui taloudellisiin vaikeuksiin, ja Aleksis Kivi esti vuonna 1869 torpan pakkohuutokaupan Seitsemästä veljeksestä saamiensa tulojen avulla. Jotkut Aleksis Kiveä tutkineet ovat olettaneet Kiven ja Lönnqvistin olleen myös rakastavaisia. Kiven kuoleman jälkeen Lönnqvist sai J. V. Snellmanin anomuksesta valtion eläkettä.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Charlotta Lönnqvistin vanhemmat olivat Uudenmaan rakuunarykmentissä palvellut Jonas Lönnqvist ja Maria Forsström. Mamselli Lönnqvist oli isänsä kuollessa 35-vuotias ja äitinsä kuollessa 43-vuotias. Vanhempi veli Axel Herman oli muuttanut pois paikkakunnalta vuosikymmeniä aiemmin ja ollut sen jälkeen tietymättömissä, joten ainoaksi lapseksi jäänyt Charlotta peri vanhemmiltaan Bruses-nimisen sotilastorpan, joka oli Sjundbyn kartanon mailla Siuntiossa. Torppa tunnettiin nimellä Fanjunkars, sillä hänen isänsä oli ollut Ruotsin armeijassa lipunkantaja eli faanjunkkari.[2][3] Torpparakennus oli suuri, lähes sadan neliömetrin kokoinen.[3]

Nykyinen Fanjunkars, tarkka jäljennös tuhotusta alkuperäisestä.
Aleksis Kiven ja Charlotta Lönnqvistin muistolaatta Fanjunkarsin pihalla.

Lönnqvist ansaitsi elantonsa pitokokkina häissä ja hautajaisissa Siuntiossa ja naapuripitäjissä.[3] Pitokokin ammatti oli mahdollisesti äidiltä opittu. Lönnqvist järjesti muun muassa Adlercreutz-suvun perhejuhlat Sjunbyn ja Raalan kartanoissa sekä Espoon kartanossa.[2] Hän hankki lisätuloja myös sudenpyynnillä.[3]

Aleksis Kiven tukijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lönnqvist tutustui Aleksis Kiveen mahdollisesti vuonna 1858 tai 1862 tämän oleskellessa veljensä Juhani Stenvallin vuokraamalla Purnuksen tilalla Siuntiossa.[2] Muutettuaan 1863 Siuntioon jahtivouti Kareliuksen mökkiin Kivi alkoi käydä syömässä Lönnqvistin luona.[4] Hän asui Fanjunkarsissa kesästä 1864 maaliskuuhun 1871. Lönnqvistin on sanottu ottaneen köyhän kirjailijan elätettäväkseen myötätunnosta. Toisen näkemyksen mukaan hän auttoi Kiveä Adlercreutzien toiveesta. Tuohon aikaan nuoren naimattoman miehen asumista vanhemman naimattoman naisen luona – muuten kuin työmiehenä – pidettiin sopimattomana, ja naapurustossa levisi huhuja Lönnqvistin ja Kiven suhteesta.[2] Vaikka Lönnqvist oli Kiveä parikymmentä vuotta vanhempi, jotkut aihetta tutkineet ovat arvelleet, että heidän välillään oli myös seksuaalinen suhde. Ajatuksen esittivät muun muassa Paavo S. Elo tutkimuksessaan Aleksis Kiven persoonallisuus ja Veijo Meri teoksessaan Aleksis Stenvallin elämä.[5] Kirjailijan siuntiolainen ystävä siltavouti Robert Karelius oli kuullut Kiven sanovan, että Charlotta Lönnqvist oli hänelle liian vanha ainakin aviopuolisoksi.[6]

Lönnqvistin vieraanvaraisuus apua tarvitsevia kohtaan – varsinkin suurten nälkävuosien aikana 1867–1868 – ajoi hänet taloudellisiin vaikeuksiin ja velkoihin. Vuonna 1869 hän oli vähällä menettää Fanjunkarsin pakkohuutokaupassa, mutta Kivi pelasti hänet Seitsemästä veljeksestä saamansa 700 markan tekijänpalkkion avulla sekä pyytämällä professori Thiodolf Reinin velan takaajaksi.[2][1][4] Reinin vaimo oli Lönnqvistin vanha perhetuttu.[2]

Myöhemmin uskottiin pitkään, että Lönnqvist olisi tuhlannut omaisuutensa nimenomaan Kiven auttamiseen, ja Lönnqvistiä onkin sanottu ”Suomen köyhimmäksi mesenaatiksi”. Fanjunkarsin torpassa asui kuitenkin 1860-luvulla Kiven ohella muitakin täysihoitolaisia sekä ajoittain myös palvelusväkeä. Yksi asukas oli Lönnqvistin eräänlaiseksi kasvattityttärekseen ottama orvoksi jäänyt Raalan kartanon pehtorin tytär Hilda Lindfors.[2] Vuonna 1871 mielisairaudesta kärsinyt Kivi jätti Fanjunkarsin ja päätyi Helsingissä Lapinlahden mielisairaalaan. Seuraavana vuonna hänet siirrettiin Albert-veljensä luo Tuusulaan. Lönnqvist kävi viimeisen kerran tapaamassa häntä kesällä 1872.[5]

Muistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Charlotta Lönnqvistin hauta Siuntion hautausmaalla.

Aleksis Kiven kuoltua 1872 Lönnqvistille myönnettiin J. V. Snellmanin anomuksesta valtion eläke. Anomukseen ei sisältynyt perusteluita. Kun Lönnqvist kuoli vuonna 1891, häntä muistettiin Kiven ”uskollisena suosijana”.[2] Hänet haudattiin perhehautaan Siuntion kirkon hautausmaalle.[3] Kiinnostus Lönnqvistiin lisääntyi, kun Aleksis Kivi 1910-luvulla kohotettiin kansalliskirjailijan asemaan.[2] Fanjunkarsin torppa jäi sittemmin Neuvostoliitolle vuokratulle Porkkalan alueelle, eikä sitä enää alueen palautuksen aikaan 1950-luvulla ollut jäljellä.[3] Paikalle rakennettiin vuosina 2003–2006 kopio alkuperäisestä rakennuksesta.[7]

Vuonna 1946 valmistuneessa Aleksis Kiven elämäkertaelokuvassa ”Minä elän” Lönnqvistiä näyttelee Salli Karuna ja vuonna 2001 valmistuneessa elokuvassa Aleksis Kiven elämä Sue Lemström.[8][9] Lönnqvistillä on rooli myös Einojuhani Rautavaaran oopperassa Aleksis Kivi vuodelta 1997.

Siuntion keskustassa on Lönnqvistin mukaan nimetty Charlotta Lönnqvistin tie.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lönnqvist, Charlotta hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  2. a b c d e f g h i Väisänen, Maija – Mäkilä-Alitalo, Anneli: ”Lönnqvist, Charlotta (1815–1891)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 393–394. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9. Teoksen verkkoversio.
  3. a b c d e f Toivonen, Hilkka: Charlotta Lönnqvist Fanjunkarsin kotisivulla. (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 15.3.2013.
  4. a b Aleksis Kiven aikajana. (Arkistoitu – Internet Archive) Aleksis Kivi: Kansalliskirjailija -sivusto. Viitattu 15.3.2013.
  5. a b Sihvo, Hannes: Aleksis Kiven elämä. (Arkistoitu – Internet Archive) Aleksis Kivi: Kansalliskirjailija -sivusto. Viitattu 16.3.2013.
  6. Tarkiainen, Viljo: Aleksis Kiven muisto. Helsinki 1919
  7. Fanjunkars-hanke. (Arkistoitu – Internet Archive) Fanjunkars.
  8. Minä elän Elonet. , tekijätiedot. Viitattu 15.3.2013.
  9. Aleksis Kiven elämä Elonet. , tekijätiedot. Viitattu 15.3.2013.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rahikainen, Esko: Lumivalkea liina: Aleksis Kivi ja rakkaus. Like 1998.
  • Rahikainen, Esko: Fanjunkars: Aleksis Kiven kirjailijakoti. Pro Fanjunkars-säätiö, Aleksis Kiven Seura 2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]